Pekka Virran palli heiluu

LIIGA / Raportti
Ässät oli Ilveksenkin käsissä lopulta kontillaan.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Ässät pelasi Tampereella voiton hopeatarjottimella eteensä, mutta Ilves kirmasi takaa ohi. Porilaisten valmennusjohdon asema ei ainakaan vankistunut.

Ilveksen ja Ässien peli oli ennalta mielenkiintoinen. Kumpikin joukkue oli mennyt joulutauolle pitkän laskevan trendin vallassa, ja pudotuspelipaikkaan tarvitaan parempia otteita.

Runsaasti virheitä sisältänyt, silti viihdyttävä ottelu päättyi kohtuullisen oikeutettuihin 5-3-numeroihin. Ässät hallitsi puolivälin kohdalla kenttätapahtumia täysin, mutta Ilves painoi vastustajansa mattoon ja nousi 3-1-takaa-ajoasemasta ohi.

Ässien madonluvut paisuivat lauantaina suhteeseen 14 ja yksi. Sen verran voittoja hallitseva mestari on kyennyt neljästätoista viime pelistään ottamaan. Mikään ei tunnu toimivan. Pekka Virran asema joukkueen ruorissa heikkenee heikkenemistään.

− Jäätiin omaan päähän tänään niin kuin eilenkin. Ilves oli tosi hyvä ja energinen kyllä. Ilme, millä peliin tultiin oli hyvä, vaikka kaveri saikin maalin. Oltiin hyvin latautuneita, päävalmentaja sanoi.

− Saatiin monta ylivoimahyökkäystä, mutta luovuus puuttuu ja onnistumisia ei tule. Ammutaan, mutta ammutaan päin. Syöttöjä ei löydetä. Virheitä tulee yhä edelleen paljon.

Ässät jäi heti jalkoihin. Ylivoiman jälkeen Juuso Rajala laittoi avausminuuteilla kiekon Rasmus Rinteen nuottaan. Sen jälkeen ote oli porilaisten, ja Ville Kolppanen sai antautua kolmesti peräkkäin. Tuomas Pihlman, Austin Smith ja Kamil Kreps  iskivät maalin mieheen ja Ässiltä kolme eri kentällistä pääsi maalin makuun.

Ilves tuntui onnistuvan vain Michael Keräsen ollessa kentällä, mutta sitten alkoi Turo Asplundin show. Nuorten Jiri Veistolan ja Tomi Wileniuksen sentterinä pelannut Asplund painoi alle seitsemässä minuutissa tehot 1+2. Ässät suli totaalisesti jo kavennusmaaliin.

Tuomas Tuokkola ihmetteli vuoristorataa.

− Oli aika vaiheikas peli. Mehän lähdettiin ihan saakelin hyvin, ensimmäinen kahdeksan minuuttia ihan kuskin pukilla. Oltaisiin ansaittu toinenkin maali.

− Sitten päästettiin pelistä irti. Ässät teki hommia, oli kiinni ja teki sen pelaamisen hankalaksi. Ekan erän lopun jälkeen parannettiin ja jopa voi sanoa, että Ässien 3-1-maali avasi meidän peliä.

"En oikein tiedä, miten pukisi fiksusti sanoiksi"

Konkarihyökkääjä Tuomas Pihlman oli monessa mukana. Tärkeää maalia varjosti virhe Simon Gysbersin ampumassa tasoituksessa. Mies oli todella vaisu.

− Ei vaan jänne kestä. Ei varmaan olla saatu niitä voittamisen kokemuksia, aletaan lipsua yhteisistä asioista mitä on sovittu. Hyvä valmius tulla peliin, mutta sitten jänne loppuu ja aletaan tehdä peliä itsellemme vaikeaksi.

Ässät on hallinnut montaa lopulta häviämäänsä peliä, mutta tasaisuus tuntuu silkalta mahdottomuudelta.

− Kyllä me sillä tavalla pysytään pelisuunnitelmassa, mutta sitten tulee sellaisia virheitä, joita voittava joukkue ei joka ilta tee. Voittaminen vaatii paljon asioita, Pihlman murehti.

− Vaikea oikein sanoa mitään. Kun voittoja ei tule, se kurssin kääntäminen vaatii niin paljon sitten. En oikein tiedä, miten sen pukisi fiksusti sanoiksi. Ei se työmäärästä jää kiinni.

Kaiken järjen mukaan Ässät-johdossa palaa sytytyslanka. Päävalmentaja Virran ja pelaajien keskinäinen luottamus on kuitenkin ainakin Pihlmanin mukaan kunnossa.

− Kyllä. Meillä oli hyvä joulutauko ja saatiin käytyä asioita rauhassa läpi. Ollaan samassa veneessä ja samaan suuntaan menossa, nyt pitää vaan jatkaa työntekoa. Ei se muutos yhdessä yössä tapahdu.

» Lähetä palautetta toimitukselle