Hirschovitsin laukaisutehokkuus kunnossa

LIIGA / Raportti
Mark Hurtubise oli sekä tuhlaus- että maalintekopuuhissa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Bluesin ja Ilveksen viimeistelyharjoitusottelu ei tarjonnut suuria elämyksiä. Bluesin kapteeni Kim Hirschovits oli ottelun ratkaisija kahdella maalillaan kotijoukkueen ottaessa 4−3-voiton.

Bluesin osalta huomiota herätti joukkueen jäähymäärä. Bluesin pelaajat istuivat peräti 11 kaksiminuuttista, kun Ilves selvisi kuudella kakkosella, minkä lisäksi Blues sai yhden rangaistuslaukauksen.

Ilveksen ylivoima oli varsin mielikuvituksetonta. Ottelun loppua kohden joukkue sai pidettyä kiekon paremmin hyökkäysalueella, mutta kiekko liikkui varsin hitaasti ja maalintekoyritykset olivat heikkoja. Mark Hurtubise onnistui lopulta ohittamaan Jani Niemisen kolmannessa erässä ja tuomaan Ilveksen tuossa vaiheessa tasatilanteeseen.

Sitä ennen, varsinkin ensimmäisessä erässä, Hurtubise oli kunnostautunut tuhlaajapoikana. Hän iski hudin tyhjästä maalista, Nieminen torjui toisen yrityksen poikittaissyötöstä ja läpiajossa hän joutui sopivasti häirityksi sääntöjen puitteissa.

Bluesin rangaistusten päätyttyä juuri aitiosta vapautunut Jari Sailio onnistui laukomaan kiekon ohi Joonas Korpisalon. Kun Kim Hirschovits lisäsi Blues-johtoa kahteen maaliin vain 52 sekuntia myöhemmin, ottelu oli lähellä ratkaisua. Ilveksen Jarkko Näppilä onnistui kuitenkin tuomaan vieraat maalin päähän, joten loppuhetkillä oli vielä jännitystä.

Avauserässäkin pikamaaleja

Ottelun alkuvaiheet olivat Ilveksen hallintaa kahden ylivoiman turvin. Avausmaali syntyi kuitenkin vasta jäähyjen jälkeen, kun muutenkin pirteästi esiintynyt Saku Salmela tarjosi Antti Tyrväiselle vapaan paikan. 

Blues iski avauserän maalinsa 58 sekunnin välein. Hirschovitsin ensimmäinen maali tuli ylivoimalla ja sen jälkeen Stefano Giliati osui paluukiekosta.

Toisessa erässä ei tehty maaleja. Kokoonpanoon palannut Siim Liivik pääsi nokikkain Korpisalon kanssa, jolloin häntä rikottiin rangaistuslaukauksen arvoisesti. Liivikin yritys oli huono ja päätyi Korpisalon oikeaan patjaan.

Joukkueiden kokoonpanot

Blues

Jani Nieminen (Eetu Laurikainen)

Kalle Kaijomaa - Niklas Tikkinen
Olli Malmivaara - Jere Seppälä
Ryan O'Connor - Mikko Kuukka
Otso Rantakari - Victor Westermarck

Antonin Honejsek - Kim Hirschovits - Kai Kantola
Stefano Giliati - Jussi Makkonen - Miro Aaltonen
Jari Sailio - Siim Liivik - Ville Korhonen
Robert Rooba - Nico Aaltonen - Peter Tiivola

Rooban loukkaannuttua Westermarck siirtyi hänen paikalleen hyökkääjäksi.

Ilves

Joonas Korpisalo (Mikael Saari)

Tommi Kivistö - Martti Järventie
Jarkko Näppilä - Saku Salmela
Mikko Kukkonen - Konsta Mäkinen
Atte Pentikäinen - Aleksi Mäkelä

Mark Hurtubise - Sami Sandell - Aleksi Mustonen
Antti Tyrväinen - Turo Asplund - Teemu Rautiainen
Jiri Veistola - Joonas Riekkinen - Alexander Ruuttu
Tommi Välimaa - Tapio Laakso - Patrik Moisio

Kokoonpanossa olivat myös Roope Hintz ja Eero Savilahti.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle