HIFK:lle ensimmäinen voitto European Trophyssa

LIIGA / Raportti
Raimo Summasen luontoäitilätkä toi ensimmäisen voiton
Kuva © Aapo Mannelin - aapo.mannelin@jatkoaika.com
European Trophyn kahdella tappiolla aloittanut HIFK onnistui kolmannen ottelun viimeisillä minuuteilla nousemaan voittoon Zürich Lionsia vastaan Vantaan Tikkurilassa.

Ottelua ennen vietettiin hiljainen hetki  viikko sitten poismenneen HIFK-legenda Matti Murron kunniaksi. Kotijoukkue kunnioitti viisinkertaista Suomen mestaria myös mustin hihanauhoin.

Ottelu oli pääosin melko vauhdikasta ja tasaista pelaamista. Punapaidat hallitsivat ottelun ensimmäistä viittä minuuttia ja saivat painetuksi pelin painopisteen sveitsiläisjoukkueen maalin tuntumaan. János Hárin hyökkäysalueella ottama jäähy kuitenkin katkaisi helsinkiläisten hyvän vaiheen ja Lions kykenikin ensimmäisellä ylivoimallaan iskemään ottelun avausmaalin. HIFK onnistui punnertamaan pelin tasoihin vielä avauserässä Austin Blockin vahvan maalinedustapelaamisen jälkeen. Amerikkalaishyökkääjä voitti vierasjoukkueen edustalla käynyn painiottelun tapaisen ja survoi pelivälineen rysään.  

Sama kaava toistui läpi ottelun viimeiselle viidelle peliminuutille asti. Vierasjoukkue iski johtomaalin ja muutama minuutti myöhemmin HIFK nousi rinnalle. Punapaidat nousivat ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, kun päätöserää oli pelattu melkein 17 minuuttia. Kotijoukkue ei johtoasemastaan sittemmin enää luopunut, vaan iski vajaa minuutti ennen päätöskongin kumahdusta kuudennen osumansa Toni Leinosen osuessa Lionsin maalin yläkulmaan.

HIFK:hon täksi kaudeksi tullut kanadalaisitalialainen hyökkääjä Rico Fata osoitti olevansa kelpo maalintekijä. Kotijoukkueen toisessa osumassa mies malttoi pelata vastustajan maalivahdin tilanteesta ulos ja lopuksi sijoittaa pelivälineen vierailijoiden maaliin. Fata teki myös HIFK:n kolmannen maalin b-pisteen kaarelta napakalla ja tarkalla laukauksella.

Muista uusista pelaajista maininnan ansaitsee Juuso Puustinen, jonka hienon oivalluksen ja taitavan toteutuksen myötä Matti Kupariselle siunaantui avopaikka Zürichin maalin kulmalle. Helsinkiläisten uuden maalivahdin Brad Thiessenin piikkiin ei vastustajan maaleista voi laittaa kuin ehkä neljännen. Muuten mies torjui varsin kelvollisesti, vaikka ottelun torjuntatilasto, 19 laukausta ja neljä maalia, ei kovin mairitteleva olekaan.  Tämän ottelun perusteella helsinkiläisten puolustuksella on parantamisen varaa oman maalinedustan pelaamisessa.

Voiton myötä HIFK:n nousi pykälän ylöspäin eli seitsemänneksi European Trophyn Läntisessä lohkossa. Helsinkiläisten seuraava ottelu pelataan huomenna lauantaina, jolloin EV Zug saapuu Tikkurilan areenalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle