HPK varasti helsinkiläisten juhlat

LIIGA / Raportti
Jesse Saarinen oli illan suurin sankari neljällä tehopisteellä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingissä juhlittiin HIFK:n 117-vuotispäiviä. Helsinkiläisten kehnoon juhlapelien historiaan saatiin jälleen uusi merkintä, kun HPK varasti Jesse Saarisen johdolla tylysti pisteet mukaansa Helsingistä. Monivaiheisen kamppailun ratkaisumaali nähtiin ajassa 53.48, kun Marek Viedensky laukoi ylivoimalla ottelun loppunumeroiksi 4−5.

HIFK sai juhlaotteluunsa vieraaksi erittäin hyvässä vireessä olevan HPK:n. Hämeenlinnalaiset olivat valmistautuneet kamppailuun hyvin, kun vastaavasti HIFK ei ensimmäisessä erässä tuntunut saavan syöttöjä ollenkaan kohdilleen. 

− Kiekot eivät pomppineet meille ollenkaan. Tuntui että jokainen irtokiekko pomppasi vastustajalle, ja sitä kautta he pääsivät varkain johtoon. Normaalisti valmistauduttiin otteluun, mutta tänään emme jostain syystä olleet hereillä, kun ottelu alkoi, pohdiskeli HIFK:n päävalmentaja Antti Törmänen helsinkiläisten huonoa alkua.

Pelkästään joukkueen puolustusta Törmänen ei hukatuista irtokiekoista syytä.

− Aina voidaan tehdä aiemmin parempia ratkaisuja, ettei vastustaja edes pääse noilta paikoilta laukomaan. Tänään niitä ei tehty, ja se näkyi heti taululla, Törmänen harmitteli.

Jesse Saarinen neljällä tehopisteellä illan tähti

HPK:n ykkösketju oli Helsingissä vakuuttavassa vireessä. HPK:n kultakypärä Jesse Saarinen oli HPK:n voiton takuumiehenä maalillaan, sekä kolmella syöttöpisteellä.

− Ollaan alettu saada enemmän vastuuta ja sitä kautta on meidän ketjulle alkanut kertyä tehopisteitäkin. Joukkueessa on hyvä henki, ja kaikki pelaajat luottavat itseensä. Hyvän itseluottamuksen kautta alkaa luottaa pelikavereihinkin, ja silloin tulos näkyy taululla, kommentoi Saarinen joukkueen hyvää nykyvirettä.

Alkukauden tappioista Saarinen ei missään vaiheessa ollut huolissaan, eikä päävalmentaja Pasi Arvosenkaan ole tarvinnut korottaa liikaa ääntään.

− Alussa hävisimme monta ottelua maalilla. Ei meidän pelissä nyt ole mikään asia suuremmin muuttunut, mutta nyt ollaan saatu käännettyä maalin tappiot maalin voitoiksi, ja kerättyä enemmän pisteitä. 

− Kyllä kaikki joukkueessa on koko alkukauden ajan luottanut siihen, että jossain vaiheessa saadaan kurssi käännettyä. Peliesitykset on ollut alusta asti ihan hyviä, eikä Pasikaan [Arvonen] ole joutunut missään vaiheessa korottamaan liikaa ääntään. Sopivassa mittasuhteessa kun ääntään käyttää, niin jätkät kyllä kuuntelee, kun äänentaso nousee, Saarinen hymyilee.

Omasta pistesaldostaan Saarinen kiittelee hyvin sujunutta kesäharjoittelua.

− Sain hyvän kesäharjoittelun alle, ja sen jälkeen kaukaloonkin on helpompi siirtyä. Kokoajan olen tiennyt, että pystyn pisteitä tekemään, ja nyt on sattunut kiekot hyvin kohdalleen, kultakypärä Saarinen myhäilee.

"Nyt lähdetään vieraskaukalosta hakemaan nöyryyttä kentälle"

HIFK:lla on edessään viiden ottelun vieraspeliputki, johon joukkueen päävalmentaja Antti Törmänen lähtee hyvillä mielin.

− Uskoisin, että nämä vierasottelut tulevat erittäin hyvään paikkaan. Nyt lähdetään hakemaan lisää nöyryyttä pelaamiseen vieraskaukaloista, ja yritetään saada turhat kiekonmenetykset vähenemään. Tänään niitä tuli liikaa, ja se näkyy yleensä heti taululla.

Helsinkiläisten uusin vahvistus Nikolai Goldobin sai harhasyötöistään synninpäästön Törmäseltä.

− Tottakai virheitä sattuu, ja tänään niitä sattui harmittavasti useita kertoja. Kyllä siellä tänäänkin oli monta oivaltavaa syöttöä, mutta niistä ei tälläkertaa saatu mitään aikaan.

− Nämä on vähän sellaisia projekteja, missä yritetään saada pelaajan heikkoudet parempaan kuntoon. Jos Nikolain puolustuspeli olisi hyvässä kunnossa, eikä hän tekisi tuollaisia harhasyöttöjä, ei kaveria olisi ikinä tänne lähetetty. Nyt yritetään saada Goldobinistä monipuolisempi pelaaja, sekä opetetaan hänet pelaamaan voittavaa kiekkoa. Erittäin hyvä projekti tämä meille on, Törmänen päättää.

HIFK:n seuraava ottelu on perjantaina, kun joukkue kohtaa vieraissa JYPin. HPK puolestaan pelaa seuraavan ottelun lauantaina, kun Vaasan Sport saapuu pallokerhon vieraaksi Hämeenlinnaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle