Paajanen näytti Lukolle perävalot -"Pelkkä läsnäolo ei riitä"

LIIGA / Raportti
Ruuhkaa oli molemmilla maaleilla.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK lähti taistelemaan Lukkoa vastaan kotiyleisölle tutulla raivolla. Lukko otti ottelussa johtoaseman ensimmäisessä erässä, mutta loppupelin ajan HPK heilutteli tahtipuikkoa.

HPK:n vahva toinen erä ja tiivis puolustustaistelu auttoivat kauden ensimmäiseen Rauman Lukosta lukemin 4-1.

Ottelun alkuasetelmat olivat lähes vastakkaiset. HPK:lla on edellisissä otteluissa tulokset mennyt vuoristoradan lailla, kun taas Lukko luisteli neljän ottelun pisteputkessa. Eero Somervuorella vahvistunut kotijoukkue lähti otteluun luomaan terävästi tekopaikkoja, mutta kauden tyylin mukaan avopaikkoja tarjottiin myös omalle maalille.

Lukkohyökkääjät olivat useasti kasvotusten HPK-veskari Eetu Laurikaisen kanssa, mutta tehoton viimeistely piti ottelun tasaisena. HPK:n paidassa erittäin pirteästi esiintynyt Miro Ruokonen oli lukkopuolustukselle vaikea pideltävä.

HPK:n päävalmentaja Pasi Arvonen kehui vuolaasti tuoretta juniorivahvistustaan.

− Ruokonen täytyy nostaa esiin. Hieno ilta junioripelaajalta joka tuli taistelemaan, repimään ja raastamaan.

Ensimmäistä otteluaan pelanneelle nuorelle laitahyökkääjälle siunaantui tuhannen taalan paikka, kun kiekko syötettiin avoimen maalin eteen, mutta tuloksena oli pyyhkäisy kiekon ohi.

− Hyvä syöttö tuli maalin takaa ja meni omista puikoista läpi, kun en ihan kerinnyt siihen reagoimaan, oli Ruokosen kommentti maalipaikasta.

Lukko meni ottelussa johtoon siirretyn rangaistuksen aikana ja näyttävän maalin tekijänä kunnostautui Janne Lahti.

Otto Paajasen taistelumaali tasoitti ottelun. Juha Koivisto ja Ruokonen taisteli kiekon maalin takana raumalaisilta ja pohjustivat Paajaselle tekopaikan. Ainoastaan Koivisto palkittiin syöttöpisteellä, vaikka kaksi syöttäjää maalille on löydetty epäselvemmissäkin tilanteissa.

− Kyllä siitä syöttöpisteestä Paajanen tuomareiden kanssa puhui, mutten tiedä laitettiinko se tilastoihin.

− Kovaa siellä mennään. Äijät ovat vahvempia ja tilanteet tuli nopeasti, mutta ihan hyvin pysyin mukana. Aamulla annettiin ohjeet, että kovaa työntekoa ja raastamista odotetaan.

HPK ottaa ohjat

HPK otti hallintaa itselleen ottelun vanhetessa. Joukkue meni ottelussa johtoon Antti Miettisen takatolpalta ohjaamalla maalilla ja vahvisti johtoaan Paajasen illan toisella osumalla.

− Puolustettiin hyvin ja pelattiin ehjä 60 minuuttinen. Tällä kertaa ei hukattu keskialueella kiekkoja, mikä on ollut meidän murheena tällä kaudella, Arvonen tiivisti pelitapahtumia.

Lukolla oli etsikkoaikansa kahden miehen ylivoimalla, mutta HPK piti johtoasemansa kovalla taistelulla. Vojtech Polak kaunisteli vielä voittolukemia lyömällä kiekon tyhjään maaliin.

− Pelit on aina suhteessa vastustajaan ja kyllä HPK pelasi sellaisella intohimolla, ettei meidän peli riittänyt lopulta kuin läsnäoloon. Tiistaina oli kova peli, eikä toivuttu siitä riittävästi. Voitto meni oikeaan osoitteeseen, kommentoi ottelua Lukon päävalmentaja Risto Dufva.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo