Turkulaisten viiveellä käynnistyneet mestaruusjuhlat pääsivät lentoon lopulta selvänumeroisella voitolla. HPK pystyi vastaamaan turkulaisten mestaruuden nälkään kunnolla vain hetkittäin ensimmäisessä ja toisessa erässä, mutta muuten peli eteni TPS:n kontrollissa.
– Lähdettiin pelaamaan kiekollista, oikeaa peliä, eikä pelkäämään vastuuta. Kiekon liike oli sillä tasolla kuin pitikin olla, komnmentoi TPS-valmentaja Kai Suikkanen kamppailun päätyttyä.
Vastuunkantajia löytyikin läjäpäin, eikä maalinteko osoittautunut tällä kertaa vaikeaksi.
– Ihan uskomaton joukkue. Tasaisuus on tämän joukkueen vahvuus. Jos yhtä kenttää pidettiin, toisista löytyi maalintekijöitä. Henki on ollut loistava, ja jokaiseen peliin on voinut latautua täysillä. Nöyryys ja ymmärrys siitä, mitä vaaditaan voittamiseen on ollut hallussa, ja pelasimme sen mukaan, ylisti TPS:n kultakypärä Ilari Filppula.
Tällä kertaa TPS malttoi käyttää parhaita aseitaan ja pelata yhtenäisenä ryhmänä yksittäisten ratkaisuyritysten sijaan. Ei HPK:kaan huono ollut, mutta ero oli tällä kertaa selvä.
– HPK on älyttömän hyvä ja hieno joukkue. Ensimmäiset pelit ratkaisivat paljon, ja saimme henkistä yliotetta sitä kautta. Pääkoppa ratkaisee tällaiset pelit lopulta, Filppula totesi.
HPK:n valmentaja Jukka Rautakorpi jatkoi samalla linjalla.
– Joukkueessa oli henkistä voimaa paljon, mutta tänään näkyi että sitä oli käytetty paljon. Voimaa ei enää riittänyt tasolle, mitä finaalisarjan voittaminen vaatii, Rautakorpi tunnusti.
– Pelimme parani koko ajan finaalisarjassa, ja olimme monessa asioissa parempia tätä peliä lukuunottamatta. Ensimmäinen ja kolmas ottelu olisi pitänyt voittaa kotona. Peli on raadollista siten, että voitimme vieraissa huonompina. Olisi pitänyt johtaa 3-1, kun voitot olivat 1-3.
Kiekko pomppi ensimmäisessä erässä
Ratkaisuottelun avauserä oli kaikkea muuta kuin tarkkaa pelaamista. TPS hallitsi kenttätapahtumia hienoisesti, joskin molemmilla joukkueilla oli paikkansa.
Ensimmäisen kerran vierasjoukkueen kannattajat saivat riemun aihetta reilun neljän minuutin pelaamisen jälkeen, kun Antti Halosen maalille vippaama kiekko pomppi HPK:n Jukka Laamasen luistimesta onnekkaasti Teemu Lassilan selän taakse. Tilanteessa TPS pelasi ylivoimalla Marko Tuulolan kärsiessä huitomisjäähyä.
Johtoasema jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, kun HPK pääsi heti seuraavassa vaihdossa vuorostaan ylivoimalle. Kiekko päätyi avoimelle sektorille edellisen maalin antisankari Laamaselle, joka sai pyssyttää sydämensä kyllyydestä tasoituksen.
Maalintekijä itse oli ottelun jälkeen luonnollisen allapäin kävellessään lehdistön eteen joukkueen kapteenin roolissa.
– Kun on sielullaan mukana jossakin tavoitteessa, eikä siihen päääse, niin ei se helpolta tunnu. Se täytyy kuitenkin sanoa, että jokainen tässä joukkueessa on ollut älyttömän sitoutunut tekemiseen koko kauden, ja siten on aihetta olla tyytyväinen. Paskaa on tullut ovista ja ikkunoista, mutta olemme palauttaneet HPK:n liigahuipulle. Näytimme monelle närhen munat, mutta se ei paljon lohduta. Vain yksi voi voittaa ja TPS:lle ehdottomasti kaikki kunnia siitä, Laamanen ylisti.
Tasoituksen myötä ote siirtyi hetkeksi kotijoukkueelle, joka siirtyi erän puolivälin jälkeen johtoon maalinedushässäkästä, jonka keskeltä Miikka Männikön todettiin koskeneen kiekkoon viimeisenä ennen kiekon päätymistä verkon perille.
HPK:n riemua ei kuitenkaan kestänyt kuin vajaan minuutin, kun peli oli jälleen 2-2. Tasoitus syntyi tälläkin kertaa maalille viskatusta pomppukiekosta, jonka ohjasi sisään Tomas Plihal. Tilannetta edelsi Janne Laakkosen surkea purkuyritys, joka laskeutui suoraan siniviivalla päivystäneen Lee Sweattin lapaan.
Eikä kulunut kuin vain minuutti tästä, kun HPK joutui jälleen alivoimalle Jarkko Hattusen käytettyä tuomarilinjan ponnettomuutta hyväkseen. Hattunen pudottautui polvilleen aivan vieraskannattajien katsomon edessä tavalla, johon esitykseen tuomari Reijo Ringbom lähti mukaan passittamalla Mikko Mäenpään jäähyaitioon.
TPS:n murhaava ylivoima iski jälleen, kun Vancouver Canucksin organisaatioon siirtyvä Sweatt pääsi vuorostaan yhtä laadukkaaseen paikkaan kuin Laamanen aiemmin toisessa päässä. Erätauolle lähdettiin näin vieraiden maalin johtoasemassa.
– Kolme maalia omiin ensimmäisessä erässä, se on aika lailla. Se ei ollut hyvä juttu. Tuli taas hoh-hoh-maaleja. Eilen niitä ei tullut, mutta tänään taas tuli. Siitä kaveri pääsi karkumatkalle, Rautakorpi harmitteli.
Toinen erä rikkonainen
Toisessa erässä tuomari Ringbom otti yhä suuremman roolin. Ringbomin linja 'valkoinen kaatuu – oranssi jäähylle' piti huolen siitä, että peli säilyi sekavana. HPK kärsi neljä kakkosta, eikä päässyt kunnolla aloittamaan takaa-ajoa.
Jäähyt Kerho kesti hyvin, mutta erän puolivälissä kasvanut hyökkäysinto kostautui. TPS pääsi kääntämään pelin nopeasti, ja puolustajapari Marko Tuulola–Mikko Mäenpää pelasi seuranneen vastahyökkäyksen laiskasti. TPS-pakki Markus Nordlund pääsi kuin varkain Lassilan kanssa vastatusten, ja kiekko saatiin hakea neljännen kerran HPK-maalista.
– TPS pääsi hieman liian helposti karkumatkalle, emmekä pystyneet vastaamaan heidän yliotteeseensa. Haluan antaa kaiken tunnustukseni TPS:lle. He olivat valmiimpia tässä finaalisarjassa voittamaan, tunnusti HPK:n Jyrki Louhi.
Kun jäähysuma oli ohi, alettiin nähdä finaalien arvoista intensiteettiä pelissä. HPK ajoi ylhäältä miehiin kiinni, taklasi ja raastoi. Hetkinä, joina tuomaristo ei pyrkinyt aktiivisesti tappamaan pelistä tunnetta, vauhti oli kova ja järkeä mukana vähemmän. Viivehyökkäyksistä ja kiekon alla pelaamisesta ei ollut puhettakaan, eikä TPS:kään pyrkinyt erityisemmin jäädyttämään peliä.
Erä sai kuitenkin tyylisensä lopun HPK:n pelatessa alivoimaa, kun Ville Viitaluoma kuljetti kiekon TPS-päätyyn ja heittäytyi rähmälleen jäähyn arvoisesti. HPK pääsi siten aloittamaan kolmannen erän takaa-ajon ylivoimatilanteella.
Birner löi sinetin tyhjiin
TPS järkevöitti pelaamistaan kolmanteen erään. Kahden maalin johtoasemassa joukkue keskittyi kiekon pelaamiseen varmasti HPK:n päätyyn ja nopeisiin vastahyökkäyksiin tilanteiden avautuessa.
– Oli tärkeää saada toiseen erään maali ja päästä kahden maalin johdosta kolmanteen erään. Tilanteisiin mentiin lujaa, muttei lähdetty antamaan takaisin. Kolmas erä pelattiin siten, ettei jäähyjä enää otettu. Viidellä viittä vastaan eron kiinni saaminen on hyvin vaikeaa, kertoi Suikkanen.
HPK vyörytti hyökkäyksiä toisensa perään, mutta kunnollisia maalintekotilanteita kotijoukkue ei saanut juurikaan aikaan. Hyökkäysaallot ohjautuivat kulmiin, tai tyrehtyivät yhden miehen siniviivalle pysähtyneiksi kiekonkuljetuksiksi.
– Sovittiin, ettei lähdetä juoksemaan päästä päähän. Ei jääty katselemaan kelloa ja makaamaan omassa päässä vaan tehtiin asiat loppuun saakka hyvin, Suikkanen jatkoi.
Yksi ottelun tehomiehistä, TPS:n Markus Nordlund, tunnusti valmentajan ohjeiden menneen osin ohi korvien.
– Loppuhetket olivat tosi tuskaisia, ja kello kävi hitaasti. Onneksi peli sentään loppui, eikä enää tarvitse pelata, Nordlund kommentoi.
Kotijoukkueen tehottomuus oli pitkälti TPS:n puolustuspelaamisen ansiota. Laukauksia peitettiin tiiviisti, ja keskialueen puolustusmuodostelma pysyi kasassa läpi koko erän. Lähimpänä maalintekoa oli Joonas Vihko, jonka rystyvippaus palasi kentälle yläriman kautta.
HPK haki erän lopussa vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta yritys tyrehtyi kiekonmenetykseen hyökkäyspään siniviivalla ja Michal Birnerin viimeistelemään viidenteen osumaan. Ennen ottelun päättymistä nähtiin vielä yksi osuma tyhjiin, kun Nordlund sutaisi omasta päästä toisen osumansa. Ottelu päättyi turkulaisten riehakkaaseen voitonjuhlaan. Läpi ottelun mahtavaa kannustusta ylläpitänyt vierasjoukkueen kannattajajoukko sai haluamansa.
– Yleisön tuki oli valtava. Kannustus oli parempi kuin kotiyleisöllä tänään, sankarivalmentaja Suikkanen ylisti ennen joutumistaan kapteeniston kantamana suihkuun.
Paras voitti
Turun Palloseura ansaitsi ehdottomasti voittonsa. Joukkue pelasi neljän tasaisen ketjun voimin järkevämpää peliä kuin edellisessä kotiottelussaan. Joukkueessa oli pelkkiä onnistujia niin taktisella kuin fyysiselläkin puolella. Peräänantamattomuus ja uhrautuminen ryhmän tavoitteiden eteen kantoi ansaitun hedelmän.
Myös HPK:ssa oli onnistujia laajalla rintamalla, eikä varsinaista heikkoa lenkkiä voi nimetä. Kesken finaalisarjaan kaukaloon komennettu Santeri Alatalo oli suurin kotijoukkueen ilon aihe kiekkovarmalla pelaamisellaan.
Siinä missä kenttäpelaajat pelasivat ratkaiuottelun tunteella ja viimeiseen hikipisaraan saakka, päätuomarit eivät olleet pelin arvoisella tasolla. Seppo Lindroos puhalsi vielä kohtalaisesti, mutta täysin yleisön vietävissä ollut Reijo Ringbom ei voi olla suoritukseensa millään kriteerein tyytyväinen,
Tuomarilinja ei silti kääntänyt peliä suuntaan tai toiseen, ja siten Turussa alkavaan vappuriehaan ei jää pienintäkään jossiteltavaa.
Paras on mestari, ja urheilu on sen osoittanut.