HIFK tylytti Tanskan mestaria noloin lukemin

LIIGA, CHL / Raportti
Kevin Lankinen vaihdettiin maalille turvallisessa kotijohdossa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
HIFK otti toisessa perättäisessä kotiottelussaan murskavoiton Sønderjyske Vojensista. Reilun 3000-päisen yleisön eteen saapunut tanskalaisjoukkue oli alakynnessä alkusekunneilta loppusummeriin. HIFK:n edellisessä ottelussa taustalla pysytellyt Tomas Zaborsky teki hienon paluun parrasvaloihin.

HIFK otti mittaa Sønderjyske Vojensista toistamiseen, tällä kertaa kotihallissaan. Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli päättynyt rangaistuslaukauskilpailun jälkeen HIFK:lle, ja toiveissa oli kunnon kamppailu myös lauantai-iltana. Toisin kuitenkin kävi.

HIFK sai räjähtävän alun, kun jo vajaan kahden minuutin pelin jälkeen tilanne oli 1-0. Edellisessä ottelussa loistaneet Teemu Ramstedt ja Yohann Auvitu juonivat ketjukaverilleen Mika Partaselle varman maalipaikan. Seuraavat viisi minuuttia mentiin täydessä HIFK:n komennossa ja lopputulos oli sen mukainen. Vierailijan virhe hyökkäyspään siniviivalla kostautui, ja sairaslomalta palannut Joonas Rask pääsi maalin makuun läpiajosta.

Erän puolivälin jälkeen yleisö pääsi todistamaan Sønderjysken ylivoimaa Robert Leinon ottaessa jäähyn korkeasta mailasta. HIFK:n puolustus sekoili, mutta onnistui järjestämään alivoimamaalin Ramstedtin johdolla. Edes Vojensin aikalisä ei auttanut nostamaan vierailijaa ahdingosta. Zaborsky onnistui lisäämään kotijoukkueen johtoa vain noin kolme minuuttia edellisestä Sebastian Mobergin ja Raskin syötöistä. Runsasjäähyinen ensimmäinen erä meni kotijoukkueelle maalein 4-0.

Toisen erän alussa Miihkali Teppo otti rangaistuksen kampituksesta, mutta tanskalaiset eivät saaneet erikoistilannetta hyödynnettyä. HIFK:n seuraava ylivoima puolestaan sai tuulta purjeisiin ja viihdytti yleisöä Matti Kuparisen maalilla. Tuskin yleisö oli ehtinyt vaieta, kun se jo nousi tuulettamaan Leinon osumaa Honkaheimon ja Sami Blomqvistin syötöistä.

Zaborsky jatkoi tästä illan toisella maalillaan vain minuuttia myöhemmin. Auvitu ja Kuparinen järjestivät kiekon slovakin lapaan ja tarkka laukaus upposi lähes nollakulmasta maalivahti Jeff Frazeen selän taakse. Tilanne oli 7-0 ja Antti Törmänen päätti peluuttaa HIFK:n toista maalivahtia Kevin Lankista.

Erän lopussa tanskalaiset kokivat seuraavan takaiskun, kun Tomas Nykoppia rikottiin rangaistuslaukauksen arvoisesti. Tarkka kuti livahti Frazeen kainalosta verkkoon. Vieraatkin onnistuivat lopulta yllättäen alivoimalla Nick Deneen päästyä vauhtiin siniviivalta. Syötön antoi Kim Lykkeskoj. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 8-1.

Kolmas erä alkoi tanskalaisten jäähyilyllä. HIFK:n ylivoima oli täynnä syöttöjä ja hätäisiä laukauksia ilman tulosta. Numerot valotaululla vaihtuivat erän puolivälissä Partasen illan toisesta osumasta. Kiekko lipui kulmakamppailusta maalin eteen, josta laitahyökkääjällä oli helppo tehtävä onnistua. Syöttöpisteet nimiinsä korjasivat loukkaantuneena viime pelissä ollut Juuso Puustinen ja jälleen kerran Ramstedt. 10-1 lopputulokseksi pamautti Arttu Luttinen tolpasta kimmooneesta kiekosta.

Kahden perättäisen kotivoiton jälkeen HIFK voi jäädä odottelemaan liigan alkua. Ensimmäisessä ottelussaan se kohtaa Espoon Bluesin.

» Lähetä palautetta toimitukselle