KooKoo otti revanssin Ilveksestä

LIIGA / Raportti
Järvenpää piti entistä seuraansa pilkkanaan 46 torjunnallaan.
Kuva © KRISTIAN SALMINEN - KRISTIAN.SALMINEN@JATKOAIKA.COM
Ilves ja KooKoo kohtasivat toistamiseen viikon sisällä. Edellinen kamppailu Kouvolassa päättyi Ilves-juhliin. Vierasvoitto nähtiin tälläkin kertaa.

KooKoo oli aktiivinen koko ottelun ajan, ja osasi iskeä vastustajan heikkouksiin saatuaan tilaisuuden. Vaikka Ilves hallitsi ottelutapahtumia mielin määrin, onnistui KooKoo silti kairaamaan vierasvoiton numeroin 4-2.

Korkealla karvauspelillä otteluun lähtenyt KooKoo sai varsinaisen unelma-alun, kun puolustaja Markus Västilä onnistui yllättämään Ilves-vahti Hannu Toivosen jo toisella peliminuutilla. Alun muutamaa minuuttia lukuunottamatta vierailija oli ottelussa täysi vastaantulija, eikä se saanut luotua kuin kourallisen maalipaikkoja. 

− Pakistomme oli tänään kovilla. Varsinkin, kun jouduimme taistelemaan lopussa vain neljällä puolustajalla. Esimerkiksi kuitenkin sellaiset nimet kuin Marlo Koponen ja Arttu Pelli ovat olleet huikeita. Rehellisesti sanottuna en ennen kauden alkua ollut varma, pystyvätkö he pelaamaan tätä sarjaa, kiitteli KooKoon päävalmentaja Petri Mattila.

KooKoo onnistui ottelussa maalipaikoissaan käsittämättömällä prosentilla, sillä seitsemästätoista laukausta peräti neljä livahti ohi Toivosen. Ilves sen sijaan paukutti kiekkoja jatkuvalla syötöllä kohti Juha Järvenpään vartioimaa KooKoo-veräjää.

− Järkkäri voitti meidät pistein 4-2. Hän pelasi erittäin hyvin, viittasi Ilves-päävalmentaja Tuomas Tuokkola kahteen KooKoota vastaan pelattuun otteluun. 

Toinen erä koitui Ilveksen turmioksi

Vaikka kultakypärä Markku Flinck tasoittikin ottelun heti toisen kaksikymppisen alkuun, ei se silti riittänyt pisteisiin. KooKoo latoi samaan erään kolme kihausta, ja paketoi ottelun mennessään 1-4-vierasjohtoon. 

− Teimme toisessa erässä pelivirheitä, ja ne kostautuivat. Myös huono tuuri oli tänään läsnä, manasi Tuokkola taiston tauottua. 

Ilves oli pitkään hätää kärsimässä, eikä ottelun tuomaristo ainakaan helpottanut tupsukorvien urakkaa. Raitapaidat olivat muutamaan otteeseen ratkaisevasti Ilves-syöttöjen tiellä, ja KooKoo hyötyi tilanteista. Tuokkola kävi aiheesta otteluvalvojan kanssa myös tiukan keskustelun.

− Meinasin lentää suihkuun kesken ottelun, kun kysyin tuomarilta selvitystä. En minä mielestäni niin pahasti sanonut, vaikkei sanomiseni ihan päiväkotiin kuuluneetkaan, puhisi Tuokkola.

Päätöserässä Ilves harjoitteli ylivoimaa

Aki Kangasmäen otettua kaksi peräkkäistä jäähyä sai Ilves etsikkoaikansa tulla mukaan otteluun. Joonas Vihkon viivalaukaukset eivät kuitenkaan olleet edes Halloweenin hengessä kummoinen pelote.

− Maalipaikat olivat meille tänään varmaankin 30-6, mutta taululla on tulos, En tässä kehtaa kaikkia tappion syitä luetella, vaikka niitä muitakin on, puhkui Tuokkola. 

KooKoo yllätti, paitsi lauantaina Ilveksen, myös alkukaudella koko kiekkokansan. Pirteät esitykset näkyvät myös sarjataulukossa. 

− Media on vähän hassu välillä. Ensin pohditaan, onko meillä kahta liigatason maalivahtia, ja sitten kysellään, että kumpi huikeista veskareista pelaa minäkin iltana, myhäili KooKoon luotsi Mattila.

Molemmat joukkueet siirtyvät ottelun myötä maajoukkuetauolle. Ilves pelaa seuraavan kerran 10. marraskuuta, kun se isännöi Pelicansia. KooKoo sen sijaan palaa askiin päivää myöhemmin, kun se saapuu jälleen Tampereelle. Kotijoukkueena toimii silloin Tappara.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo