HPK:n tuoreelle valmentajalle makeat pisteet - HIFK kaatui jäähyilyyn

LIIGA / Raportti
HPK kesti loppuun asti ankaran paineen alla.
Uudistetulla valmennusjohdolla liikkeellä ollut HPK oli yksinkertaistanut tekemistään, ja se kantoikin hedelmää. HIFK tuli ottelussa kovaa päälle ja tasoitti numerot aivan loppuminuuteilla. Joukkueen ottamat kolme joukkuerangaistusta olivat kuitenkin liikaa. Jatkoajan ratkaisijaksi nousi vierasjoukkue.

Tasatahtiin liikkeelle lähteneessä ottelussa Roope Hintz puhkaisi ensimmäisen kerran valmennusjohtoaan uusineen HPK:n puolustuksen. Torjuntavastuuta nauttimaan päässyt Jere Myllyniemi torjui hyökkäyksen kuitenkin eleettömästi.

Ensimmäistä voittoaan tällä kaudella HIFK:sta hakemaan lähtenyt HPK ei saanut parasta mahdollista alkua otteluun, kun joukkue otti rangaistuksen liian miehityksen takia. HPK kesti rangaistuksen, mutta hyökkäyksiin lähdöt takkusivat kotijoukkueen agressiivisen karvauksen alla.

Maalitilanteilla ei ottelun alussa juhlittu ja pelin viihdyttävyys tulikin lähinnä sallivan tuomarilinjan myötä. Joukkueet alkoivat pikkuhiljaa saamaan koneitaan käyntiin ja painetta vastustajan maalille.

Antti Bruunin jäähyn aikana Hintz oli päästä tekemään maalin avopaikasta, mutta Teemu Ramstedtin syöttö tuli tilanteessa liian yllättäen ja kiekko viuhui maalin ohi.

Hetki tämän jälkeen Henrik Forsberg taklasi Jasse Ikosen numeroista laitaan ja passitettiin ansaitulle jäähylle. Vaarallisen näköisestä tilanteesta olisi voinut viheltää pidemmänkin tuomion, mutta tuomarit näkivät kaksiminuuttisen riittävän kohtuullisena. HIFK ei kuitenkaan saanut ylivoimaansa pyörimään parhaalla toivotulla tavalla, joten HPK piti maalinsa puhtaana.

Eero Somervuori aloitti ottelun maalinteon komealla laukauksella, johon Vojtech Polak antoi vähintään yhtä hienon syötön kentän läpi. Vierailijoiden kädet kävivät jo toistamiseen kohti kattoa tuuletuksen merkiksi, mutta Kevin Lankisen patja oli kuitenkin ehtinyt kiekon eteen.

HIFK pääsi tasakentällisin toistuvasti HPK:n maalille etsimään kiekonmentävää aukkoa Myllyniemen suojuksista. Viimeistely ei ollut kuitenkaan kotijoukkueella totutulla tasolla, varsinkin Hintz otti kyseenalaista tuhlaajapojan roolia laukomalla paikoista maalin ohi.

Kolme joukkuerangaistusta ja yksi maali

Kolmannessa erässä hallin yleisö saatiin hereille, kun HPK venytti viivelähtöjään eikä kotijoukkueellakaan ollut intoa aloitteen tekemiseen.

HIFK sai muutaman hyvän paikan laittaa numerot tasan, kun joukkue pelasi alivoimalla Hintzin istuessa jäähyä joukkuerangaistuksesta. HPK:n maalilla kenttäpelaajat ottivat torjuntavastuuta aina sillä aikaa, kun Myllyniemi keräsi itseään jään pinnasta torjunnan jälkeen.

Kotijoukkue oli vahvasti niskanpäällä kolmannessa erässä, mutta rangaistukset haittasivat takaa-ajoa. Arttu Luttinen onnistui lopulta tasoittamaan numerot aivan ottelun loppuminuuteilla laukomalla kiekon maalin yläkulmaan.

HIFK onnistui ottamaan vielä jatkoajallakin joukkuerangaistuksen, kun kentälle pääsi jälleen lipsahtamaan yksi pelaaja liikaa. Kolmas rangaistus lopulta kostautui HPK:n tehtyä Polakin johdolla ratkaisevan osuman.

Joukkueet kohtaavat jälleen heti seuraavana päivänä Hämeenlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo