HPK otti revanssin KooKoosta- "Hyvin joukkue syö kiekkoja"

LIIGA / Raportti
Jere Myllyniemi piti joukkuettaan pystyssä vaikeina hetkinä.
Kuva © C More
HPK ja KooKoo ottivat yhteen Hämeenlinnassa. Kotijoukkue pääsi johtoon ensimmäisessä erässä, jonka jälkeen nähtiin tulisesti taistelevat joukkueet. Suoraviivaisemmin pelannut HPK vei lopulta pisteet.

HPK:n ja KooKoon ottelun alussa ei tarvittu tunnusteluja eikä lämmittelyjä. Molemmat joukkueet lähtivät vauhdikkaasti otteluun.

HPK sai heti ottelun alkuun hyvän mahdollisuuden maalintekoon, kun KooKoon Tuomas Huhtanen otti hieman kyseenalaisen jäähyn estämisestä hyökkäyspäässä. Ylivoimamahdollisuutta kotijoukkue ei kuitenkaan hyödyntänyt.

HPK aloitti kuitenkin maalinteon ensimmäisen erän puolivälissä, kun joukkue löysi korkealta karvaavan KooKoon puolustusmuurista miehen mentävän aukon. Waltteri Hopponen laukoi ensin kiekon tolppaan. Maalin eteen luistellut Juha Koivisto sai kunnian laittaa pelivälineen maaliin.

− Hopposelta oli hyvä laukaus joka melkein meni suoraan maaliin. Mukavasti se pomppi lopulta siihen eteen ja sain lapioitua sen tyhjiin. KooKoo antoi hyvää painetta ja välillä se toimikin, ettei päästy sieltä alta pois. Sitten, kun saatiin purettua, niin saatiin hyviä suoria hyökkäyksiä, Koivisto kertasi.

Toiseen erään kotijoukkue tuli pirteänä ja heilutti tahtipuikkoa erän puoliväliin saakka. KooKoo sai kuitenkin mahdollisuuden Henri Auvisen otettua jäähyn. Joukkue ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä.

Josh Green laittoi ylivoimapyörityksen päätteeksi kiekon maalin eteen ja Juha-Pekka Haatajalla oli helppo työ viimeistellä puolityhjään maaliin.

− Eka kymppi pelattiin hyvin ja sitten johtomaalin jälkeen vastustaja pääsi mukaan peliin. Kaksi erää oli aika tasaista mutta ei päästetty vastustajaa aivan parhaille tekopaikoille.

KooKoo piristyi maalista ja pelilliset puntit tasoittuivat. Vierasjoukkue sai hyviä maalintekopaikkoja. Tolppalaukauksen jälkeen HPK ottikin rauhoittavan aikalisän, joka tuli kotijoukkueelle oikeaan aikaan.

Aikalisän päätteeksi HPK sai pelin pyörimään vastustajan päätyyn ja useamman maalintekoyrityksen päätteeksi Santeri Vuoti laukoi kiekon maaliin. Tuomaristo kävi vielä videolta tarkastamassa terävän laukauksen tuloksen.

− Meillä oli pitkä vaihto alla ja sitten pitkän kiekon jälkeen päästiin huilaamaan aikalisän verran. Siitä vajaa puoli minuuttia ja johdettiin 2-1, oli Koiviston kommentti ratkaisusta.

Kun KooKoon Matthew Watkins vielä otti jäähyn toisen erän lopussa, oli joukkueen maalissa hyvin taistellut Juha Järvenpää varmasti tyytyväinen erätaukovihellykseen.

Otto Paajanen vei kolmannessa erässä kotijoukkueen jo kahden maalin karkumatkalle ylänurkkasijoituksellaan.

KooKoo taisteli kovaa, mutta HPK sai peitettyä hyvät maalintekopaikat.

− Hienosti taisteltiin vielä lopussa kun jouduttiin alivoimalle. Hyvin joukkue syö kiekkoja, Joonas Lehtivuorellakin oli varmaan kymmenen torjuntaa, Koivisto jatkoi.

− Vähän halvat maalit annettiin tänään. Se on ollut viime pelien trendi, että helpoista virheistä meitä rokotetaan. Toinen erä oli hyvä ja siinä oli mahdollisuus tulosta tehdä. Kolmannessa erässä jaksettiin 3-1 maalin jälkeen vielä taistella, mutta rohkeutta, suoraviivaisuutta ja röyhkeyttä pitäisi saada lisää, kommentoi peliä KooKoon päävalmentaja Petri Mattila.

HPK-luotsi Pasi Arvonen oli myös tyytyväinen taistelun tauottua.

− Kyllä pisteet maistuu. Ottelun alkuun pitää olla tyytyväinen ja siihen latautumiseen mikä joukkueesta näkyi. Toisessa erässä alettiin taas vähän säveltämään, mutta saatiin puolustettua keskusta pois. Lopussa oli myös hyvää taistelua ja laitettiin kroppaa likoon ja se on ainoa tie millä tämä joukkue voi raapia voittoja. Tehokkaita oltiin niissä vastaiskuissa mitkä saatiin, totesi Arvonen.

−Ennen aikalisää oman pään pelaaminen oli tuskaista ja kiekko pyöri meidän päässä ja sen takia otin joukkueelle aikaa huilata. Tällä kertaa tehtiin sitten seuraavasta vaihdosta maali, oli Arvosen näkemys aikalisästä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo