Ilves mursi viimein JYP-kirouksen

LIIGA / Raportti
Joonas Korpisalo pääsi huudattamaan kotiyleisöä nollapelin jälkeen.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Ilveksen edellinen JYP-voitti ehti täyttää reilu viikko sitten jo kolme vuotta, ja seitsemäntoista tappion jälkeen tiistai-illan otteluun tupsukorvat lähtivätkin selkeinä altavastaajina. Illan isäntinä toimivat kuitenkin JYP-pelaajien sijaan Joonas Korpisalo ja Michael Keränen, jotka johdattivat Ilveksen selvään 5-0-voittoon.

Yksi ottelun ratkaisuista ja oikeastaan koko pelin kuva nähtiin heti ensimmäisen erän puolessa välissä, kun kokenut puolustaja Brian Salcido antoi pahan harhasyötön omalla aluella, ja iki-ilves Ville Korhonen laukoi kiekon ohi Tuomas Tarkin.

Lopullisesti Ilves ratkaisi ottelun toisen erän ensimmäisellä puoliskolla kolmella maalilla. Michael Keränen vastasi sekä 3-0- että 4-0-maaleista ja kasvatti lopulta johtonsa pistepörssissä peräti neljään pisteeseen.

- Meidän pelirohkeus oli tänään hyvä, ja teimme oikeita asioita sen eteen, että voimme tehdä maaleja. Elin tänään valmentajan unelmaa varsinkin viimeisen erän. Tämä on pelaajien peli, ja pelaajat ratkaisevan tämän pelin, Ilves-luotsi Tuomas Tuokkola totesi pelin jälkeen.

Ilveksellä oli viimeisestä seitsemästä pelistä tilillään kuusi tappiota, joten voitto tuli tärkeään saumaan.

- Arvostan näitä äijiä ihan perkeleesti, kun ajattelen tätä tasonnostoa vaikka viime perjantaista tähän tiistaihin. Nyt meidän täytyy vain pitää tämä taso yllä, kun matka jatkuu. Pelasimme hiton hyvän pelin.

Keräsen lisäksi Ilveksen voiton takuumiehenä seisoi tolppien välissä tänään pelannut Joonas Korpisalo, jolle nollapeli oli uran ensimmäinen.

- Totta kai Korpisalon pelaaminen oli meille arvokasta tänään. Pitää olla onnellinen nuoren miehen mielestä. Ansaitsi paikkansa, ja ansaitsi varmasti uuden mahdollisuuden, ja Kolppanenkin saa samalla hengähtää.

Ilveksen voiton avaimeksi yksilösuoritusten lisäksi nousi tänään myös Tuokkolan taktiset kuviot. Ilves oli muuttanut pelaamistaan huomattavasti aiempaa passiivisemmaksi.

- Halusimme rytmittää peliä enemmän, ja iso tekijä oli myös se, että purimme kiekkoa enemmän. Halusimme juoksuttaa heitä paljon pelin alussa, koska tiesimme, että he karvaavat lujaa. Siinä me onnistuimme tänään, että JYP joutui sahaamaan edestakaisin, Tuokkola kertasi.

Edullinen kreikkalaisitalialaisamerikkalainen vahvistus

Ilveksen peliä oli seuraamassa tänään myös joukkueen tuorein vahvistus Niko Dimitrakos, joka pukee Ilves-paidan ylleen ensimmäistä kertaa perjantain TPS-ottelussa. Kreikkalaisen isän ja italialaisen äidin Yhdysvalloissa syntynyt poika on pelannut urallaan Pohjois-Amerikan sarjojen lisäksi niin Sveitsissä, Ruotsissa, Venäjällä kuin Saksassakin. Edellisestä pelistä on kuitenkin vierähtänyt aikaa jo reilusti toista vuotta.

- Uskon, että sen viiden pelin try-outin aikana näkee, millainen kaveri on kyseessä. Ei hänellä ole mitään vakavaa vammaa ollut, elokuussa oli pientä polvivammaa, mutta nyt se on kyllä jo kondiksessa, Ilveksen urheilutoimenjohtaja Juha Pajuoja kertoi.

Ilveksen talousasiat ovat olleet tapetilla jo pitkään, ja rahaa ei nytkään ole liikaa. Dimitrakos ei kuitenkaan kuormita joukkueen tilin saldoa kovinkaan paljon.

- Meidän tiedot pelaajasta ovat tietenkin vanhoja, kun hän ei ole missään pelannut niin häntä ei ole päässyt näkemäänkään. Mutta kyllä hänen sopimuksensakin oli edullinen, joka kannatti kyllä ottaa. Selkeästi hän halusi tänne tulla pelaamaan.

Ilveksen ongelmana on tämänpäiväistä JYP-peliä lukuunottamatta ollut maalinteko. Dimitrakoksesta odotetaan apuja nimenomaan sille tontille.

- Ilman muuta tulosyksiköihin. Tänään kerkesi jo olla mukana aamujäillä, ja kyllä hän ihan pelimieheltä näyttää kaikin puolin. Selvää on toki, että pelituntuma on vähän hakusessa, kun ei ole aikoihin pelannut. Uskon, että hänestä on meille vielä hyötyä, Pajuoja päätti.

Molempien joukkueiden ottelut jatkuvat perjantaina. Ilves matkustaa Turkuun sarjajumbo TPS:n vieraaksi, kun taas JYP saa kotihalliinsa vieraakseen Helsingin IFK:n.

» Lähetä palautetta toimitukselle