HPK kotivoittoon juhlaottelussaan

LIIGA / Raportti
Tuomas Vänttinen järjesti kotijoukkueen molemmat maalit.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
HPK:n ja Lukon kohtaaminen Hämeenlinnassa oli joukkueille viimeinen ennen kahden viikon joulutaukoa. 85-vuotias HPK ei antanut Lukon yllättää itseään, vaan kotijoukkue vei voiton jatkoajan jälkeen.

HPK:lla oli ilmeisesti kiire juhlallisuuksiinsa ja Lukolla muuten vaan joululomalle. Sen verran ripeästi ja vauhdikkaasti joukkueen selvittivät välinsä syyskauden viimeisessä kohtaamisessa. 

Molemmissa päissä kaukaloa nähtiin loistavaa maalivahtipeliä, jonka ansiosta ottelun maalimäärä jäi varsin pieneksi. Kumpainenkin joukkue onnistui kertaalleen varsinaisella peliajalla, vaikka paikkoja oli kummassakin päässä kaukaloa.

Ratkaisu siirtyi näin jatkoajalle, jossa loistavan ottelun pelannut HPK-hyökkääjä Tuomas Vänttinen rakensi tekopaikan Joonas Vihkolle. Tämä ei erehtynyt avopaikassaan, ja näin pääsi kotijoukkue juhlimaan syntymäpäiviään voitokkaan ottelun päätteeksi.

− Tuossa poikain kanssa tuumattiin, ettei me näitä syntymäpäiväjuhlia pilata. Molempia kiinnosti pisteet ja omalta joukkueelta laadukas suoritus, vierasjoukkueen päävalmentaja Risto Dufva mietiskeli kamppailun jälkeen.

− Pirun laadukas kiekko-ottelu. Todella kovaa kamppailupelaamista läpi ottelun, kotijoukkueen päävalmentaja Pasi Arvonen kehui illan näytöstä.

Ja kehumista ottelussa tosiaan oli, vaikka maaleja tulikin kaikkineen vain kolme. Syy tähän oli jo aiemmin mainituissa maalivahdeissa.

Ottelun avauserään kotijoukkue tuli kovalla sykkeellä, kun niin monta kertaa aiemminkin. Vahva työpanos ei kuitenkaan tuonut palkintoa maalin muodossa.

Vierasjoukkue joutui kahdesti alivoimalle kotijoukkueen kovan luistelun takia, mutta kesti alivoimat ilman suurempia murheita. Ja kun itse et tee, niin kaveri tekee. Näin se vanha viisaus kuuluu ja toteutui taas kerran.

Lukko-puolustaja Harri Tikkasen lähettämä siniviivalaukaus muutti matkalla suuntaa, eikä HPK-vahti Juuse Saroksella ollut mahdollisuuksia torjuntaan.

Toisessa erässä myös vierasjoukkue pääsi kokeilemaan ylivoimapeliään, mutta sama vanha saamattomuus vaivasi raumalaisia. Hyvin ja nätisti pyörii, mutta se maalinteko ei ole edes lähellä.

Kun kotijoukkue pääsi kolmannen kerran ylivoimalle, oli Lukko voimaton. Muutaman pompun kautta kiekko ajautui Lukko-maalin takatolpalle, josta kiekko oli helppo lyödä tyhjään verkkoon.

− Maalipaikat sisään ja ollaan kiekon kanssa huolellisia, kommentoi Arvonen ennen keskimmäistä erää. Kun erä meni kotijoukkueen nimiin, oli päävalmentajan sanoma mennyt myös pelaajiston tietoisuuteen.

Yksikin piste kiinnostaa

Päätöserän alussa molemmat hakivat ahnaasti johtomaalia. Mutta kun sitä ei kummallekaan siunaantunut, alkoi yhden sarjapisteen varmistelu jo hyvissä ajoin ennen erän päättymistä. Siistin ottelun kolmannessa erässä tuomittiin vain yksi jäähy, jonka turvin Lukko pääsi hakemaan johtomaalin tekoa.

Hyvin kiekko liikkui hyökkäysalueella, mutta Saros ei ollut yllätettävissä tämänkään alivoiman aikana.

Jatkoajan alkuosa mentiin raumalaisten komennossa, mutta maalia Lukko ei pystynyt tekemään kahdesta hyvästä paikasta huolimatta.

Sitten tapahtui sama toisinpäin, mikä nähtiin avauserässä. Kun kerran Lukko kunnioitti kotijoukkueen juhlia, pisti HPK pelin pakettiin nopean hyökkäyksen päätteeksi.

− Pari peliä meni tuossa hieman huonommin, joten voitto maistuu. Aika oikeutetut numerot mielestäni. Veskarit olivat hyviä ja pelattiin varsin vauhdikas ottelu, voittomaalin tehnyt Vihko summasi illan koitosta.

− Saimme hyvän startin otteluun kahden tappio-ottelun jälkeen. Olen tyytyväinen koko joukkueen ilmeeseen. Joka äijällä oli intohimoa ja halua, kehui Arvonen omiensa suoritusta.

Niin HPK kuin Lukkokin aloittavat kahden viikon joululoman. Joukkueet nähdään tositoimissa seuraavan kerran lauantaina 27.12.2014. HPK:n pelaa Espoossa ja Lukko Turussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle