Ässät vahvempi Hakametsän valoissa

LIIGA / Raportti
Kiilholma ja kumppanit olivat tehokkaita lauantaina.
Kuva © Timo Savela
Illan molemmat joukkueet löytyivät ennen lauantai-illan ottelua suoraan pudotuspelipaikkaan oikeuttavan viivan tuntumasta sarjataulukosta, joten ottelusta saattoi odottaa tasaista ja intensiivistä. Ottelussa oli kolme erää vauhtia ja maalipaikkoja, mutta toinen joukkueista onnistui hyödyntämään tilaisuutensa huomattavasti paremmin.

− Pienet asiat ratkaisivat pelin tänään. Olen ylpeä tavasta, jolla joukkue taisteli tänään. Tulos ei ole sitä mitä halusimme, mutta emme olleet niin huonoja kuin tulos antaa ymmärtää, pohti Ilveksen päävalmentaja Tuomas Tuokkola taiston tauottua. 

Molempien joukkueiden lähtö otteluun oli hieman hermostunut. Kiekko pomppi ja pelaajat kaatuilivat omia aikojaan vaarallisissakin tilanteissa. Ilves hallitsi näennäisesti kiekkoa ensimmäisen erän avauspuolikkaan, mutta Rasmus Rinne Ässien maalilla torjui tupsukorvien lähentelyt.

Tulostaululla virheet eivät kuitenkaan realisoituneet ennen kuin Sami Lähteenmäki survoi maalinedusruuhkasta vieraille avausmaalin. Toimitsijat arpoivat syöttäjiä pitkään, mutta lopulta oikeiksi esityön tekijöiksi saatiin tehopuolustaja Esa Lindell sekä työteliäs keskushyökkääjä Juha Kiilholma

Ilveksen väsymys puolustuksessa kostautui

Ässät murjoi toisessa erässä kaksi maalia lisää. Molemmat syntyivät Ilves-puolustuksen väsyneen pelaamisen seurauksena. Toinen maali oli lähes identtinen ensimmäiseen osumaan verraten. Ässien kolmannen maalin pääsi tuikkaamaan läpiajon päätteeksi Ilves-maalivahti Joonas Korpisalon jalkojen välistä kanadalainen Mike Hedden.

− Puolustimme huonosti tänään. Kahdessa ensimmäisessä maalissa käänsimme selän pelille, emmekä saaneet luotua Korpisalolle työrauhaa poimia kiekko talteen, harmitteli Ilveksen nuori puolustaja Aleksi Mäkelä.

− Meillä on kolme äijää menossa maanantaina magneettikuvauksiin, viittasi Tuokkola Teemu Rautiaisen, Antti Tyrväisen ja Jiri Veistolan loukkaantumistilanteisiin.

− Lisäksi Roope Hintz on flunssan kourissa. Meillä on paljon pelejä ja jälkihuollon merkitys kasvaa. Nämä ovat isoja päiviä, mutta ei saa antaa tälle pelille liian suurta merkitystä. Nämä ovat hyviä oppimisen paikkoja, tarinoi Tuokkola suojattiensa tilanteesta.

Ilveksen kiri tukahtui nopeasti

Vaikka Saku Salmela sai avattua Ilveksen maalitilin kolmannen erän alussa, ei se hetkauttanut patapaitoja, vaan porilaiset latoivat vielä kaksi maalia ja voittivat ansaitusti 5-1. 

− Meillä toimi pelisapluuna tänään todella hyvin. Ensimmäisessä erässä oli jäähyjen vuoksi vähän hakemista, mutta toiseen ja kolmanteen erään paransimme huomattavasti. Käytimme myös saamamme maalipaikat tänään tehokkaasti. Hyvä peli meiltä, iloitsi Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio. 

Ässät on tällä kaudella pelannut hyvällä tulostasolla sekä koti- että vieraskaukalossa. Tähän Rautakalliolla on selvä selitys.

− Lähdemme voittamaan jokaista ottelua. Meillä on selkä pelisysteemi ja lähdemme noudattamaan sitä joka pelissä. Sen vuoksi saamme onnistumisia myös vieraskaukalossa.

Ässät voitti ottelun lopulta 5-1 ja pomppasi sarjataulukossa pudotuspeliviivan paremmalle puolelle kuudenneksi. 

Joukkueet jatkavat kauttaan siten, että Ässät isännöi ensi torstaina SaiPaa, kun taas Ilves kohtaa keskiviikon ainoassa Liiga-kamppailussa paikallisvastustaja Tapparan.

» Lähetä palautetta toimitukselle