HPK:lle jäi voitosta hapan maku

LIIGA / Raportti
Maalivahtien otteet pitivät lukemat maltillisina.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Voittoputken makuun päässyt HPK pääsi ottelun alussa kahden maalin johtoon. Kolme pistettä jäi kuitenkin muutamien sekuntien päähän, kun KalPa tasoitti kuudella kenttäpelaajalla. Ottelu ratkesi heti jatkoajan alussa.

HPK sai otteluun unelma-alun, kun joukkue onnistui menemään Craig Schiran ja Heikki Liedeksen osumilla kahden maalin johtoon. Muutenkin joukkueen ensimmäinen erä oli vauhdikas, jäähypenkkiä kulutettiin neljä kertaa. Kerhon alkukaudesta tutuksi tullut nopea suunnanmuutospeli oli KalPalle myrkkyä.

Pekka Virran suojattien ottelu alkoi ankeasti.
− Aika shokki alku, tunnelma peliin tullessa oli kuitenkin hyvä. Sitten jäähy, ei saatu purettua kiekkoa alueelta ja Kerho teki maalin. Heti toinen maali perään, Kerholla oli paikka lyödä kolmeen nollaan moneen kertaan. Siihen olen tyytyväinen, ettei annettu periks. Toiseen erään saimme sitten kavennusmaalin.

KalPan peli alkoi takkuillen ja joukkueen johto otti Kerhon toisen maalin jälkeen aikalisän. KalPa teki teräviä hyökkäyksiä ja pääsi laukomaan, irtokiekoille ei kuitenkaan ehditty.

Joukkue taisteli ja pelaajat plokkasi vetoja parhaansa mukaan. Sami Mutanen sai laukauksen eteen heittäytyessään kiekon kipeästi kylkeensä, mutta jatkoi pelaamista.

Toiseen erään KalPa pääsi kahden pelaajan ylivoimalla. Kerhon pelatessa alivoimaa, Juuso Vainio onnistui lyömään kiekon katsomoon lähes paineettomassa tilanteessa. Aivan erän alkuun KalPa saikin kavennuksen aikaiseksi, kun Arttu Ilomäki löi nollakulmasta kiekon maaliin Petteri Nikkilän luistimen kautta.

Tästä KalPa sai virtaa, ja Kerhon pelistä katosi vauhti tyystin. Toisessa erässä peli näytti siltä, että joukkueet vaihtoivat erätauolla pelipaitoja. KalPa pääsi pyörittämään peliä Kerhon päässä ja loi hyviä maalintekopaikkoja. Juuse Saros Kerhon maalilla piti joukkuetta pystyssä.

HPK pääsi hyökkäyksissä maalintekosektorille vain ajoittain. Oli KalPan vuoro tehdä maali ja istua jäähyllä.

Kolmannessa erässä puntit tasoittuivat, ja peli oli ajoittain viihdyttävää, ajoittain erittäin sekavaa. Kerho sai hyökkäyspeliään kuntoon. Erän lopussa KalPa otti maalivahdin pois ja lähti hakemaan ratkaisua kuudella kenttäpelaajalla. Tällä kertaa yritys palkittiin, ja Michal Birner löi pelin tasoihin vain muutamia sekunteja ennen pelin loppua.

Jatkoajalla nähtiin kaksi hyökkäystä, joista jälkimmäisestä HPK otti lisäpisteen Jyri Niemen maalilla.

− Kolmanteen erään annoimme luvattoman paljon ylivoimahyökkäyksiä, niin kuin sitten tuossa jatkoaikamaalissakin. Heitellään kiekkoja vähän sinnepäin ja Kerho sitten tekee vastahyökkäyksestä maalin, KalPan Virta kertasi ottelun ratkaisuhetkiä.

− Vanha virsi jatkuu, aloitettiin erittäin hyvin ensimmäinen erä. Pari kertaa pyöri kiekko maaliviivalla ja muutama tolppalaukaus. Olisi voinut olla ihan eri lukematkin. Kolme pistettä kiertää tällä hetkellä, nyt pääsimme jo 18 sekunnin päähän. Toivottavasti ne sekunnit loppuu jossain vaiheessa, ja joukkue saa ne ansaitsemansa pisteet, Pasi Arvonen kommentoi illan peliä.

» Lähetä palautetta toimitukselle