Malisen kolmen pisteen ilta kuihdutti Bluesin voitonhaaveet

LIIGA / Raportti
Toni Hyvärinen karkasi tekemään tästä ottelun viimeisen maalin.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Bluesin ja KooKoon välisessä mittelössä ei laukauksilla juhlittu. Kolmen maalivahdin yhteenlasketut torjunnat jäivät alle kolmenkymmenen. KooKoon ottelun alun kaksi maalia riittivät Bluesin valmennukselle, ja joukkuetta heräteltiin ottamalla Kähkönen tolppien väliin.

Sarjataulukon viimeiseksi valahtanut Blues aloitti ottelun kotijäällään vauhdikkaasti ja peli pyöri ensimmäisen erän alun KooKoon puolustusalueella. KooKoo pelasi puolustuspäässä harkiten ja vältteli riskinottoa hyökkäyksiin lähdöissä.

Bluesin pitkän kiekon jälkeen peliväline vietiin kotijoukkueen puolustusalueelle ja KooKoo pääsi aloituksen jälkeen iskemään ottelun avausmaalin. Tilanteessa Juha-Pekka Haataja ohjasi maalin edestä Arttu Pellin siniviivavedon maaliin.

Blues ei maalista kuitenkaan lannistunut, ja joukkue haki tasoitusta ylivoimalla, kun KooKoon Anrei Hakulinen passitettiin jäähypenkille mailasta kiinnipitämisestä. Bluesin ylivoimapeli ei ottanut tuulta siipien alle ja KooKoo onnistui jo toistamiseen ennen erän puoliväliä, kun Jarkko Malinen löi kulmasta syötetyn kiekon maaliin.

Kiekko meni Christian Engstrandin selän taakse helponlaisesti, ja Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho reagoi joukkueensa tahmeaan alkuun vaihtamalla veräjänvartijaksi Kaapo Kähkösen.

KooKoo pääsi myös kokeilemaan ylivoimapelinsä tehokkuutta Urho Vaakanaisen jäähyn myötä, mutta Bluesin alivoimakentät pystyivät estämään vierailijoiden ylivoimakuviot tehokkaasti. Toisen erän alussa KooKoo sai toisen mahdollisuutensa ylivoimalla ja tällä kertaa tuli myös tulosta.

Joukkue sai ylivoimakuvionsa nopeasti kuntoon ja pitkän pyörityksen päätteeksi Malinen veivasi illan toisen osumansa verkon perille. Hetken päästä tarkasteltiin videolta jo seuraavaa maalintekotilannetta, mutta kiekko oli pysähtynyt Kähkösen varusteisiin, joten aloitus vietiin Bluesin puolustusalueelle.

KooKoon kolmannen osuman jälkeen näytti siltä, että Bluesin eväät oli jo syöty. Toista erää oli pelaamatta viisi minuuttia ja Juha Järvenpäällä KooKoon maalilla ainoastaan yksi torjunta, kun Blues sai ylivoimamahdollisuuden.

Blues saikin ylivoimapelinsä kulkemaan ja ilman Järvenpään näyttävää huipputorjuntaa numerot olisivatkin kaventuneet. Eetu-Ville Arkiomaan ottaman jäähyn myötä joukkueiden voimasuhteet kuitenkin tasoittuivat.

Kolmannen erän alussa kotijoukkueen sitkeä yritys lopulta palkittiin maalin muodossa. KooKoon jäähyn juuri loputtua Iikka Kangasniemi otti tyhjän tilan pois ja napautti kiekon verkkoon. Kangasniemi oli aktiivisella pelituulella ja mukana maalintekotilanteiden lisäksi myös henkilökohtaisemmissa laitaväännöissä.

Ottelun viimeisessä erässä KooKoo tyytyi puolustamaan rauhallisesti ja antoi Bluesin jatkaa takaa-ajoa. Toni Hyvärinen pääsi kuitenkin erä lopussa karkaamaan läpiajoon ja nosti harhautuksen jälkeen kiekon Bluesin verkkoon.

KooKoo otti ottelusta joukkueelle tärkeät kolme pistettä ja katkaisi samalla viiden ottelun nihkeän kautensa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo