Redenbach kuritti vanhaa seuraansa

LIIGA / Raportti
HIFK:n ja SaiPan ottelussa tärkeiden pisteiden tavoittelu näkyi tarkkana puolustuspelinä ja haasteellisessa hyökkäyspelaamisessa. Heikon alun jälkeen lappeenrantalaisryhmä pääsi mukaan peliin ja kolmannen erän tasoituksen jälkeen edettiin aina voittomaalikilpailuun, jossa Tyler Redenbach nousi HIFK:n ratkaisijaksi.

Perjantain otteluun lähdettäessä molemmilla joukkueille oli alla voitot tiistain kierrokselta. HIFK oli napannut kotona pisteet JYPiltä, kun taas SaiPa vei isomman pistepotin Kärpiltä kotihallissaan. HIFK taistelee tiukasti kotiedusta pudotuspeleihin, kun taas SaiPalla haussa on paikka Villi kortti –kierrokselle.

Lappeenrantalaisryhmän jäähyily kostautui avauserässä ja HIFK siirtyi kahden maalin karkumatkalle. Erätauolle edettiin 2-1-tilanteessa Simon Backmanin osuman myötä. Maalittoman toisen erän jälkeen kolmannessa erässä SaiPa nousi tasoihin ja perjantai-illan ottelussa edettiin aina voittomaalikilpailuun asti. Ratkaisijaksi nousi Tyler Redenbach, joka oli upottanut varsinaisella peliajalla HIFK:n toisen maalin.

– En voi olla tähän iltaan tyytyväinen. Tietysti voittoon olen tyytyväinen, se nyt kaivettiin keinolla millä hyvänsä. SaiPa oli erittäin kova ja olimme pinteessä varsinkin toisessa ja myös kolmannessa erässä, mietiskeli HIFK:n päävalmentaja Petri Matikainen ottelun jälkeen.

SaiPan leirissä harmiteltiin ottelun alun vaikeuksia.

– Kova peli ja hyvää taistelua. Meillä oli alkuun hieman käynnistysvaikeuksia, ei saatu sitä mitä itse odotimme pelin alussa, totesi illan ottelusta SaiPan apuvalmentaja Ari Santanen.


Redenbach toi lisäpisteen punanutuille.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Ensimmäiset steppailut punaisten tahdissa

HIFK iski perjantai-illan ottelun avausmaalin kahden miehen ylivoimalla, kun näppärän kuvion päätteeksi Mikko Kousa tykitti tulisella lyöntilaukauksella kiekon sisään ohi SaiPan maalivahdin Jere Myllyniemen. Kousan maalin lisäksi HIFK:lla oli tukku hyviä paikkoja iskeä avauserään lisää osumia tulostaululle.

Lisää mahdollisuuksia maalien hakuun tarjoutui, kun Antti Aarnio taklasi itsensä suihkuun Eero Somervuoreen kohdistuneen taklauksen johdosta. Mahdollisuus tuli myös käytetyksi, kun Tyler Redenbach ampui ylivoimalla suorasta hyökkäyksestä kiekon etukulmasta sisään. SaiPalle ottelun alku olikin hankala takaiskujen ja jäähyjen myötä, vaikka pelillinen ilme oli jälleen työteliäs.

– Lähtö oli hyvä ja luulimme, että pääsemme tänään helpommalla, mitä piti tehdä voiton eteen, tuumasi HIFK:n Matikainen.

Helpotusta oli vuorossa sekuntia ennen erätaukoa, kun Simon Backman tykitti ylivoimamaalin Erkki Rajamäen istuttua jäähyaitiossa.

– Jouduimme tekemään paljon töitä, että pääsimme pelkästään peliin mukaan, myönsi SaiPan valmentaja Santanen.

Ensimmäisen erän tapaan myös toisessa erässä Nordenskiöldinkadulla nähtiin maalipaikkoja vilisyttänyttä jääkiekkoa. Saksalaismaalivahti Dennis Endras jatkoi hienoja otteita HIFK:n maalilla. Toisessa erässä mentiinkin keltapaitasen vierasjoukkueen komennossa, eikä HIFK saanut maalipaikkoja aikaiseksi.

– Toisessa erässä pääsimme paljon paremmin mukaan ja mitä pidemmäksi peli eteni, sitä paremmin pelasimme, kommentoi SaiPan leiristä apuvalmentaja Santanen.

Ensimmäistä erää laimeammaksi jäänyt toinen erä tarjosi viime hetkillä vielä kotijoukkueen viidellä kolmea vastaan ylivoimaa. Pitkä yritys ei kuitenkaan tuottanut maalia, vaan punapaitojen laukaukset päätyivät joko seinille tai SaiPan Myllyniemen haltuun.

– Toisessa erässä olimme mankelissa. SaiPa pisti painetta rajusti. Toisaalta olen tyytyväinen pelaamiseen, siinä Järki pysyi mukana, analysoi HIFK:n päävalmentaja Matikainen toisesta erästä.

Tasoitus ja tarkoissa merkeissä

Kolmannessa erässä edettiin tasaisesti päästä päähän. Todella vaarallisia paikkoja erän alkuvaiheilla ei kuitenkaan nähty. Jäähyily sen sijaan jatkui samanlaisena, mitä koko illan aikana nähtiin. Perjantai-illan ottelu saikin kyseenalaisten jäähyjen myötä lisää tunnetta.

Kauan ilmassa ollut SaiPan tasoitus nähtiin ajassa 50.51, kun Per Savilahti-Nagander tykitti Ville Kohon aloitusvoiton jälkeen kiekon ohi HIFK:n veräjänvartijan Endrasin.

– Osittain me paransimme kolmanteen erään pelaamista ja harmittaa tietysti kaksi ylivoima-maalia. Varsinkin se toinen, kun 2-1-johdossa hävityn aloituksen jälkeen sisään, sanoi HIFK:n Matikainen kolmannesta erästä.

Hankalan alun jälkeen SaiPa sai venytettyä ottelun jatkoajalle, jossa jatkettiin kolmannen erän tapaan tarkoissa, tasaisissa merkeissä. Maaleja ei nähty ja ratkaisua lähdettiin hakemaan voittomaalikilpailusta.

Voittomaalikilpailussa edettiin maalista maaliin. SaiPan valmennusjohto päätti vaihtaa kolmannelle kierrokselle Richard Ullbergin maaliin, joka torjui saman tien Ville Peltosen yrityksen. Lopulta ottelun ratkaisijaksi nousi HIFK:n toisen osuman laukonut Redenbach, joka taituroi yrityksensä ohi Ullbergin.

Tappiosta huolimatta lappeenrantalaisten ryhmässä oltiin tyytyväisiä yhteen vieraspisteeseen.

– Olimme lopussa hyvin pelin päällä ja sitä kautta saatiin piste. Ei auta, kuin olla tyytyväinen siihen, totesi apuvalmentaja Santanen ottelun jälkeen.

HIFK:lla pelit jatkuvat nopeasti, kun heti lauantaina vuorossa on vierasottelu Pelicansia vastaan. SaiPalla runkosarjan toiseksi viimeinen ottelu on vuorossa tiistaina, kun joukkue matkustaa KalPan vieraaksi Kuopioon.

» Lähetä palautetta toimitukselle