Tahto päihitti materian Espoossa

LIIGA / Raportti
Jani Nieminen piti nollan Jokereita vastaan
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
"Kannattajat kantaa vastuun. Olisiko aika muidenkin? Missä asenne? Missä tahto?" Jokerit-pelin ensimmäisen kymmenen minuutin aikana Espoon areenalla oli fanien tilalla pelkkiä protestilakanoita. Protestoivat fanit saivat mitä tilasivat.

Fanien uskonpuute ei ollut perusteetonta. Bluesia vastaan oli alkukaudesta tehty 37 maalia ja joukkue oli pelannut putkeen yhdeksän ottelua varsinaisella peliajalla ilman voittoa. Materiaaliltaan selvästi laajempi Jokerit on sekin ollut epätasainen, mutta lähti kuitenkin jumboa vastaan sarjan puolivälin yläpuolelta.

Bluesin edellinen paikallisvääntö HIFK:ta vastaan oli tappeluiden sävyttämä maalintekokilpailu ja nyt olisi voinut odottaa yhtä kiihkeää menoa. Tällä kertaa keskityttiin molemmin puolin lähinnä tarkkaan puolustamiseen ja se näkyi tuloksessa. Ainut särö oli Semir Ben-Amorille langetettu 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Tästäkin tilanteesta selvittiin kuitenkin säikähdyksellä. Yhteensä Jokerit otti pelissä neljä rangaistusta, Blues kuusi. Molemmat kuitenkin hoitivat alivoimansa erittäin hyvin.

Muutaman Blues-puolustajan plus-/miinustilasto oli kauden alussa uhkaavasti menossa kohti kaksinumeroisia lukuja. Nyt Kalle Kaijomaakin on riveissä ja pakkipareja on säädetty uuteen uskoon. Jotain on ilmeisesti tehty oikein, koska nyt oma pää piti. Pelin alussa näkyi selvästi pientä hermoilun tuomaa yliyrittämistä puolin ja toisin, mutta se vaihtui hallittuun puolustuspelaamiseen jo ennen ensimmäistä erätaukoa.

Maalivahti Jani Nieminen näytti tiukan paikalliskamppailun jälkeen lähinnä siltä, kuin olisi käynyt pienellä kävelylenkillä. Nollapelin pelannut Nieminen oli itse rauhallisuus, eikä säästänyt ylisanoja puolustuksen suhteen.

- Jengi pelasi ihan pirun hyvin edessä. Viimeinen laukaus oli koko pelin ainut mitä en nähnyt.

Sama piti paikkansa Jokerien puolella. Nyt jopa vikkelän Miro Aaltosen spurtit tapettiin tehokkaasti. Pelin käännekohdasta Niemisellä oli yksinkertainen näkemys.

- Maaliinhan tämä varmaan kääntyi, maalin peli kuitenkin. Siitä se on kiinni kuka sen yhden tekee.

Koko joukkueen peli näytti aikaisempaa paremmalta maalilta katsottuna.

- Nyt päästiin paremmin irtokiekkohin, viime peleissä niihin on päässyt vastustaja vähän liikaa.

Kaiken kaikkiaan molemmilla joukkueilla oli hyvät vaiheensa. Pelin 1-0-ratkaisu saatiin aikaan vasta ajassa 47:33, kun Tommi Huhtala rakensi Jokerit-maalille tilanteen, jonka Juuso Ikonen pääsi hyödyntämään.

Muutamaa kolmannen erän lopun tilannetta kotiyleisö protestoi selvästi. Tommi Huhtala kammettiin jään pintaan ainakin kahdesti ilman rangaistusta, toisessa näistä Jokereiden Jeremy Dehner käytti paremmin painiin soveltuvaa otetta. Blues onnistui kuitenkin maalinsa jälkeen pitämään puhdin yllä ja lähti karvaamaan hallitusti ylhäältä.

Jokereistakaan ei ratkaisijoita noussut erityisemmin esiin. Puolustaja Teemu Eronen saa pitää kultakypäränsä, sillä edes Chicagon mies Teuvo Teräväinen ei päässyt kunnolla paikkoihin. Lopussa Blues selvisi hyvin Jokereiden ylivoimasta Tomi Lämsän käskettyä Leland Irvingin penkille.

Bluesin materiaaliin haetaan lisää laajuutta valmentaja Jyrki Ahon mukaan edelleen, mahdollisesti nopealla aikataululla.

- Lupa lisävahvistusten hankintaan on saatu. Lähipäivinä joukkueessa saatetaan nähdä lisää miehiä.

Tyynen Jani Niemisen mielessä Bluesin korpivaellus asettui kohtuullisiin mittasuhteisiin. Nieminen ei tunnusta turhautumista joukkueen alkukauden suorituksiin. Nieminen sanoo, että missään vaiheessa ei ole ahdistanut, hän keskittyy omaan tonttiinsa.

- Tämä on vain jääkiekkoa. Tänään puukotettiin Oulussa ihmisiä, se on isompi asia kuin jääkiekko.

» Lähetä palautetta toimitukselle