Ässät pisti Kerhon nurin: ”Iso voitto meille”

LIIGA / Raportti
Hyökkääjä Sami Mutanen vastasi komealla yksilösuorituksellaan Ässien kolmannesta maalista.
Kuva © Timo Savela
Porin Ässät pisti perjantaina seitsemän ottelun mittaisen tappioputkensa poikki. Porilaiset kukistivat Kerhon maalein 3-1 (0-0,2-1,1-0).

Ässät saalisti perjantaina ensimmäisen voittonsa marraskuun aikana. Patapaidat tekivät vierailun Hämeenlinnaan ja päihitti isäntäjoukkue HPK:n luvuin 3-1. Samalla Ässät nappasi vasta kauden kolmannen vierasvoittonsa ja katkaisi seitsemän ottelun mittaisen tappioputkensa.

Voitto oli Ässille arvokas.

- Iso voitto meille, jokainen sen ymmärtää ja turha sitä on vähätellä. Meillä oli tappioputki alla, paljon loukkaantumisia ja pelasimme vieraissa, suitsutti Ässien päävalmentaja Pekka Virta.

Ihmeellisyyksiä Ässien ei tarvinnut voittonsa eteen tehdä, sillä isäntäjoukkue HPK oli perjantain pelissä kovin kesy. Ässät oli selkeästi Kerhoa pirteämpi ja halukkaampi joukkue sekä pelasi hyvän jääkiekko-ottelun.

- Pelasimme mielestäni hyvin ja pelasimme etenkin viisikkona hyvin. Nyt ei tullut myöskään ylilyöntejä eikä tyhmiä jäähyjä, joita meille on aiemmin tullut. Nyt niitä ei tullut, Virta kommentoi ottelua.

"Ässät oli erittäin hyvä joukkue"

Ässien kolmesta maalista vastasivat Ville Ahlgren, Dragan Umicevic ja Sami Mutanen. Kaikki porilaisten tehtailemat kolme maalia voi laskea tulleen HPK:n heikon puolustuspelaamisen avittamana.

Kerhoa luotsaava Pasi Arvonen oli tappiollisen ottelun jälkeen kovin lyhytsanainen.

- Ässät oli erittäin hyvä joukkue ja ansaitsi voittonsa. Oli parempi tänään ihan jokaisella osa-alueella, tyytyi Arvonen vain toteamaan.

Ässät nappasi perjantaisesta väännöstä melko helposti voiton tililleen. Isäntäjoukkue Pallokerho oli selkeästi porilaisjoukkuetta huonompi.

- Peliesityksemme jäi kevyeksi Ässiin verrattuna. Hävisimme tänään kamppailupelaamisessa ja pelin intensiteetissä ihan puhtaasti, HPK:n puolustaja Marko Tuulola sanoi.

- Ässät oli halukkaampi joukkue. Pelasi parempaa lätkää ja teki enemmän töitä, sitä kautta he voittivat.

Tuulolalle ei perjantain ottelusta jäänyt hyvä maku suuhun, sen verran heikko hämeenlinnalaisten peliesitys oli. HPK pelaa seuraavan pelinsä heti lauantaina Bluesia vastaan Espoossa ja siihen otteluun Kerhon pitää paljon petrata.

- Kyllä meidän täytyy pystyä parantamaan huomiseen mennessä tätä peliämme. Tämä on vähän kuin... en tiedä mihin pitäisi verrata. Ei jäänyt hyvä maku pelistä, Tuulola valitteli.

Kerhon pakit olivat nesteessä

Yksi osa-alue, jossa Kerhon on eritoten parannettava Ässät-kamppailusta on puolustuspelaaminen. Ässiä vastaan Kerho sortui oman pään virheisiin ja oikeastaan kaikkia Ässien maaleja edelsi hämeenlinnalaisten heikko oman pään pelaaminen. HPK päästi muutaman kerran porilaiset myös ylivoimahyökkäyksiin.

- Puolustaminen lähti heti keskialueelta, hyökkäysalueelta. Annoimme hirveän määrän ylivoimahyökkäyksiä. Pakkimme oli nesteessä, Tuulola kertoi.

Toinen asia, jossa Kerholla riittää parannettavaa on ylivoimapelaaminen. HPK:n ylivoima on koko kauden ajan yskinyt ja niin se teki Ässiäkin vastaan. Kerho pääsi pyörittelemään patapaitoja vastaan ylivoimaansa viisi kertaa, mutta ei onnistunut kertaakaan maalinteossa.

Ja oikeastaan Pallokerhon ylivoima oli huonoa Ässät-pelissä. HPK:lla oli vaikeuksia saada ylivoimillaan kiekko porilaisten puolustusalueelle ja silloinkin, kun Pallokerho onnistui kiekon kuskaamaan Ässien päätyyn, niin Kerhon ylivoimakuviot jäivät varsin onnettomiksi. Ässät pääsi myös pari kertaa alivoimillaan jopa läpiajoihin.

Tuulolan mielestä iso syy Kerhon heikkoon ylivoimapeliin oli Ässien hyvässä alivoimapelaamisessa. Ässät pelasi alivoimillaan rohkeasti hyökkäysalueellaan ja tukkivat hyvin keskialueen. Puolustusalueellaan porilaiset puolestaan pistivät Kerhon hyökkääjät ahtaalle.

- Nythän Ässät juoksi. Ensin antoi hirveän paineen hyökkäysalueella, tukkivat keskialueen ja antoivat kovan paineen puolustusalueellaan, Tuulola kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle