Zaborsky kieroili voiton HIFK:lle

LIIGA / Raportti
Tomas Zaborsky ratkaisi ottelun alivoimalla
Ottelu HIFK:n ja HPK:n välillä oli vähämaalinen. Sarjajumbo tarjosi liigakärjelle tiukan vastuksen. Ratkaisuja nähtiin erien loppuminuuteilla.

Suomen tulevaa itsenäisyyspäivää juhlittiin näyttävästi Helsingin jäähallissa luontoäidin raivotessa ulkona. Kahden kaunottaren kajautettua Maamme-laulun, tuli avauskiekon tiputtamaan yksi harvoista elossa olevista sotaveteraaneista.

HPK näytti ettei se antaisi mitään ilmaiseksi. Peli aaltoili mukavasti päästä päähän ensimmäisessä erässä ja pleksi huurtui hengityksestä. Vieras otti erän ensimmäisen jäähyn, mutta HIFK:n ylivoima takkusi. Eetu Laurikaisella ei ollut ongelmia selvittää Arttu Luttisen maalitekoyritystä. Laukaus maalinedustalta oli ainut kelpo maalipaikka.

Kotijoukkueen tekemistä leimasikin läpi ensimmäisen erän viimeistelyn puute. Nappisyötöt eivät löytäneet ratkaisijaa käytännössä tyhjän maalin odottaessa. Viimeisellä viisiminuuttisella alkoi vasta tapahtua. Joonas Järvinen ja Robert Leino merkkauttivat syöttöpisteet Miro-Pekka Saarelaisen osumaan.

Pian tämän jälkeen iski HPK. Peter LeBlanc antoi oivaltavan syötön maalin editse Otto Paajasen lapaan, joka toimitti kiekon HIFK-maalivahti Kevin Lankisen selän taakse.

− Ei ollut missään nimessä helppo peli. HPK iski kovaa vastaan ja odotti kiekonmenetyksiämme. Sitä rataa oli vaikea pelata, summasi Järvinen.

Huolimatonta alivoimaa ja lämpeneviä tuteita

Toisen erän alku toisti ensimmäistä. HIFK ei saanut ylivoimaansa hyödynnettyä ja HPK kokosi rivinsä nopeasti. Vieras sai tämän jälkeen luotua todella hyviä paikkoja ja niiden lomassa alkoi suunsoitto.

Hämeenlinnalaisille tarjoutui miljoonan taalan tilaisuus mennä johtoon, kun HIFK joutui pelaamaan kahden miehen alivoimaa noin minuutin. Punanutut esittivät uhrautuvaa puolustamista ja jäähyltä vapautunut Järvinen oli päästä läpiajoon. Vastaan tulleen Laurikaisen ja isokokoisen puolustajan törmäys oli komeaa katseltavaa. Illan hienoimman ilmalennon esittäneelle Järviselle annettiin tyylipisteiden sijaan kuitenkin kaksi minuuttia estämisestä.

− Olen tyytyväinen omaan roolini. Pelasin kiekkoa ja joskus saattaa sattua. Tommi Taimi sivulla on ollut hyvä tuki, jatkoi Järvinen.

Numerot muuttuivat kotijoukkueen eduksi 2-1:een vasta aivan erän lopussa. Tomas Zaborsky kieroili itsensä maalintekopaikkaan alivoimalla. Hyökkääjä toimitti kiekon häkkiin "vanhanaikaista" mukaillen.

Kolmannessa erässä ei merkillisiä tapahtunut. Molempien joukkueiden ylivoima oli tehotonta ja Matt Generous otti yhteen Henri Auvisen kanssa.

− Saimme kolme pistettä. Nyt vissyä suuhun ja sillä huomiseen, niittasi Järvinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo