Kolme pistettä jaettiin taas Hämeenlinnassa

LIIGA / Raportti
Yritystä riitti molemmissa päissä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Perjantai-illasta muodostui vauhdikkaampi ja yllätyksellisempi kuin moni osasi odottaa. Tarkkaa peliään pelaava KalPa joutui ensin alakynteen, kunnes pääsi kääntämään pelin suunnan. Uudelleen kohtaaminen ei ollut toisinto edellisestä ottelusta. Kuitenkin maaliero oli pieni ja lisäajallekin mentiin.

Kiekkoillan ensimmäinen maali nähtiin ensimmäisen erän loppupuoliskolla, kun Juha Koivisto avasi kauden maalitilinsä. KalPa-puolustus antoi Koiviston lyödä reboundin maalin edestä sisään Ville Järveläisen ja Tuomas Vänttisen hoitaessa esityön.

− Hyvät fiilikset. Päästiin vähän jo pelaamaan ylivoiman häntää ennen sitä, sitten kiekko sattui veskarin patjoista kimpoamaan. Suhteellisen pieni kulma oli, mutta sai tyhjiin kuitenkin laittaa, Koivisto kommentoi avausosumaansa.

KalPa oli tasoittaa hetkeä myöhemmin, kun Jukka Voutilainen laukoi viivalta ja kiekko kimposi puolustajan mailasta maalin ylänurkan ohi. Toni Hyvärinen oli seuraavaksi päästä maalin makuun, mutta verkon perille löysi tiensä ainoastaan Craig Schira.

Tasoitus tuli ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla. Michal Birner toi kiekon alueelle ja aloitti pyörityksen, jonka päätteeksi hän pääsi itse laittamaan kiekon rannelaukauksella Kerhon verkkoon.
Birner pääsi toisen erän alkuhetkillä kasvotusten Joni Myllykosken kanssa, mutta ei onnistunut nostamaan kiekkoa patjan yli. Noista paikoista kultakypärä on yleensä tottunut maalin tekemään.

Schira oli taklaustuulella. Useampi KalPa-pelaaja sai tuntumaa laidasta Schiran käsittelyssä. Välillä pommit vietiin loppuun vaikka vastustaja oli jo ehtinyt poistua paikalta.

KalPalla luistin liikkui liukkaasti. Yleensä vaan on niin, että kun toiselle ei maistu niin toinen onnistuu. Eero Somervuori karvasi kiekon ja aloitti pyörityksen, jonka päätteeksi hän laittoi patjoista kimmonneen kiekon sisään.

Kerho sai maalista lisää virtaa. Zach Hamill teki seuraavaan maaliin esityön ohjaten päädystä kimmonneen kiekon maalin eteen, josta Marek Viedensky laittoi kiekon sisään.

Hamill eri mieltä tuomareiden kanssa

Hamill pääsi pieneen neuvonpitoon tuomareiden kanssa, kun hän sai ryntäyksestä jäähyn ja jälkitilanteesta löi kiekon maalin ohi kulmaan. Hetken kuluttua hän haki kiekon kulmasta tuomareille ja luisteli jäähyaitioon.

Toisen jäähyn Hamill sai huitomisesta lyötyään KalPa pelaajaa käsille. Hetkeä aikaisemmin hänet kaadettiin KalPa maalin luona.

− Ei mikään paras peli tänään. Muutama turha jäähy oli, mutta huomenna uusi päivä hänenkin kohdallaan, Kerhon valmentaja Pasi Arvonen kommentoi tilanteita.

KalPa saa otteen pelistä

KalPan kavennus tuli näyttävän hyökkäyksen päätteeksi. Birner toi kiekon Kerhon alueelle, syötti siniviivaa pitkin ja Janne Kolehmainen ampui suoraan syötöstä kiekon tolpan kautta maaliin.
Birner tasoitti pelin kolme minuuttia myöhemmin. Maskista tullut veto yllätti maalivahti Myllykosken.

− Kyllä tuo olisi pitänyt hoitaa 60 minuutin pelillä. Annettiin kaverille turhan paljon paikkoja ja niistä ne sitten rokotti, Koivisto kommentoi Kerhon kolmatta erää.

KalPalla oli vielä voiton avaimet käsissään. Ossi-Pekka Grönholm kaatui KalPan siniviivalla ja KalPa pääsi kahdella pelaajalla Kerhon maalivahtia vastaan. Hyökkäyksestä ei saatu kuitenkaan aikaiseksi laukausta ja kiekko lirui Kerhon maalin ohi.

Joukkueiden välinen ottelu meni jälleen jatkoajalle. Sitä ehdittiin pelata vain reilu puoli minuuttia, kun illan toisella osumallaan Somervuori nosti kiekon hienosti KalPan maalilla pelanneen Samu Perhosen patjan yli.

− Paljon tapahtumia. Mentiin päästä päähän lujaa, ja sen seurauksena sitten tuli virheitä. Viimeiseen erään rauhoitettiin tilanne ja saatiin maaleja ja mahdollisuus ratkaista peli. Muistetaan tuo nuori poika tuolla maalissa, pelattiin voitosta loppuun asti, analysoi peliä KalPan Pekka Virta.

Kerhon johtoaseman sulaminen ei lämmittänyt valmentajaa.

− Vähän on kaksijakoiset mielialat tällä hetkellä. Oltiin vähän purjeissa KalPaa vastaan, se täytyy myöntää. Saimme kuitenkin kaksi pistettä, mihin olen tyytyväinen. Oppimista on. Kahden maalin johdossa pelaaminen täytyy käydä läpi taas ennen huomista. Noita ei saisi hukata, totesi HPK:n Arvonen valmentajahaastattelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle