Ilves luisteli väsyneet oululaiset nurin

LIIGA / Raportti
Toni Karhusen vartioimalla maalilla riitti tilanteita.
Kuva © Anette Naroma - http://anskun.net
Kärpät saapui Tampereelle uupuneina eilisen Hämeenlinnan tappio-ottelun jälkeen. Keskiviikosta saakka levännyt kotijoukkue oli uninen vielä ensimmäisessä erässä, mutta tämän jälkeen Ilves jätti oululaiset tylysti jalkoihinsa.

Vauhdikkaan ja tasaisen avauserän lopulla vieraat aloittivat maalinteon. Joonas Komulainen iski Kärppien ainokaiseksi jääneen osuman tilanteessa, jossa Ville Kolppanen haparoi räpylänsä kautta kiekon omaan maaliin.

Tämän jälkeen oululaisilta loppui puhti. Kolppanen sai olla maalillaan rauhassa, sillä hän joutui torjumaan kahdessa jälkimmäisessä erässä yhteensä vain kahdeksan kertaa. Ilves-pyöritykset näyttivät ajoittain ylivoimatilanteilta tasakentällisinkin pelattaessa. Tamperelaiset saivat yhden onnistumisen toiseen erään, kun Jarkko Näppilän siniviivalaukaus yllätti paljon illan aikana torjumaan joutuneen Tomi Karhusen.

Kotijoukkue kapteenin johdolla voittoon

Vielä viime kaudella Mestistä pelannut Jarkko Näppilä on noussut lyhyessä ajassa paitsi Ilveksen väliaikaiseksi kapteeniksi myös profiilipuolustajien joukkoon.

- On hienoa päästä pelaamaan itse paljon, vaikka parannettavaa aina löytyykin. Joukkue kuitenkin voitti, eikä fiilis voisi olla paljoa parempi. Tämä oli meidän paras pelimme tällä kaudella. Hyödynsimme sen, että Kärpillä oli eilen peli, ja olimme liikkeellä hyvällä jalalla, summasi Näppilä.

Päätöserässä kotijoukkue pääsi ansaittuun johtoon kultakypärä Michael Keräsen iskettyä maalin. Loppulukemat viimeisteli Kai Kantola pienestä kulmasta lähteneellä laukauksellaan.

- Toisessa erässä pystyimme lisäämään tempoa, ja kolmannessa tuli palkinto, kertoi tyytyväinen Ilves-valmentaja Tuomas Tuokkola.

Kärppä-valmentaja Lauri Marjamäki ei ollut ottelun jälkeen tyytyväinen omiensa suoritukseen, mutta kehui tamperelaisten otteita.

- Tämä oli kolmas pelimme neljään päivään, emmekä olleet tänään lähelläkään voittoa. Kaikki kunnia kuitenkin Ilvekselle, heidän hyvyytensä pakotti meidät virheisiin. Ilves oli kovin joukkue, jonka olemme tällä kaudella kohdanneet, todella hyvännäköistä pelaamista.

Marjamäki ei myöntänyt joukkueensa sortuneen vastustajan aliarvioimiseen.

- Kärpät on aina kauteen lähdettäessä ennakkosuosikki, mutta me pystymme parempaan. Valmentajan tehtäväna on olla aina huolissaan: voitimme kolme ensimmäistä peliä, ja silti oli huolia, ja nyt neljän hävityn jälkeen on yhä. Tiistaina meillä on taas uusi mahdollisuus voittaa.

Sairastuvilla riittää yhä potilaita

Marjamäki ei lupaillut Kärppien sairastupalaisia vielä takaisin tositoimiin.

- Rynnäs on ehkä tulossa, mutta ei kannata odotella Aaltosta, Maxwellia tai Lehtosta ihan hetkeen.

Ilveksen puolustajapulaa on tulossa Tuokkolan mukaan helpottamaan ensi viikolla mahdollisesti Martti Järventie. Illan ottelun päätöserässä Alexander Ruuttu loukkasi kättään ja joutui poistumaan pukukoppiin, mutta Tuokkola ei osannut vielä arvioida hänen vammansa vakavuutta.

Tunnelma kuin Raipen aikoina

Hakametsän yleisökin on huomannut Ilveksen hyvät otteet.

- Seitsemän peliä pelattu ja kansa hyppii ja laulaa. Oma äänikin meni, kun ohjeistin pelaajia metelissä, kehui Tuokkola.

- Tunnelma ei ole Raipen lopettamisen jälkeen ollut hallissa tällainen, totesi Ilves-kapteeni Näppilä.

» Lähetä palautetta toimitukselle