Asenne on onnen äiti

LIIGA / Raportti
Eipä olisi Kerhon valmentaja, Jukka Jalonen voinut paremmin lohkaista tiistain liigakierroksen jälkeen, kun HPK oli nuijinut Helsingin Jokerit joka osa-alueella ja iskenyt taululle seitsemän maalia vierailijoiden neljää vastaan.

Ritarit dominoivat ensimmäistä erää näytöstyyliin ja Narrit saivatkin moneen otteeseen ihmetellä isäntien perävaloja oman liikkeen puuttuessa. Jo toisessa vaihdossa Kerhon kakkosketju järjesteli 2-1-hyökkäyksen päätteeksi maalintekopaikan Janne Laakkoselle, mutta viimeistelyssä oli toivomisen varaa. Hetkeä myöhemmin Kerhon nelosketju toi kiekon voimalla Jokereiden päätyyn ja pelasi sen Kari Lehtosen vartioiman maalin eteen. Paluukiekkoon ehti ensimmäiseksi Tero Lehterä, joka teki kauden avausmaalinsa ja nosti kotiyleisön tunnelmaa.

Jokereilla oli vaikeuksia pitää HPK-hyökkääjiä kurissa

© Matti Liljaniemi
alt="Jokereilla oli vaikeuksia pitää HPK-hyökkääjiä kurissa">

Ei kulunut kuin minuutti edellisestä ja taas Hämeenlinnan uljaat haarniskapaidat kirvoittivat kotiyleisön kuuluviin "seula, seula!"-huutoihin. Max Kenig voitti helsinkiläisten päädyssä b-piste-aloituksen, jonka jälkeen Vladimir Sicak täräytti kiekon maskin takaa toistamiseen Keri Lehtosen selän taakse.

Ottelun hallinta oli kääntyä Jokereille, kun kotijoukkue pelasi huolimattomuuttaan ylivoimaa kuudella kenttäpelaajalla. HPK sai joukkuerangaistuksen ja ote siirtyi vierailijoille. Narrit pelasivat ylivoimalla paikan Antti-Jussi Niemelle, joka pääsi täysin yksin haastamaan hämeenlinnalaisten maalivahti, Hannu Toivosen. Niemi kuitenkin joutui toteamaan Toivosen paremmakseen ja laukoi kiekon suoraan nuoren veräjänvartijan syliin.

Millainen on täydellinen vaihto? No, ensimmäiseksi tulee ottaa kiekko omassa päädyssä haltuun, veivata koko kenttä kuutamolle ja karata läpiajoon. Jos tästä paikasta ei synny maalia, niin tee sama temppu uudelleen, mutta pienemmällä vauhdilla. Ota kiekko haltuun punaviivalla ja jallita itsesi 2-1-hyökkäykseen kaverisi kanssa. Syötä poikkisyöttö kaverillesi ja juhli osumaa! En tiedä oliko Max Kenig lukenut täydellisen vaihdon ohjeet ennen peliä jostakin, mutta Jokereita vastaan Kenig oli veivaaja ja Jyrki Louhi maalintekijä - lukemat isännille jo 3-0.

- Eka erä oli meille 3-0, joten siitä oli aika helppo lähteä, HPK:n puolustaja Aki Heino totesi ottelun jälkeen.

Pesäpalloilua ja Santalointia

Jokeri-pelaajille ei löytynyt tilaa Kerhon maalin edestä

© Matti Liljaniemi
alt="Jokeri-pelaajille ei löytynyt tilaa Kerhon maalin edestä">

Taas kerran ritarinutut olivat jättäneet liikkeensä toisen erän alun ajaksi pukuhuoneeseen. Narripaidat näyttivät jo joukkueelta, kun haarniskaryhmä tyytyi velttoilemiseen. Ensimmäisessä vaihdossa Ville Peltonen pääsi vaarallisesti kiepsauttamaan laukauksen kohti Toivosen maalin takakulmaa, mutta takaiskulta kotijoukkueen pelasti Toivosen komea jalkatorjunta. Vastahyökkäyksestä Kerhon Erkki Rajamäellä oli paikka siirtää isännät jo 4-0-johtoon, mutta viimeistely ontui.

Sitä saa mitä tilaa. HPK:n kakkosketju pelasi erittäin huolimattomasti ja löysästi keskialueella. Janne Laakkonen antoi kohtalokkaan harhasyötön, jonka seurauksena Jokereiden David Nemirovsky vapautettiin maalintekoon. Puolittaisen läpiajon päätteeksi mies sivalsi tarkan ja tulisen vedon tolpan kautta takakulmaan ja lukemat 3-1:een.

Virheet tupataan yleensä jollakin lailla paikkaamaan ja sen Janne Laakkonen myös teki. Kakkosketju alkoi dominoimaan kenttää ja esivalmisteluiden jälkeen Jan Pardavy ja Laakkonen karkasivat 2-1-hyökkäykseen. Pardavy siirsi mustan Laakkoselle, joka syötti Kari Lehtoselle neljännen kerran kalanmaksaöljyä ja laittoi limpun etukulmasta verkon perukoille.

Kun Jokerit viimeksi vierailivat Hämeenlinnassa, Tommi Santala otti huolimattomasti Antti Aallon taklauksen vastaan. Santala sai ulosajon ja pitkän pelikiellon. Tiistain ottelussa "santaloinnissa" onnistui Jokereiden Antti-Jussi Niemi, joka vältti Tuomas Eskelisen avojäätaklauksen nostamalla mailansa suoraan Eskelistä puhelimeen. Tapaus oli kaiken mailalla huitomisen keskellä jäävuoren huippu, mutta päätuomarina työskennellyt Hannu Henriksson ei tätäkään tilannetta noteerannut jäähyn arvoiseksi.

Niemen taklaus lisäsi vain vettä myllyyn ja isännät menivät menojaan. Ensiksi Janne Laakkonen syötti kiekon Narrien puolustajien väliin tavoitellen ketjukaveri, Tomas Kucharcikia. Kiekko pomppasi puolustajan mailasta ilmaan, josta Kucharcik yhdellä kosketuksella kuoletti sen mailallaan ja toisella kosketuksella löi pesäpallotyyliin kiekon ylämummoon. Hetkeä myöhemmin Kari Lehtonen seikkaili maalinsa takana, kun kenttämestarin erikoinen yllätti miehen. Eero Somervuori käytti tilanteen hyväkseen syöttämällä maalilla vapaana olleelle Tommi Santalalle, joka siirsi Kerhon jo 6-1-johtoon.

Sitten olikin lohdutuspalkintojen vuoro. Hannu Toivosen keskittyminen HPK:n maalilla ei riittänyt ja kun erää oli pelaamatta viitisen minuuttia, niin David Nemirovsky sutaisi illan toisen osumansa miinuskulmasta. Kiekko muutti suuntaa hämeenlinnalaisten puolustajasta tai sitten Toivosen varusteista, mutta maaliin kiekko kuitenkin lipui, toistamiseen. Tämän jälkeen Toivonen keräsi itsensä ja torjui varmuudella Jokereiden ylivoimarynnistykset.

Aivan erän lopussa nähtiin täydellinen osoitus illan juonesta. HPK:n SMS-ketju karkasi 3-1-hyökkäykseen Antti Miettisen johdolla. Ari Vallin narrinutussaan päästi Miettisen kuin lemmenjokea pitkin Lehtosen nenän eteen, josta mies ei erehtynyt. Lukemat 7-2 ja hyvää yötä Jokerit.

- Meillä on varmasti Euroopan lahjakkain maalivahti ja nuori maalivahti on väsynyt tällä hetkellä. Olisko pitänyt ottaa hänet tänään pois vai sitten antaa mahdollisuus tällaiselle oppimatkalle? Ehkä hänen on hyvä nähdä tämäkin puoli asiasta. Uskoisin, että epävarmuudessa eläminen auttaa Karin kehitystä pitkässä juoksussa. Sieltä sitten pitää pystyä nousemaan ja hän on niin kova kilpailija, että varmasti sen tekeekin. Nyt pitää vaan antaa aikaa, Jokeriluotsi Raimo Summanen pohti maalivahtipeliä ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Täytyyhän kaverillekin antaa….

HPK:n kultakypärää kantoi ensimmäistä kertaa Tomas Kucharcik

© Matti Liljaniemi
alt="HPK:n kultakypärää kantoi ensimmäistä kertaa Tomas Kucharcik">

Kolmanteen erään luisteli voittoaan varmisteleva kotijoukkue. Mitään yltiöpäistä hyökkäämistä ei näkynyt, vaan kiekko pelattiin varmasti Jokereiden päätyyn tai ainakin pois omalta alueelta. Kerholla oli erässä tasan kaksi paikkaa, joista toinen siunaantui Janne Laakkoselle etukulmalle, mutta Lehtonen oli tilanteessa hereillä. Tuukka Mäkelä kilautteli ylärimaa erän lopussa, mutta tämän lähemmäksi maalia kotijoukkue ei päässyt.

HPK:n varmistelusta johtuen Narrit saivat juonesta kiinni ja heti ensimmäisillä minuuteilla heillä oli hyviä maalintekopaikkoja, mutta viimeistelyssä olisi ollut paljon parantamisen varaa. Jukka Voutilainen toi kuitenkin lohtua helsinkiläisten leiriin nöyryyttämällä keskittymisen kadottanutta Hannu Toivosta laukauksella, joka painui etukulmasta maaliin. Tämän jälkeen Toivonen sai kerättyä itsensä uudelleen ottaen kiinni Hentusen pahan laukauksen ja Tomi Mäen puolittaisen läpiajon.

Erän lopussa Toivonen esitti vielä yhden paraatipelastuksen ja otti kiinni kaksi rebound-kiekkoa maagisesti, mutta sitten nuorukainen antautui jälleen helpohkosti. Jukka Voutilainen teki illan toisen osumansa ylivoimalla epäonnistuneella alakulmavedolla ja sinetöi loppulukemiksi 7-4.

- Todella terävä alku peliin ja oltiin parempia ja ansaittiin voitto. Oltiin kyllä erittäin tehokkaitakin tänään eikä meillä seitsemää maalipaikkaa välttämättä ollut. Tai ehkä maalipaikkoja oli, mutta ei niistä yleensä olla pystytty tekemään noin monta maalia - varsinkaan Lehtosen tasoista maalivahtia vastaan. Tänään kävi vähän munkkikin ja yleensä asenne on onnen äiti - meillä oli erittäin hyvä asenne kaksi erää, Kerhon käskyttäjä Jukka Jalonen tiivisti.

Jouluksi kärkeen?

Hämeenlinnassa pyyhkii hyvin. Tiistai-illan vastustaja, Jokerit on pelannut ritariryhmää yhden ottelun enemmän eikä Ilmalan pojilla ole ennen joulutaukoa kuin yksi ottelu. HPK sen sijaan pelaa vielä ottelut Bluesia ja TPS:ää vastaan, joten piikkipaikka joulutauolle lähdettäessä on täysin mahdollinen. Helsinkiläiset ovat nyt hävinneet viisi ottelua peräkkäin ja jo välillä 11 pisteen etumatka takanatuleviin on kaventunut neljään pisteeseen. Liigassa kolmantena majaileva Kärpätkin on vain viisi pistettä Narreja perässä.

- Aina, jos tulee yksikin häviö tai yksikin maali omiin, niin sen pitää askarruttaa. Kokonaiskuvassa me olemme erittäin hyvässä aikataulussa ja isossa kuvassa meillä ei ole mitään ongelmaa. Nyt ollaan hävitty nämä viisi peliä tässä ja ei se sen ihmeellisempi asia ole. Joskus sinä häviät niitä pelejä kuitenkin, Raimo Summanen lopetti.

Ottelun lehdistötilaisuuden jälkeen Jokereiden valmentaja Raimo Summanen ei jäänyt kuuntelemaan Jukka Jalosen kommentteja ja tämä sai aikaan pienimuotoisen palopuheen.

- Yleensä kun täällä on voitettu Tepsi, Jokerit tai Tappara, niin valmentajalla ei löydy munaa kuunnella meikäläisen juttuja. Ensi vuonna, kun Rami on maajoukkueen valmentaja, niin hän ei voi lähteä heti omien kommenttiensa jälkeen pois, vaan hänen tarvitsee kuunnella mitä vastustajan valmentajalla on sanottavana. Minulle on kotikasvatuksessa opetettu tällainen asia, mutta kaikille se ei oikein tunnu käyvän millään. Muutaman seuran valmentajat eivät hirveästi kunnioita kollegojaan tai ainakin siltä vaikuttaa, Jalonen pauhasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle