HIFK työnsi sarjajohtajan tappioputkeen

LIIGA / Raportti
Thomas Nykopp iski kotijoukkueen avausmaalin ottelun ylitettyä puolivälin.
Kuva © Timo Savela
Helsingin jäähalliin saapuneet yli 7000 katsojaa saivat nähdä varsin vauhdikkaan ja kovatasoisen runkosarjakamppailun, jossa HIFK onnistui hivenen vaikean alun jälkeen nousemaan voittoon ja sysäämään sarjajohtajan kauden toiseen tappioputkeensa.

Ottelun ratkaisuksi muodostuivat kotijoukkueen kärsivällinen puolustuspelaaminen, terävyys maalintekopaikoissa sekä ruotsalaismaalivahti Joakim Lundströmin useat huipputorjunnat.

Avauserä mentiin pääosin oululaisten tahdissa. Aggressiivisesti karvannut vierasjoukkue kykeni toistuvasti painamaan pelin painopisteen helsinkiläisten puolustusalueelle sekä päättämään hyökkäyksensä maalia kohti suuntautuneeseen laukaukseen.

− Kärpät on kova porukka ja kun on sarjakärki vastassa, niin ehkä sitä altistuu sellaiselle katselemiselle, totesi HIFK:n hyökkääjä Thomas Nykopp.

Kärpät pääsi ensimmäisessä erässä myös kahdesti ylivoimalle ja peli pyörikin varsin näyttävästi. Joakim Lundström kotijoukkueen maalilla piti kuitenkin parilla huipputorjunnalla joukkueensa pelissä mukana. Myös HIFK sai rakennetuksi avauserässä muutaman maalintekopaikan, mutta Jussi Rynnäksen ja Kärpät-puolustuksen yhteispeli piti oululaisten maalin puhtaana.

Kamppailun toinen erä oli ensimmäistä erää tasaisempi, joskin vierasjoukkue loi edelleen enemmän maalipaikkoja. Lundström esitti toisessa erässä ainakin viisi erittäin isoa torjuntaa.

− Meidän veskari piti meidät pelissä mukana silloin, kun tarvittiin sitä eniten, kehui Nykopp joukkueensa maalivahtia.

Kun Kärpät ei onnistunut tekemään maalia lukuisista paikoistaan, iski kotijoukkue toisen erän ylitettyä puolivälin. Mika Partasen laukoman kiekon Rynnäs onnistui vielä torjumaan, mutta irtokiekkoon ehti ensimmäisenä rynnimään Nykopp, joka niittasi pelivälineen varmasti oululaisten verkkoon. Kotijoukkueen yhden maalin johdossa mentiin myös ottelun toiselle erätauolle.

Kärpät nousi rinnalle - hetkeksi

Kärpät onnistui nousemaan tasoihin hetin kolmannen erän alussa Joonas Donskoin maalilla. Pari minuuttia tasoistusmaalin jälkeen vierasjoukkue otti lyhyen ajan sisällä kaksi kahden minuutin rangaistusta.

Kärpät kesti alivoimat, mutta juuri joukkueen tultua täysilukuiseksi iski Toni Söderholm kovalla laukauksella kiekon Kärppien maalin yläkulmaan.

Runsaat pari minuuttia myöhemmin kotijoukkue iski jälleen Juuso Puustisen siirrettyä punapaidat jo 3-1-johtoon. Vajaat kaksi minuuttia ennen päätössummeria helsinkiläiset laittoivat viimeisen niitin, kun Iiro Pakarinen pääsi laukomaan kiekon maaliin oululaisten pelatessa ilman maalivahtia.

Tasokkaan ottelun voiton myötä HIFK palasi jälleen voittokantaan ja sysäsi Kärpät pienoiseen tappioputkeen, vaikka ottelun alussa peli näyttikin kulkevan oululaisten komennossa.

− Kärpät on ykkösinä syystä ja siihen piti vastata. Kovaa siellä sai kamppailla, että saatiin kolme pistettä. Pelattiin omaa peliä ja nähtiin mihin se voi johtaa. Hyvä peli meiltä, tiivisti kotijoukkueen avausmaalin iskenyt Nykopp.

Kausi jatkuu molemmilla joukkueilla huomenna lauantaina. Kärpät kohtaa kotihallissaan HPK:n ja HIFK kohtaa Bluesin Espoossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle