HIFK vahvempi hurlumhei-ottelussa

LIIGA / Raportti
HIFK:n faneillalla oli vaihteeksi aihetta juhlaan.
Kuva © Turo Ulvinen - www.thudesign.com
Helsingin jäähallissa pelattu ottelu tarjosi viihdyttävän kiekkoillan, kun HIFK voitti kotonaan Bluesin lukemin 5-4. Ratkaisumaalin iski Iiro Pakarinen. Ottelussa nähtiin maalien lisäksi yksi tappelu ja Siim Liivikin ulosajo.

HIFK aloitti ottelun vahvasti ja hallitsi toisen erän alkuun asti. Kotijoukkueen syötöt löysivät tiensä ketjukaverien lapaan ja pelinopeus oli hyvällä tasolla. Loukkaantumiset ja keskittymisen herpaantuminen kahden maalin johdossa oli maksaa pisteet helsinkiläisille, mutta lopulta kaikki kolme pistettä jäivät kotijoukkueelle.

Blues oli läpi ottelun kiekonhallinnassa perässä, mutta käytti tilanteensa selvästi kotijoukkuetta tehokkaammin. Blues toimitti hyökkäysalueella kiekkoa myös huomattavasti suoraviivaisemmin kohti Ville Hussoa.

Paluun HIFK:n kokoonpanoon tehnyt Austin Block näki ottelun vauhdikkaana ja fyysisenä taistona.

- Tasainen ottelu, jossa paine siirtyi joukkueelta toiselle ja kummallakin oli mahdollisuus ratkaista ottelu. Kumpikin joukkue antoi kaikkensa ja taisteli kentällä, totesi Block

Loukkaantumiset riesana

Maalinteon aloitti kotijoukkue HIFK, kun Tony Salmelainen iski ylivoimalla Iiro Pakarisen ampuman paluukiekon ohi Bluesmaalia vartioineen Jani Niemisen. 2-0 -osumasta vastasi niin ikään ylivoimalla Corey Elkins, joka survoi kiekon Blues-maaliin.

Kotijoukkueen kokoonpanosta jäi pois ottelun aikana lukuisia pelaajia. Tony Salmelainen jätti kentän jo avauserässä, Mikko Jokela sai kiekon kaulaansa Bluesin 2-1 -maalissa ja myös Thomas Nykopp joutui jättämään ottelun kesken. Loukkaantuneiden lisäksi Arttu Luttinen sai suihkukomennuksen väännöstään Joonas Valkosta vastaan.

- Joukkueesta putosi pelin aikana muutama pelaaja loukkaantumisten ja ulosajon vuoksi, mutta loukkaantumiset ovat osa jääkiekkoa. Tänään loukkaantuneiden tilalle nousi uusia vastuunkantajia, kehui Block joukkuettaan.

HIFK:n hallinnan katkaisi Joonas Valkosen ja Arttu Luttisen suihkukomennuksen arvoinen nuhjaaminen. Tilannetta edelsi Luttisen laukaus paitsiovihellyksen jälkeen.

Valkosen ja Luttisen tappelun jälkeen ottelun hallinta kääntyi Bluesille. Espoolaiset vyöryttivät peliä kohti HIFK:n maalia vartioinutta Ville Hussoa. Blues näytti jo ratkaisevan ottelua siirryttyään 3-2 -johtoon. HIFK ei lannistunut takaiskuista, vaan ensimmäisen pelinsä HIFK-paidassa pelannut HCK-laina Henrik Forsberg iski tasoitusmaalin toisen erän viime minuuteilla.

- Tappelun jälkeen ottelu kääntyi Bluesin hallintaan, mutta onnistuimme vaikeuksien jälkeen nousemaan takaisin peliin, totesi Block.

Loppu ottelun ajan joukkueet iskivätkin maaleja vuorotahtiin. Lopulta ratkaisun iski kaikilla kenttäpelaajan paikoilla tänään pelannut Pakarinen, jonka viivalaukaus ohitti Niemisen. Maalissa hyvää maskia teki Block, joka oli tänään useaan otteeseen sota-alueella ottamassa iskuja vastaan ja häiritsemässä maalivahdin toimintaa.

- Se on osa peliäni, maalivahdin on vaikeampi torjua kiekkoja, joita ei näe. Yritän parhaani, jotta maalivahdin on vaikea pelata, onneksemme saimme tänään kaksi maalia hänen [Niemisen] ohitse.

HIFK:n pelit jatkuvat perjantaina Ilveksen vieraana Hakametsässä, kun Bluesilla on yksi päivä enemmän aikaa levätä, kunnes kohtaa lauantaina Tapparan, niin ikään Hakametsässä.

» Lähetä palautetta toimitukselle