JYP peittosi väsyneen HIFK:n

LIIGA / Raportti
Jyväskylän JYP pelasi perjantaina erittäin viisaan vierasottelun Helsingin jäähallissa. Väsyneen oloisen kotijoukkueen pelissä toistuivat pitkälti samat ongelmat kuin edellisessäkin kotiottelussa. JYP parempi maalein 3-1 (2-0, 0-0, 1-1).

Helsingin IFK:n ja JYPin ensimmäinen osa tammikuun tasauksesta ei tarjonnut kummoista viihdettä reilulle 6500 maksaneelle katsojalle perjantaina. JYP tuli otteluun isäntiään terävämmin ja karkasi jo avauserässä kahden maalin karkumatkalle. Ranskalaishyökkääjä Yohann Auvitu laukoi purkukiekon viivalta tulisesti sisään pelikellon näyttäessä aikaa 8.19. Kyseessä oli 22-vuotiaan laitahyökkääjän uran ensimmäinen liigamaali. Kalle Koskinen siirsi jyväskyläläiset kahden maalin johtoon ylivoimalla erän puolivälin jälkeen.

HIFK sai avausmaalinsa vasta päätöserässä, kun Mikael Granlund lakaisi Markus-veljensä laukauksesta pudonneen kiekon ohi JYP-vahti Riku Heleniuksen. Maalia seurannut käsirysy nousi lopulta ottelun käännekohdaksi. Kristian Näkyvän ja Mikko Kousan rangaistusten lisäksi JYP-pakki Arto Laatikainen lähti istumaan kaksiminuuttista tovia myöhemmin. HIFK-käskijä Petri Matikainen laittoi neljä hyökkääjää jäälle ja otti ison riskin, joka maksoi isännille alivoimamaalin. Eero Somervuori epäonnistui viivapelaamisessaan ja Juha-Pekka Hytönen karkasi laidasta läpi. Napakka syöttö tavoitti Miika Lahden, joka ampui numeroiksi 3-1.

- Oli sovittu, niin että Kousa tulee sinne pakiksi, kun pääsee jäähyltä. Otan sen maalin piikkiini. Lähtötilanteessa sinne pitäisi laittaa yksi puolustaja, Matikainen harmitteli.

- Ei se silti ollut mikään lipsahdus. Niin oli sovittu ja sillä selvä, HIFK-luotsi selvensi.

HIFK:lla vaikeuksia omalla alueella

HIFK paini perjantaina pitkälti samojen ongelmien kanssa kuin tiistain kotipelissä Tapparaa vastaan. Sen oman pään peli oli aika-ajoin sekavaa, ja sillä oli vaikeuksia ylittää keskialue. Hyökkäyspäässä ja erikoistilanteissa se oli myöskin tehoton.


JYP laittoi HIFK:n katolleen perjantaina.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

- Tänään oli jo vähän enemmän sinne päin. Pelimme on hiljalleen rakentumassa. Ilmettä täytyy saada lisää ja ylivoima täytyy saada parempaan muottiin, Petri Matikainen linjasi.

Yksistään HIFK ei luonnollisesti ongelmiaan aiheuttanut. JYP tukki keskialueen tehokkaasti ja suojasi oman maalinsa edustaa suurella tarmolla. JYPin maalivahti Riku Helenius ei kovin montaa kertaa ottelun aikana joutunut kunnolla venymään. Huomionarvoista oli myös jyväskyläläisten viisikkopelin eheys.

- Pelattiin hyvä jääkiekko-ottelu tänään. Täytyy olla erityisen tyytyväinen yhtenäisyyteen ja siihen kuinka paljon laitoimme itsestämme likoon, JYPin päävalmentaja Jyrki Aho kiitteli.

Pelaajistosta päävalmentaja poimi ansaitusti kaksi onnistujaa.

- Täytyy nostaa esille Miika Lahti, joka teki taas tänään valtavan määrän töitä. Jonne Virtanen on myös ottanut joukkueessa hyvin paikkansa.

HIFK:lla onnistujat olivat harvassa. Joukkueen ykkösketju pelasi taas valtavat peliminuutit ja tämä alkoi näkyä etenkin tunnollisesti molempiin suuntiin pelaavan Mikael Granlundin otteissa. Maalistaan huolimatta 19-vuotias sentteri näytti aika-ajoin todella väsyneeltä. Granlundin taakkaa helpottaisi huomattavasti kapteeni Ville Peltosen paluu kaukaloon. Pelillinen ja henkinen johtaja ottaisi nuoren oulunsalolaissentterin harteilta osan kuormasta itselleen ja Granlundin pelikin raikastuisi.

Granlund ja hänen armeijansa eivät tällä haavaa kauaa ehdi raikkauttaan hakea, kun joukkueet kohtaavat uudestaan alle vuorokauden kuluttua Jyväskylässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle