Blues murskasi Ilveksen laajalla rintamalla

LIIGA / Raportti
Ilves kärsi jo toisen perättäisen murskatappionsa tänään, kun kotijoukkue Espoon Blues iski kovat 7-2-lukemat tulostaululle. Ottelu ratkesi jo ensimmäisen erän alkuminuuteilla, eikä vierailijalla ollut rehellisyyden nimissä ottelussa mitään saumoja. Kriisi tupsukorvien riveissä syvenee syvenemistään.

Sarno aloittaa, Tuomainen päättää

Otteluun luisteli varsin energinen kotijoukkue ja toisaalta varsin vajaalukuinen Ilves varsinkin puolustuspäästä. Martti Järventiekään ei vielä pelannut. Ilveksen vaikea tilanne näkyi kaukalossa heti pelin alusta lähtien, eikä aikaakaan, kun Bluesin try-out pelaaja Peter Sarno jätettiin aivan vapaaksi Tuomas Nissisen vartioman maalin eteen. Loistavan syötön antoi Juha Ylönen. Sarno veivasi ja nosti kiekon yli maihin heittäytyneen Nissisen.

Blues juhlii ottelun kolmatta maalia.

© Tommy Peltonen
alt="Blues juhlii ottelun kolmatta maalia">

Maalista ei Ilves juurikaan herännyt, vaan pikemminkin passivoitui yhä enemmän. Blues-hyökkäykset vyöryivät Nissisen vartiomalle maalille kerta toisensa jälkeen, ja Blues sai todella vapaasti liikutella kiekkoa mieheltä toiselle. Välillä näytti siltä kuin Ilveksen viisikko olisi vain seisonut ja Blues pelaisi ylivoimaa. Myös tulo Ilveksen alueelle oli luvattoman helppoa. Erän puolivälin tienoilla nähtiin ottelun räkämaali, kun maalin takaa Niko Nieminen ronkki kiekon Nissisen jalkoihin ja lopulta maaliin. Tilanteessa kiekko oli moneltakin taholta jo kadoksissa.

Lähestulkoon seuraavasta hyökkäyksestä Blues iski jo vakuuttavan tuntuisen 3-0-johdon, kun Nissinen yritti katkaista Hurmeen pääsyä maalia kohti lipuneeseen irtokiekkoon, mutta kiekko ottikin jostain kimmokkeen ja pomppasi miehen yli maaliin. Varsin epäonnekas tilanne.
Erän 4-0 loppulukemat iski vielä Marko Tuomainen Peter Sarnon komeasta syötöstä maalin edustalta.

Kaiken kaikkiaan erä ratkaisi pelin täysin, sillä vielä muutama sekunti ennen erän loppua Ilveksen Timo Peltomaa otti turhan jäähyn kiinnipitämisestä. Edes Teijo Räsäsen 3-0-tilanteessa ottama aikalisä ei Ilveksen peliä piristänyt.

Myllytys jatkuu

Toinen erä jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Ilveksen Bert Robertsson otti valmentaja Räsästä kovasti kismittäneestä tilanteesta 2+10 minuutin rangaistuksen miehen tuupattua poikittaisella mailalla rumasti Bluesin Jan Caloun laitaan. Blues sai pelata videllä kolmea vastaan yli minuutin, mutta nyt ei maaleja nähty. Jukka Laamanen jatkoi vielä vierailijoiden jäähyputkea heti edellisen loputtua, mutta tälläkään kerralla ei Blues Vykoukalin tolppalaukausta lähemmäksi maalia päässyt. Myös Peter Sarnolla oli pari loistavaa tilannetta erässä, ja mies huitoikin pari kertaa lähes tyhjästä maalista ohi. Toisella kerralla tosin kiekko pomppi pahasti.

David Nemirowsky oli tänään yksi Ilveksen pirteimpiä.

© Tommy Peltonen
alt="David Nemirowsky oli tänään yksi Ilveksen pirteimpiä">

Blues avasi toisen erän maalisaldonsa neljän minuutin kohdalla, kun Niko Nieminen sijoitti kiekon hienosti yläkulmaan ohi Nissisen lähietäisyydeltä. Tilannetta edelsi jälleen Ilves-puolustuksen sekoilu. Vain noin minuutti tästä ja Jan Calounille tarjoutuu loistopaikka, mutta mies ei onnistu maalin takaa vispaamaan kiekkoa tyhjiin, vaan se karkaa kauemmas maalista, jonne sännännyt kanukkipakki Cory Murphy sai lauottua sen pussiin maalivahti Nissisen varusteiden kautta.

Erän lopussa Ilveskin viimein onnistui, kun ylivoimalla maalasi maalin eteen yksin unohdettu Vesa Viitakoski. Maalille ei Bluesin Jere Myllyniemi mahtanut mitään. Hyvän syötön maaliin antoi Ville Snellman. Vain muutamaa minuuttia aiemmin Ilves oli vaihtanut maalin suulle Jaakko Huhdin, kun aluksi näytti jo siltä, että Nissinen loukkaantui Miika Elomon röyhkestä maalille ajosta. Syyt vaihtoon olivat todennäköisesti kuitenkin pelillisiä.
Ilves sai erässä muutamia tilanteita Blues-maalille, mutta pääpaine pysyi kuitenkin Nissisen/Huhdin vartiomalla maalilla.

Pelailua ja linjattomuutta

Kolmas erä oli oikeastaan ottelun vaisuin monestakin syystä. Tähän asti melko helppo peli tuomarin näkökulmasta sai hieman uutta potkua, kun erotuomari Juha Pajunen alkoi haparoida tuomioissaan. Linja oli ajoittain mieheltä täysin hukassa, sillä välillä tuntui siltä, että koukkia saa vaikka kuinka ja kaatuilevat pelaajat olivat arkipäivää, mutta pian samoista rikkeistä toisessa päässä saikin jo jäähyn. Peli oli kuitenkin luonteeltaan sellainen, etteivät nämä linjattomuuden ratkaisseet sitä suuntaan tai toiseen; asia, josta Pajunen saa olla kiitollinen.

Erän alussa Blues siirtyi 7-1-johtoon, kun maalin edustalle noussut Sebastian Sulku sai hyvän poikittaissyötön Marko Tuomaiselta. Sulku ei erehtynyt, vaan laittoi kiekon varmasti ohi Huhdin. Tilanne oli lähes toisinto Ilveksen avausmaalista. Ilves kuitenkin tehtaili vielä kavennuksen ylivoimalla ottelun loppupuolella Timo Peltomaan onnistuttua lyöntilaukauksessaan viivalta. Kiekko otti suuntaa myös Sarnon mailasta. Lukemat 7-2 säilyivät erän loppuun saakka, vaikka Bluesilla oli tukuttain hyviä tilanteita siirtyä entistäkin tukevampaan johtoon. Vielä lopussakin se sai pelata ylivoimaa, mutta tulosta ei vain syntynyt, ja Huhta torjui ajoittain erinomaisesti.

-Olen todella iloinen voitosta, sillä tänään kaikki pelasivat hyvin. Harmi, ettei Hannes (Kapanen) ollut penkin päässä kokemassa tätä voittoa, totesi pelin jälkeen Blues-valmentaja Ted Sator.

Joukkueenjohtaja Niki Andersson oli samoilla linjoilla Satorin kanssa:

-Hienoa, että ratkaisijoita löytyi laajalta rintamalta. Calounin tehot tänään olivat 0+1, se kertoo jostakin. Tänään oli mukava pelata.

Ilveksen peli on nyt täysin takalukossa, eikä valoa tunnelin päässä näy, ellei sellaiseksi sitten voisi katsoa Martti Järventien pikaista paluuta liigajäille. Tänään nähtiin taatusti huonoin ja avuttomin Ilves-joukkue Espoossa kautta aikojen. Yleensä LänsiAuto-Areena on ollut tupsukorville mieluisa paikka, josta pisteitä on ropissut, mutta tällä kertaa se ei ollut missään vaiheessa mukana pelissä. Blues saneli tahdin heti alkuminuuteista lähtien, ja tuntui kuin koko vierailijoiden joukkue olisi alistunut täysin kotijoukkueen menoon. Puolustuksessa sattui karmeita merkkausvirheitä, avauspeli oli täysin luokatonta eikä joukkue liikkunut ajoittain lähes lainkaan. Syötöt kopsahtelivat kyllä komeasti mailan lapaan, mutta valitettavasti Ilveksen kannalta väärän joukkueen pelaajien mailojen lapaan. Valmentaja Teijo Räsäsen naama punottikin ottelun jälkeen siihen malliin, että kopissa saatoi olla tarvetta kuulosuojaimille.

-Kaiken piti olla hyvin Ässät-pelin jälkeen. Harjoituksissa oli hyvä meininki ja joukkueen sisällä kaikki hyvin, mutta sitten romahdettiin pelissä. Samoin nyt. Ennen peliä kaikki oli taas OK, mutta itse peli oli kuin toisesta maailmasta, Räsänen sanoi.

-Kaikki yhdellä yhtä vastaan-tilanteet hävittiin omassa päässä, en muista yhtäkään tilannetta, jossa olisimme tällaisen tilanteen voittaneet, hän jatkoi.

Tällä menolla Ilveksen playoff-paikka alkaa lipua tosissaan käsistä jo tässä vaiheessa kautta, eikä Räsänenkään kovin positiivisin mielin asian suhteen ollut:

-Ei pudotuspelejä kannata edes ajatella tällaisella pelillä. Ensin on keskityttävä oman pelin hoitamiseen kuntoon. Vasta sen jälkeen voidaan miettiä niitä asioita.

Pelit jatkuvat molempien joukkueiden osalta jo tiistaina, kun Ilves isännöi Hakametsässä HPK:ta, ja Blues matkustaa Poriin Ässien vieraaksi. Ilvekselle tulee jälleen kerran taatusti vaikeaa, sillä HPK iskee puolustusvirheistä takuulla vähintään yhtä kovalla kädellä kuin Blues. Mitään merkkejä pelin paranemisesta ei ole, mutta ikuisesti ei tämän päiväinenkään taaperrus voi jatkua. Ilves tarvitsee piristystä henkisellä puolella.

Blues voi lähteä Poriin varsin levollisin mielin. Sen peli ei ollut tänään mestarillista, mutta sitä sen ei tarvinnutkaan olla. Rivit ovat kuitenkin kunnossa ja paketti niin sanotusti kasassa. Vieraspeli missä tahansa tulee kuitenkin aina olemaan paljon vaikeampi kuin kotipeli, joten tiukka vääntö on luvassa. Lähiaikoina saataneen myös varmistus Peter Sarnon jatkolle. Tänään mies ainakin tarttui oljenkorteensa pelaamalla hyvän ottelun.
Miehen jatkon puolesta puhunee myös se, että Bluesin urheilutoimenjohtaja Christian Ruutun mukaan huhuttu Ladislav Kohn on kiinni Saint Johnin AHL-joukkueessa, eikä häntä olla lähiaikoina sieltä irti saamassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle