Blues nöyryytti HIFK:ta

LIIGA / Raportti
Kim Hirschovits juhli HIFK:ta vastaan kolmella syöttöpisteellä.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Blues on ollut kantona HIFK:n kaskessa tällä kaudella, eikä torstai-illan koitos tuonut muutosta. Espoolaiset ottivat kauden viidennen voittonsa HIFK:sta ja sysäsivät punapaidat jo viiden ottelun tappioputkeen. Vierasjoukkue ei jättänyt isännille mitään mahdollisuutta, vaan vei yksipuolisen näytöksen tylyin 0-5-lukemin.

HIFK oli ottelun alussa vielä näennäisesti hallitseva osapuoli, mutta ensimmäisen maalin teki Blues. Niklas Tikkisen heitto maalille painui ohi syntymäpäiviään viettäneen Ville Husson.

− Sain Hirsolta [Kim Hirschovits] kiekon ja katsoin, että maalilla oli liikkuvaa maskia, toimitin sinne ja Husso ei saanut kiinni, kertasi Tikkinen maaliaan.

Avausmaalin jälkeen ottelun hallinta kääntyi vierasjoukkueelle. Sinipaidat pelasivat suoraviivaisesti kohti maalia, kiekottomana joukkue kävi ahnaasti kiinni HIFK:n puolustajiin ja joukkue teki fyysisyydellään helsinkiläisten illasta vaikean.

Blues ei jättänyt sanan sijaa

Ensimmäisessä erässä vierasjoukkueen tekeminen oli ajoittain mielikuvituksetonta ja kaavamaista. Toiseen erään myös luovuus oli palannut espoolaisten pelaamiseen. Luovuus siirtyi myös tulostaululle, kun Justin DiBenedetto laittoi kiekon reppuun Hirschovitsin namupassista. Kolmen maalin karkumatkalle Bluesin vei Siim Liivik.

Jos vierasjoukkue tuli toiseen erään selvästi valmiina ja luovana, kotijoukkue tuli kentälle vailla henkeä. Blues määräsi tahdin ja HIFK sai juosta kaksi askelta perässä - jos ehti niinkään lähelle.

Tikkisellä oli selvä käsitys pelin juonesta.

− Ehjä kuusikymppinen koko joukkueelta, ei ollut paljoa HIFK:lla sanan sijaa. Rankaistiin paikoista mitä meillä oli ja HIFK ei pystynyt tekemään.

− Olimme jalalla parempia, mentiin tilanteisiin ensimmäisinä ja kaikilla oli tänään työhaalarit päällä.

HIFK:n erän huippuhetki osuikin erän viimeiselle viisiminuuttiselle, kun joukkue sai erän ensimmäiset kunnon laukauksensa kohti Jani Niemistä. Kotijoukkueen salainen ase Bluesin puolustuspelin murtamiseen näytti olevan omalta alueelta heitetyt "toivotaan toivotaan"-kiekot. Taktiikka jäikin toiveen tasolle, sillä harvoin kiekko löysi tietään punapaidan lapaan.

Kolmannen erän alkuun kotijoukkue tuli hakemaan ryhtiliikettä, mutta lupaava alku katkesi Juuso Salmen taklattua päähän Tommi Huhtalaa. Kaltoin kohdeltu Huhtala kaatoi ylivoimalla lisää kylmää vettä helsinkiläisten niskaan iskemällä lukemiksi 0-4.

Blues tarjosi hopeatarjottimella HIFK:lle mahdollisuutta kaunistella lukemia kahden miehen ylivoimalla, mutta maalinteon kanssa viime aikoina tuskaillut kotijoukkue ei saanut luotua edes laadukkaita maalipaikkoja.

Loppulukemat 0-5 viimeisteli jälleen ylivoimalla DiBenedetto. Kaikkiaan Blues rankaisi illan isäntäjoukkuetta kolmesti ylivoimalla. Bluesilla on ollut ajoittain ongelmia viimeistelyssä, mutta sen kummempaa stressiä se ei ole Tikkisen mukaan joukkueessa aiheuttanut.

− Välillä se menee ja välillä ei. Tänään tehtiin viisi ja eilen ei tehty yhtään, sellaista se on.

Voitto kuitenkin maistui Tikkiselle ja koko Bluesin joukkueelle.

− Maistuu hyvälle aina kun täällä pystyy voittamaan, totesi silminnähden tyytyväinen Tikkinen.

HIFK yrittää katkaista tappioputkeaan lauantaina Helsingin jäähallissa TPS:ää vastaan ja Blues matkaa Poriin Ässien vieraaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle