Blues hyödynsi Ilveksen päätöserän virheet

LIIGA / Raportti
Juuso Ikonen syötti espoolaisten ensimmäisen ja kolmannen maalin
Kuva © Timo Savela
Ilveksen ja Bluesin välinen ottelu pysyi kaksi erää tasaisena, mutta kolmannessa vieraat iskivät voittoon tarvittavat maalit. Tunteet eivät kuumentuneet rauhallisessa keskiviikkoillan ottelussa.

Ottelun alussa kumpikaan joukkueista ei esittänyt ihmeitä. Molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimiaan, Ilves kahteenkin kertaan, mutta kiekon tuominen hyökkäysalueelle osoittautui haastavaksi. Erän lopussa kotijoukkueen Roberts Jekimovs harhautti ottelussa 18 kertaa torjuneen Lars Voldenin ja ujutti kiekon maaliin. Syöttöpisteet merkittiin Jekimovsin kanssa kolmosketjussa pelanneille Juuso Rajalalle ja Kai Kantolalle.

Toinenkaan erä ei alkanut vauhdikkaasti. Erän puolivälissä nähtiin ottelun ainoa tunnekuohu Atte Pentikäisen taklattua Blues-pelaajan laitaa vasten. Tuomarit eivät nähneet tilanteessa virhettä, mutta Tommi Huhtala lähti selvittämään asiaa. Toinen päätuomari oli tilanteen tasalla ja lopetti painin ennen kuin se ehti alkaakaan, ja molemmat miehet selvisivät tilanteesta kahden minuutin jäähyillä.

Erän lopussa Turo Asplund lähti jäähylle ja ylivoimapyörityksen seurauksena espoolaiset pääsivät tasoihin. Ilves-vahti Kolppanen katkaisi syötön, mutta epäonnekseen purki sen suoraan Daniel Widingin lapaan, eikä ruotsalainen erehtynyt vapaasta paikasta. Osuman syöttivät Juuso Ikonen ja Teemu Rinkinen.

Tästä tasoituksesta tamperelaiset eivät toipuneet, sillä kolmannessa erässä Ilves oli huolimaton. Tämän myönsi myös päävalmentaja Tuomas Tuokkola.

– Alussa teimme monia asioita paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella. Kaksi ensimmäistä erää olivat tasaisia. Blues kuitenkin paransi koko ajan viisikkopeliään, emmekä pystyneet vastaamaan siihen viimeisessä erässä, sanoi Tuokkola.

Blues meni päätöserän alussa johtoon, kun Tomi Sallinen pääsi iskemään Teemu Rinkisen poikittaissyötöstä täysin vapaasti maalin.

Espoolaisten kolmas maali syntyi ottelussa 27 kertaa torjuneen maalivahti Ville Kolppasen haparoinnin seurauksena. Ilmari Pitkänen laukoi Juuso Ikosen syötöstä kevyen näköisesti, mutta Kolppanen ei suorasta näköyhteydestä huolimatta kyennyt estämään maalin syntyä.

Ottelun viimeinen maali syntyi toisen maalin tapaan poikkisyötöstä, kun tällä kertaa Mikko Kuukka oli jäänyt Ilves-puolustukselta täysin vapaaksi ja pääsi sinetöimään ottelun 1-4-loppulukemat. Syöttöpisteet menivät Widingille sekä Tommi Huhtalalle.

Espoolaisista myös Siim Liivik laidoillaan eri ketjussa aloittaneet Eetu Pöysti ja nuori virolainen Robert Rooba pelasivat energisesti ja toivat kiekkoa hyökkäyspäähän.

Ottelun jälkeen Ilves-valmentaja Tuokkola toivoi joukkueelleen lisää halua peliä kohtaan, mutta oli tyytyväinen erityisesti maalinteossa onnistuneen Jekimovs - Rajala -Kantola-ketjun peliin.

Kokenut Jussi Pesonen palasi Ilvekseen jo kolmannen kerran ja pelasi tämänkertaisen käyntinsä ensimmäisen ottelun tänään. Mies myönsi kymmenen kuukauden tauon peleistä tuntuneen.

– Kolmannessa erässä bensa loppui henkilökohtaisesti, ja joukkueenakin olisimme voineet tehdä enemmän. Työttömien tamperelaisten kiekkoilijoiden kanssa kesällä harjoitellut Pesonen kertoi kesän olevan kiekkoilijalle odottelua.

– Vaikka tämä oli treenipeli, ja näitä on tullut jo nähtyä, on se aina hienoa päästä pelaamaan, sanoi 34-vuotias Pesonen.

Pesosen paluuottelu ei vielä tuonut tehopisteitä, mutta Tuokkola toivoi "Pessille" aikaa. Juha Järvenpään Tuokkola kertoi pelaavan todennäköisesti ensi viikolla.

» Lähetä palautetta toimitukselle