Haluton ja huolimaton HIFK lahjoitti pisteet Kärpille

LIIGA / Raportti
Tomi Karhunen ja kaksi nollapeliä kahteen päivään.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
HIFK:n illan esitys ei jätä asioita tulkinnan varaan. Joukkue pelasi kotiyleisönsä edessä karmaisevan ottelun, eikä taistellut missään vaiheessa kolmesta sarjapisteestä. Vajaamiehiselle Kärppille puolestaan riitti arki-illan ruutiinisuoritus.

HIFK:n peli-ilmettä ei voi kun ihmetellä. Runkosarjaa on muutaman ottelun verran jäljellä, mutta joukkue ei syty viimeisiin otteluihin ennen mahdollisia pudotuspelejä. HIFK:n leiri ei myöskään näytä puhaltavan tässä vaiheessa kautta yhteen hiileen. Sen verran sekavaa oli joukkueen pelaaminen tänään.

Kärppien suunnitelma illan otteluun oli selvä. Oululaisilta puuttui kokoonpanosta paljon kärkiosaamista, joten kolmea sarjapistettä lähdettiin hakemaan yksinkertaisen ja riskittömän pelaamisen kautta.

Ensimmäisessä erässä HIFK:lle olisi ollut tärkeää antaa eilen pelanneelle vierasjoukkueelle painetta hyökkäyspäässä, mutta vahva alkurutistus jäi puuttumaan. HIFK:n hyökkäyksiin lähdöt tyrehtyivät jatkuvasti laaduttomaan avauspelaamiseen, joten vierailijat saivat helposti pidettyä oman pakettinsa kasassa.

Ensimmäisen erän lopulla HIFK:n huolimaton pelaaminen alkoi näkyä myös rikkeiden muodossa, jonka ansiosta Kärpät pääsi kaksi kertaa peräkkäin ylivoimalle. Toinen jäähy koitui HIFK:lle kalliiksi, sillä Esa Pirnes siirsi maalinedusruuhkan keskeltä vierailijat johtoon.

HIFK:n tämän illan pelaamista kuvastaa hyvin se, että Pirneksen maalin jälkeen Tuukka Mäkelä kävi huitaisemassa kädellään maalia juhlivaa Kärppä-pelaajaa, joten HIFK joutui välittömästi maalin jälkeen takaisin alivoimalle.

HIFK:n puolustajilta häpeällinen ilta

Toiseen erään HIFK-fanit odottivat ryhdistäytynyttä kotijoukkuetta, mutta sitä ei pukuhuoneesta saapunut. Kärppien leirissä oli hyvin huomattu HIFK:n heikko keskialueen pelaaminen ja tähän Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki iski. Vierailijat pitivät pakettinsa tiivinä keskialueella ja tämä oli todellista myrkkyä kotijoukkueelle.

HIFK ei saanut hallituilla hyökkäyksillä kiekkoa Kärppien puolustusalueelle, joten myös maalipaikat puuttuivat paria yksilösuoritusta lukuun ottamatta kokonaan.

HIFK:lla olisi ollut toisessa erässä mahdollisuus hakea tasoitusta kahden ylivoiman myötä, mutta heikko pelaamisen taso heijastui suoraan myös ylivoimaan, josta puuttui päättäväisyys ja huolellisuus.

Läpi ottelun HIFK:n murheena oli puolustajien luokaton pelaaminen. Jason DeSantis hukkasi useaan otteeseen kiekon vastustajan siniviivalla, johon tyrehtyivät monesti ne harvat hyökkäykset, joita kotijoukkue sai luotua.

Myös Oscar Eklund pelasi entistä seuraansa vastaan heikosti antaen karmaisevia harhasyöttöjä ja heikkoja avauksia jatkuvasti. Läpi ottelun turhautuneelta vaikuttanut Mäkelä ei myöskään saa puhtaita papereita illan suorituksestaan.

Karhusen nolla piti

Kolmas erä oli selkeästi HIFK:n illan paras. Kotijoukkue sai muutaman hyvän pitkän hyökkäyksen aikaiseksi, mutta tulosta ei silti syntynyt. Lopulta avauserän ylivoimamaali riitti, joten Kärpät korjasi kolme sarjapistettä Tomi Karhusen pelatessa toisen nollapelinsä putkeen.

Kärppien päävalmentaja Marjamäki voi olla tyytyväinen nuorempien pelaajien esityksiin, sillä alempien ketjujen pelaajat saivat enemmän peliaikaa monen avainpelaajan ollessa pois.

Vierailijat pelasivat muutenkin systeeminsä mukaan kurinalaisen pelin ja kotijoukkue HIFK pidettiin läpi ottelun sivussa hyviltä vetopaikoilta. Jos HIFK:n puolustus pelasi erityisen heikon ottelun, näytti Kärppien alakerta vaarallisen vahvalta ja itsevarmalta. Joukkueeseen hankittu Adam Masuhr näyttää kotiutuneen uuteen seuraansa hyvin.

Voitolla Kärpät tukevoitti paikkaansa Liigan kärjessä. HIFK:lle kolmen pisteen menettäminen kotonaan oli iso kolaus, sillä paikka kuuden parhaan joukossa alkaa olla jo työn takana. HIFK:lla on paikka pestä kasvonsa jo huomenna, kun se matkustaa Ässien vieraaksi Poriin. Kärppien pelit jatkuvat perjantaina Espoossa Bluesin vieraana.

» Lähetä palautetta toimitukselle