Roppo räjäytti pankin

LIIGA / Raportti
Hämeenlinnan Pallokerho oli kahden erän ajan suurissa vaikeuksissa Oulun Kärppiä vastaan. Kolmannessa erässä tuuli kääntyi puhaltamaan yllättäen etelästä, kun Antti Ropon hattutempun siivittämänä Kerho korjasi täyden pistepotin.

Ropon onnekkaasti viimeistelemään 1-2-osumaan saakka HPK ei ollut löytää keinoja päästä omasta päästä liikkeelle. Kärpät sulki keskialueen tarkasti ja loi painetta kotijoukkueen päätyyn. Maalivahti Mika Järvisen varma esitys kannatteli kuitenkin HPK:ta pelissä mukana.

HPK oli muuttanut otteluun puolustuspelaamistaan ja karvasi selvästi korkeammalta kuin tällä kaudella aiemmin. Alussa ratkaisu toimikin hyvin, mutta pari jäähyä rikkoivat yhtenäisyyden. Kärppien avausmaali syntyi onnekkaasti vieraiden pelatessa ylivoimaa kiekon pompittua HPK-pakki Mathias Porselandin luistimesta sisään.


Antti Roppo nousi illan sankariksi.

– Olimme latautuneet peliin, ja sellaiset kaksi ja puoli minuuttia pelasimme hyvin, kunnes tuli oma maali ja heti perään jäähy. Sen jälkeen ei päästy omiltakaan pois. Kärpät oli aktiivinen, mutta oli meillä niitäkin kohtia, kun annettiin aivan järkyttäviä harhasyöttöjä, jotka murensivat peliämme, kuvaili HPK:n valmentaja Harri Rindell ottelun alkupuoliskoa.

Yhdestä harhasyötöistä Kärpät pääsi kahden maalin karkumatkalle. Marko Luomala yritti porrastaa hyökkäystä, mutta päätyikin antamaan vapauttavan syötön maalintekoon karanneelle kärppäkaksikolle Jari ViuhkolaJakub Sindel. Osuman viimeisteli lopulta Viuhkola lyöden päädystä palanneen ohilaukauksensa takatolpalta sisään.

Tämän enempää tulosta Kärppien vyörytys ei kuitenkaan tuonut, mistä HPK sai kehut vieraiden valmentaja Hannu Aravirralta.

– Loistava taistelu Kerholta. Kyllähän me veimme peliä ensimmäiset kolmekymmentä minuuttia selvästi ja olisimme voineet siinä vaiheessa johtaa 5-0. Olisimme johtaneetkin, jos Kerho ei olisi taistellut alusta lähtien. He ansaitsivat tuurin, joka maalipaikoissa oli, Aravirta kommentoi.

Onni kääntyi umpisurkean ylivoiman jälkeen

HPK ehti tosin ottelussa käydä todella pohjalla ennen kuin kirivaihde löytyi. Tomi Ståhlhammarin viiden minuutin jäähyn ajan HPK oli täysin saamaton ja jopa päästää Kärpät kolmen maalin karkumatkalle.

– Yritettiin huutaa, että saadaan katko ja aikalisä. Kärpäthän loi siinä meitä parempia paikkoja, Rindell manasi synkkää jaksoa.

Pelin luonteeseen nähden yllättäen HPK onnistui maalinteossa hetki ylivoiman päätyttyä. Antti Ropon illan ensimmäinen pomppi onnekkaasti luistimesta tällä kertaa vieraiden maaliin.

– Tällä kaudella maalinteko on ollut vaikeaa, joten oli aikakin. Tänään oli viimein onneakin, kaudella tätä ennen vasta yhden maalin iskenyt Roppo huokaisi.

Hannu Aravirta näki Ropon osuman ottelun käännekohtana.

– Hieno viisiminuuttinen tapettiin, oliko siinä laukaustakaan. En tiedä, tuliko siinä joku huokaus, kun heti seuraavaan vaihtoon tuli psykologisesti inhottava maali, josta peli alkoi käytännössä uudestaan.


HPK puolusti maaliaan armottomasti.

Vaikka kahden erän jälkeen harva olisi uskonut voimasuhteiden muutokseen, HPK käänsi ottelun lopulta selvänumeroiseksi voitoksi.

– Kaksi erää oltiin todella huonoja, minkä jälkeen puhuttiin, että pitää päästä liikkeelle ja jättää keskialueen virheet pois. Mentaalipuolesta on puhuttu paljon muutenkin, koska pelien sisällä on ollut paljon vaihtelua tähänkin asti. Toisessa maalissa Tuukka Pulliaiselta tulikin sitten aivan loistava aloitus, Roppo kertasi kolmannen erän alun tasoitusmaaliaan.

Kärpät joutui kierrättämään

Ropon kolmas osuma erän puolivälissä siivitti koko HPK:n joukkueen uuteen lentoon. Niko Nieminen ja Mathias Porseland viimeistelivät loppunumerot henkisesti tärkeässä voitossa.

– Äijät olivat todella päättäväisiä. Tuntui, että unohdimme menneet ja katsoimme eteenpäin. Onnikin oli myötä ja hienoa, että Antti Roppo sai hat trickin, Rindell kehui.

Kärppien peliä sotki Ståhlhammarin iso rangaistus. Lauri Kärmeniemen niskan seudulle suuntautuneesta taklauksesta langetettiin automaattinen pelirangaistus, vaikka katsomossa tilanteesta oltiinkin monta mieltä.

– Yhden kaverin putoaminen vaikutti huomattavasti rytmiin ja pelaajien käyttöön. Kerho tarttui tilaisuuteen erittäin aggressiivisesti, ja meiltä hieman löystyi peli. Tästä pitää ottaa oppia, kolmekymmentäviisi erinomaista minuuttia ei riitä, Aravirta totesi.

HPK sai viimeisen erän rypistyksellään paljon anteeksi. Ropon ilotulitukseen saakka joukkueesta nousivat esiin rajusti uurastaneet Ville Hämäläinen ja Ossi-Petteri Grönholm, mutta lopussa tasoaan nostivat kaikki. Oma osuutensa Kerhon nelosketjun tehoillassa oli myös kovan työmäärän paiskoneella Kari Sihvosella, joka toi ketjuun räväkkyydellään uutta virtaa.

Kärppien ykkösketju oli eniten näkyvissä, mutta pelikiellossa ollutta Ivan Humlia olisi tänään tarvittu. Kahden erän aikana vieraiden olisi pitänyt iskeä tarvittavat maalit ja etenkin päästä nopeammin liikkeelle riskilläkin pelannutta HPK-karvausta vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle