SaiPa palasi voittojen tielle

LIIGA / Raportti
Stefano Giliatin jyräämän Ville Husson torjunnat eivät tällä kertaa kantaneet HIFK:ta voittoon.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Loppuunmyydyn Helsingin jäähallin yleisö sai lauantai-iltana katsella kovan kamppailupelaamisen sävyttämää ottelua Helsingin IFK:n ja SaiPan välillä. Liukkaammin luistellut vierasjoukkue nappasi lopulta voiton numeroin 2-5.

Lauantai-illan ottelu oli SaiPa-hyökkääjä Sami Venäläiselle uran 700. liigaottelu. Myös linjatuomari Masi Puolakalla oli aihetta pienimuotoiseen juhlaan, kun ottelu oli hänelle liigauran 200.

Ottelun alussa HIFK onnistui painamaan pelin painopisteen toistuvasti SaiPan puolustusalueelle. Kotijoukkue kykeni luomaan muutaman maalintekopaikan, mutta Andreas Bernard piti lappeenrantalaisten maalin puhtaana.

− Sen tosi hyvän alun jälkeen oltaisiin tarvittu maaleja. Osoitti kuinka hyvä joukkue SaiPa on, totesi HIFK:n päävalmentaja Raimo Summanen.

Noin kahdeksan peliminuutin jälkeen vierasjoukkueelle siunaantui pari hyvää maalintekopaikkaa helsinkiläispuolustuksen virheiden seurauksena. Ville Husson torjunnat ja ripaus onnea estivät kuitenkin maalin syntymisen.

Erän puolivälin paikkeilla kotijoukkue siirtyi 1-0-johtoon Jason De Santisin ylivoimaosumalla. Vierasjoukkueen vastaus tuli kuitenkin noin minuutti myöhemmin, kun Kalle Maalahti niittasi kovalla laukauksella keltapaidat tasoihin.

Vajaa minuutti ennen erän päättymistä kotijoukkueen puolustaja Daniel Fernholmille tuomittiin kahden minuutin rangaistus. Seuranneella ylivoimalla Jesse Mankinen siirsi SaiPan 1-2-johtoon. Fernholmin jäähyä edelsi tilanne, jossa Stefano Giliati luisteli kovalla vauhdilla HIFK-veskari Husson päälle. Ottelun tuomaristo ei tulkinnut Giliatin tekoa jäähyn arvoiseksi.

Kamppailun toinen erä oli pääosin melko tasainen ja, avauserän tapaan, kovan kamppailuepelaamisen sävyttämä. Kovia taklauksia nähtiin molemmilta joukkueilta sekä pienimuotoista nahistelua.

Erän ensimmäisestä maalista vastasi vierasjoukkue SaiPan Tommi Jokinen. Parisen minuuttia ennen erän päätöstä vierasjoukkue pääsi ylivoimahyökkäykseen, mutta Husson upea torjunta piti kotijoukkueen vielä kamppailussa mukana.

Vielä ennen erätaukoa kapteeni Ville Peltonen iski kotijoukkueen toisen maalin. Näin ollen toiselle erätauolle mentiin tulostaulun näyttäessä numeroita 2-3.

HIFK:n puhti ei riittänyt

HIFK pääsi aloittamaan päätöserän ylivoimalla, muttei saanut erikoistilannepelaamistaan kunnolla toimimaan. Pekka Tirkkosen miehistö puolusti omaa maaliaan aggressiivisesti, eikä HIFK päässyt koko erän aikana kunnolla maalintekopaikoille.

− Kaksi tiukkaa peliä ja selvästi loppua kohden alettiin puutua. Ehkä ottelun tempo teki sen, mietti Summanen kamppailun jälkeen.

Noin seitsemän minuuttia ennen ottelun päätöstä vierailijoiden Janne Tavi iski ottelulle lopullisen niitin ohjattuaan Dan Spangin siniviivalta ampuman kiekon helsinkiläisten rysään. Vierailijat osuivat vielä kertaalleen vajaa minuutti ennen päätössummeria. Näin Tirkkonen luotsasi joukkonsa jo neljännen kerran voittoon HIFK:sta tämän kauden aikana.

Kausi jatkuu molemmilla joukkueilla tiistaina 4.helmikuuta. Tuolloin SaiPa kohtaa KalPan Kuopiossa ja HIFK Tapparan Tampereella.

» Lähetä palautetta toimitukselle