Giliati kuokkavieraana outojen maalintekijöiden illassa

LIIGA / Raportti
Bracken Kearns teki maskia, ja Joni Myllykoski sijoitti räpylänsä väärin.
Kuva © Juho Ranta
Blues kukisti HPK:n värikkäiden vaiheiden jälkeen. HPK iski kiekon kolmesti Blues-maaliin, mutta niistä viimeinen hylättiin. Se sai päävalmentaja Pasi Arvosen vihaiseksi.

Kalle Kaijomaa puolusti Jesse Saariselta kiekon pois Bluesin puolustusalueen kulmassa. Kiekon otti Eero Somervuori, jonka syöttöyrityksen Craig Schiralle Ville Korhonen katkaisi.

Irtokiekkoon ehti jälleen HPK-pelaaja, tällä kertaa Saarinen. Hän laukoi maalin edessä seisseen Marek Viedenskyn kautta kiekon maaliin. Tuomari Tuomas Pöyhönen kuitenkin tulkitsi Viedenskyn häirinneen maalivahti Eetu Laurikaista ja hylkäsi maalin.

− Ainoa, mikä jäi harmittamaan, oli tuo hylätty maali. Pyytäisin Lasse Vanhasta selvittämään meidän hylätyn maalin ja muutenkin heidän ratkaisunsa. Uskomattomia jäähyjä molemmille joukkueille, Pasi Arvonen puhui lehdistötilaisuudessa.

− Juuri kun kiekko oli tulossa maalivahdin kohdalle, tapahtui hyökkääjän kontakti, otteluvalvoja Vanhanen kertoi näkemyksensä.

− Lopeta tuo selittely. Katso videolta se tilanne. Viedensky oli edellä ja Laurikainen ajoi siihen metrin maalialueen yli. Muutenkin pojat vetivät hyvin? Arvonen vastasi.

− Paremminkin olisi voinut mennä, kuten aina, Vanhanen arvioi tuomaristoa.

HPK:n maalit erien lopuilla

Avauserä eteni pitkään maalittomassa tilanteessa. Blues kolisutteli maalikehikkoakin kahteen kertaan, jälkimmäinen Kai Kantolan rangaistuslaukauksesta. Toisessa päässä Santeri Vuoti onnistui kolmannella yrittämällä saamaan kiekon maaliin samalla, kun kuuluttaja aloitti kuulutusta jäljellä olevasta minuutista. Maali oli Vuotille liigauran ensimmäinen.

Toisen erän alussa edettiin pitkän aikaa päästä päähän. Jakso päättyi Robert Rooban tekemään tasoitukseen. Virolaishyökkääjä oli tehnyt viimeksi maalin viime kauden avausottelussa.

− Tuli hyvään paikkaan. Onhan tässä ollut paikkoja, koko ajan ollut lähellä. Kun on paikkoja, niin jossain vaiheessa uppoaa, kuten tänään nähtiin, Rooba kommentoi.

− Vaihto oli kesken. [Bracken] Kearns antoi hyvän passin ja siitä oli aika maukas paikka laittaa sisään. Siinä oli vielä pakki ja Kearns maskissa.

HPK meni uudestaan johtoon Heikki Liedeksen kauden toisen ja uran kolmannen osuman myötä. Kiekko tuli sopivasti maalintekijälle Stefano Giliatin luistimien kautta. Kelloon jäi aikaa kymmenen sekuntia.

Blues tuli kolmannessa erässä nopeasti tasoihin. Mikko Kuukka katkaisi HPK-hyökkäyksen ja pelasi nopeasti Siim Liivikille, joka jatkoi eteenpäin Jari Sailiolle. Hyökkääjän laukaus upposi räpyläpuolen yläkulmaan. Sailiokaan ei ollut maaleilla mässäillyt, sillä maali oli kauden kolmas, vaikkakin edellisestä oli vain neljä päivää aikaa.

Sailio oli ratkaisuhetkillä muutenkin iskussa, sillä hän tarjosi syötön Bluesin voittomaaliin. Giliatin ilmestyminen maalintekijätilastoon ei ollut yllättävää. Italialais-kanadalainen hyökkääjä laukoi vastakiekkoon kovan lämärin, joka ohitti Joni Myllykosken. Kaikki Bluesin maalit tulivat varsin kaukaa, eikä Myllykoski ollut parhaimmillaan. 

− Ei sillä ole väliä, kuinka kaukaa maalit tulevat, Rooba arvioi yleisesti Bluesin maaleja.

Rooba on saanut vaihtelevasti vastuuta. Hän palasi mukaan tähän otteluun.

− Pieni tälli tuli SaiPa-pelissä. Ensimmäisessä erässä oli vaikeaa, vähän sekavasta tilanteesta tuli HPK:n maali. Nämä maalit ja muut pisteet ruokkivat. Lopussa pelattiin kolmella kentällä, joten vastuuta tuli minulle vähemmän. Se ei haittaa, kun joukkue voittaa.

− Pelin suunta vaihtui aika nopeasti matsin aikana. Kolmanteen erään tulimme hyvällä mentaliteetilla, mutta tasoituksen jälkeen emme olleet ihan kartalla, Blues-käskijä Jyrki Aho arvioi ratkaisuhetkiä.

− Aloitettiin ottelu hyvin. Muutenkin tasainen ottelu, yleisöystävällinen peli. Harmittaa kuitenkin oman pään huolimattomat pelaamiset, Arvonen arvioi joukkueensa pelillisiä asioita.

» Lähetä palautetta toimitukselle