HPK:lla komea viikko - lauantaina nujertui Jokerit

LIIGA / Raportti
HPK:n maalivahti Juuse Saros jätti lauantaina Jokerit nollille.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Kuluva viikko sujui HPK:n kannalta loistavasti. Pallokerho pelasi tämän viikon aikana kolme ottelua ja voitti ne kaikki. Lauantaina Kerho jätti Jokerit tylysti nollille ja päihitti helsinkiläisseuran maalein 3-0 (1-0, 0-0, 2-0).

Hämeenlinnan Pallokerho teki komean paluun kiekkokaukaloihin marraskuun maaottelutauon jälkeen. Ennen maaottelutaukoa pahojen ongelmien kanssa paininut HPK oli tällä viikolla kuin uudesti syntynyt joukkue.

HPK kiekkoili kuluvan viikon aikana kolme peliä ja voitti niistä jokaisen. Pisteitä Kerholle kertyi viikon aikana yhteensä kahdeksan kappaletta, sillä Tappara nujertui torstaina vasta jatkoaikaosuman myötä.

- Hyvä viikko, saimme yhdeksästä pisteestä kahdeksan. Siihen täytyy olla erittäin tyytyväinen, kehui joukkuettaan HPK:n ykkösluotsi Pasi Arvonen.

Mistä Kerhon loistava vire on sitten löytynyt? HPK:n puolustaja Aleksi Laakson mukaan vire on eritoten lujan työn tulosta. Laakso valottaa joukkueen pitäneen palavereita, joissa on taktiikoita hiottu ja Pallokerho on tehnyt maaottelutauon aikana kovasti myös hommia.

- Onhan tuossa jonkun verran palavereita pidetty ja sovittu asioita ja yritetty siirtää niitä asioita vain tuonne kentälle. Viime viikolla teimme hyvin töitä joukkueen kanssa, työn kautta sekin on tullut, Laakso kertoo syitä Kerhon mainioon lentokeliin.

Lauantaina HPK kohtasi kotihallissaan Helsingin Jokerit ja päihitti tämän maalein 3-0. Kerhon maaleista vastasivat Craig Schira, Borna Rendulic ja Joonas Vihko. Rendulic saalisti Jokereita vastaan tililleen tehopisteet 1+1 ja Vihko puolestaan avasi vihdoin maalitilinsä tällä kaudella.

Juuse Sarosta eivät sanat riitä kehumaan

Kerhon paras pelaaja oli kuitenkin eittämättä maalivahti Juuse Saros, joka torjui Jokereita vastaan nollapelin. Torjuntoja nuorelle Sarokselle kertyi yhteensä 28 kappaletta. Nollapeli oli Sarokselle jo viikon toinen, sillä tiistaina nuorukainen nollasi Ilveksen.

Kerhon puolustaja Laakso suorastaan ylisti Sarosta Jokerit-pelin jälkeen.

- Juusea ei varmaan sanatkaan riitä kehumaan. Hienosti jätkä pelaa koko ajan ja täytyy auttaa vain häntä, että jatkaisi samalla tavalla, Laakso suitsutti.

HPK:n ja Jokereiden välistä koitosta voi kuvailla hyvätasoiseksi kamppailupeliksi. Isoimmat syyt Kerhon voittoon olivat Saroksen nollapelin lisäksi hyvä ja tarkka puolustuspelaaminen sekä riittävä tehokkuus hyökkäyspäässä.

- Kova kamppailupeli. Kova puristaminen, että saimme jalat liikkeelle ja siinä onnistuimme, Arvonen kuvaili peliä.

- Puolustimme tänään tosi isolla sydämellä ja siitä iso kiitos joukkueelle. Tänään söimmekin kiekkoja ja ennen kaikkea nelosketjumme oli tänään erittäin hyvä. Taistelee ja raataa puolustussuuntaan. Ja Juuselta huikea nollapeli, taas kerran.

Myös Jokereiden päävalmentaja Tomi Lämsä kuvaili lauantain peliä hyväksi kamppailupeliksi. Lämsää kuitenkin harmitti se, ettei Jokereiden pelaajat kuitenkaan syttyneet lauantain peliin riittävän kovalla asenteella.

- Ei saatu sellaista liekkiä tähän otteluun kuin olisi vaadittu. Yksilötasolla jäimme vajaaksi valmiudessa pelata. HPK oli siinä edellä, Lämsä tulkitsi ja kertoi näiden asioiden aiheuttaneen Jokereille ongelmia.

- Tämä aiheutti meille viisikkopelaamisessa vaikeutta. Pelaaminen meni yksittäisten pelaajien puristamiseksi.

Jokereilla ei ollut pelifiilis kohdillaan

Hämeenlinnalaisten pelaamista ja asennetta Lämsä puolestaan kehui.

- HPK teki kovasti töitä. Puolusti sydämellä ja meni kiekkojen eteen. HPK oli tänään parempi ja halukkaampi joukkue viemään pisteet, Lämsä sanoi.

HPK oli halukkaampi ja kaatoi Jokerit lauantaina. Helsinkiläisten ykkösketjun sentteriä Teuvo Teräväistä ei oma eikä joukkueensa esitys Kerhoa vastaan miellyttänyt.

- Emme päässeet parhaimpaamme tänään, pitäisi pystyä parantamaan, Teräväinen vaikeroi.

- Pitäisi olla pelifiilis kohdillaan niin hommakin toimisi. Emme saaneet parasta tänään itsestämme irti.

Teräväinen jakoi kuitenkin myös kehuja Kerholle joukkueen hyvästä oman pään pelaamisesta. Jokereiden hyökkäyspelaamiselle Teräväinen puolestaan antoi risuja.

- HPK puolusti hyvin. Emme päässeet maalintekopaikoille ja lähelle maalia. Sinne pitäisi pystyä pääsemään, Teräväiinen kommentoi.

- Tarvitsemme kamppailua ynnä muuta lisää. Kovempaa pitäisi pystyä pelaamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle