Perinteitä kunnioittava HIFK vei pisteet - "Tulihan se vaihtovirhe lopulta"

LIIGA / Raportti
Ville Husso oli ottelussa virkaveljeään tarkempi.
Kuva © C More
HPK ja HIFK kohtasivat sunnuntaina vauhdikkaassa ottelussa. Edellisestä ottelusta sisuuntunut HIFK karkasi jo toisessa erässä maisemaan, mutta ottelun lopussa nähtiin kuitenkin raivokas taistelu pisteistä.

Joukkueilla meni lauantain ottelussa hetken aikaa tunnustellessa ja vauhtia hakiessa. Sunnuntain kohtaamisessa päästiin heti asiaan ja maaleja nähtiin jo ensimmäisessä erässä kolme kappaletta.

Molemmat joukkueet hallitsivat vuoroin, ja vauhdikkaassa ottelussa maalipaikkojakin siunaantui. Robert Leino pääsi kuin varkain nokikkain Jere Myllyniemen kanssa, mutta läheltä laukaistu kiekko viuhui maalin yli.

Tällä kertaa oli HIFK:n vuoro aloittaa maalinteko. Joukkueen pelatessa ylivoimaa Tomas Záborský laukoi maalin kulmalta kiekon ohi, mutta sai heti seuraavasta tilanteessa lakaista Myllyniemeltä pudonneen kiekon maaliin.

HPK:n tasoitus tuli Joni Tuulolan hienon kiekon ylöstuonnin päätteeksi. Waltteri Hopponen heitti saamansa kiekon maalille ja Juhani Jasu ohjasi sen verkon perille.

Neljä seuraavaa soi HPK:n verkossa

HIFKin johtomaali oli vierailijoiden kultakypärän Teemu Ramstedtin käsialaa. Hyökkäysalueelle pujottelun päätteeksi pelaajien jaloista lyöty kiekko upposi helpon näköisesti HPK:n maaliin.

Seuraavissa osumissa HPK:n puolustus auttoi vierailijoita maalinteossa. HIFK pääsi rakentamaan maalipaikkaa laiskasti pelanneen puolustuksen avulla ja Jasse Ikonen upotti kiekon maaliin. Puolustuksen virheestä lähteneen seuraavan maalipaikan viimeisteli Robert Leino.

HPK sai lukuisia maalipaikkoja, joten Ville Hussolla oli tekemistä tolppien välissä. HIFK:n vaihtovirheestä Vojtech Polak pääsi karkaamaan läpiajoon, mutta Husso oli tässäkin tilanteessa terävämpi.

Ylivoimalla kotijoukkue laukoi turhan usein ensimmäiseen mieheen tai sitten hyökkäys ajautui kulmaväännöksi.

Santeri Vuoti ja Joonas Järvinen näyttivät taistelun mallia maalitilanteen jälkeen ottamalla näyttävän kreikkalais-roomalaisen painikilpailun. Tuomarit taas näyttivät hyvää pelisilmää tilanteessa, eikä rangaistuksia väännöstä vihelletty.

HIFK sai Záborskýn toisen osuman myötä jo viidennen maalinsa. Lähes nollakulmasta laukaistu veto meni Myllyniemen ja tolpan välistä maaliin.

HPK:n loppukiri ja maalivahtiruletti alkoivat

HIFK otti jo perinteeksi tulleen joukkuerangaistuksen tällä kertaa vasta kolmannen erän puolivälissä. Kotijoukkue pääsi kaventamaan Juha Koiviston osumalla.

Päävalmentaja Antti Törmänen kommentoi joukkueensa vaihtovirheongelmaa.

− Viidennen maalin jälkeen näytti siltä että tämä rallatellaan loppuun asti. Sitten laitettiin perinteet kunniaan ja otettiin vaihtovirheestä rangaistus. Vähän aikaa jo pelkäsin, että eikö sitä rangaistusta tässä pelissä tulekaan, mutta tulihan se lopulta.

Juuso Puustisen otettua rangaistuksen korkeasta mailasta alkoi Myllyniemellä luistin kulkea. Maalivahti luisteli vaihtoaitioon kotijoukkueen hakiessa kavennusta kuudella kenttäpelaajalla neljää vastaan. Myllyniemi luisteli yhteensä kahdeksan kertaa maalin ja aition väliä ottelun lopussa.

Kun Keith Aulie vielä otti jäähyn, oli HPK:n aika onnistua. Otto Paajanen löi lopulta kotiyleisön kaipaaman osuman, mutta se jäi ottelun viimeiseksi.

− Taisteleva oli ilme ja tasainen ottelu, vaikkei se numeroiden valossa siltä näytä. Vastustaja käytti paikkansa kovalla prosentilla tänään. Yhteistyötä pitää saada lisää hyökkäyspäähän ja lisää rentoutta maalintekoon, HPK-luotsi Olli Salo kertasi ottelua valmentajahaastattelussa.

Paremmin paikkansa käyttänyt HIFK vei lopulta pisteet mukanaan Helsinkiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo