Luulaja kuritti Björklöveniä

LIIGA / Raportti
Luulaja oli päättänyt lopettaa Vaasan turnauksen voitolla ja joukkue varmisti tavoitteensa käytännössä jo ottelun avauserässä. Luulajan erikoistilannepelaaminen oli askeleen edellä Björklöveniä ja nykyisillä jäähymäärillä kyseinen taito on kullan arvoinen. Loppunumerot kirjattiin lukemin 2-6 (0-3, 2-2, 0-1).

Björklövenillä oli hyvä tilaisuus iskeä ottelun avausosuma, sillä joukkue pääsi kahden miehen ylivoimalle jo ottelun toisella minuutilla. Tulosta ei kuitenkaan syntynyt, vaikka mm. Johan Bergmarkilla oli paikkansa aloittaa maalinteko.

Pian oli Luulajan vuoro päästä yv:lle ja paikkoja syntyi heti. Jesse Niinimäki pääsi läpiajoon, mutta ei onnistunut ujuttamaan kiekkoa ohi Tobias Lundströmin. Pavel Skrbek puolestaan kolautti maalirautoja laukauksellaan.

Björklövenin synkkyys alkoi kun joukkue joutui kahden miehen alivoimalle. Kuin varmimmaksi vakuudeksi joukkue hölmöili itselleen vielä hetkeä myöhemmin väärästä vaihdosta jäähyn, joten Luulajalla riitti aikaa hieroa avausmaalia.

Maalinteon aloitti Skrbek, jolla tosin oli hieman onneakin matkassa. Laukaus nimittäin otti kimmokkeen eteen heittäytyneestä Erik Anderssonista, jonka jälkeen kiekko putosi polvilleen laskeutuneen maalivahti Lundströmin olkapään yli maaliin. Linus Omark merkittiin maaliin syöttäjäksi.

Luulaja sai jatkaa ylivoimalla ja toinen maali nähtiinkin pian ensimmäisen jälkeen. Irtokiekko ajautui Jesse Niinimäelle, joka ei aikaillut vaan latasi pelivälineen maalin alakulmaan. Syöttöpisteet osumaan menivät Johan Harjun ja Martin Chabadan nimiin.

Kun Björklövenin Bergmark oli ensin käynyt tuhlaamassa jo toisen kerran avopaikan, löi Luulaja lisää nauloja haastajansa arkkuun. Linus Omark sai esityön veljeltään Urban Omarkilta sekä Pekka Saravolta ja löi kiekon Lundströmin suojien kautta pienestä kulmasta sisään. Peliä oli tässä vaiheessa pelattu vain 15.47 ja numerot olivat jo selvät 0-3. Tässä tilanteessa myös siirryttiin erätauolle sen jälkeen kun Björklöven oli ensin haaskannut pari ylivoimapeliä kuin joukkueiden tasoeroa korostaakseen.

Tilastomiehille töitä

Toinen erä oli hyvin samanlainen kuin ensimmäinen, tosin sillä poikkeuksella että nyt myös Björklöven sai vihdoin onnistumisia. Surullisen hahmon ritari Bergmark sai tosin ensin todeta erän alussa epäonnistuneensa jo kolmannen kerran avopaikasta. Joukkuetoveri Johan Forsberg puolestaan kyllä sai kiekon Luulajan maaliin, mutta Levonen hylkäsi osuman, sillä kiekko oli otettu haltuun korkealla mailalla.

Ottelu rullasi eteenpäin suhteellisen tasaisena ja jäähyjen värittämänä, kunnes Björklövenille tuli jobinpostia loukkaantumisen muodossa. Joukkueen maalivahti Lundström nimittäin joutui poistumaan kentältä ja hänen tilalleen luisteli Tomas Sehlstedt, joka sai mahdollisimman ikävän alun urakalleen. Saravo ja Niinimäki pääsivät hyökkäämään kahdella yhtä vastaan ja Niinimäki iski numeroiksi jo 0-4 Luulajalle. Maalin löydettiin toinenkin suomalainen syöttäjä, Kalle Kerman.

Myös seuraavassa maalissa olivat samat miehet asialla, mutta hieman eri tavalla. Niinimäki ja Saravo nimittäin hölmöilivät kumpikin itsensä jäähylle ja Björklöven sai kuin saikin avattua maalihanansa kahden miehen ylivoimalla. Jon Palmebjörk pelasi kiekon maalin eteen Björn Lavanderille, jonka laukaus epäonnistui. Irtokiekkoon ehätti kuitenkin ensimmäisenä Erik Forssell, joka kavensi numeroiksi 1-4 ajassa 35.58. Björklöven sai jatkaa yhden miehen ylivoimalla ja olikin lähellä, ettei Niklas Johansson kaventanut eroa kahteen maaliin. Mattias Modig oli kuitenkin jälleen tarkkana Luulajan maalilla.

Jäähyruletti jatkui siten, että pian oli jälleen Luulajan vuoro päästä yv:lle. Johan Harju sai kiekon maalintekosektoriin ja päätti rannelaukauksen sijasta virittää läheltä lämärin. Tällä kertaa ratkaisu oli oikea ja laukaus upposi näyttävästi yläkulmaan, jättäen Sehlstedtille tilanteessa pelkän statistin roolin.

Erän loppuun nähtiin vielä yksi osuma kun Björklövenin Andreas Lindahl ampui viivasta. Modig torjui eteensä ja ensimmäisenä reboundissa oli Forssell, joka viimeisteli päivän toisen maalinsa. Erätauolle siirryttiin numeroissa 2-5.

Filmauskulttuurin pahenemista odotellessa?

Päätöserään ei juuri ollut jännitettävää. Erän alkuun tosin nähtiin hieno maali, kun Björklöven oli saamassa jäähyä ja Luulaja pyöritti kuudella miehellä. Niinimäki jakoi kiekon kauniisti maalin takaa Kermanille, joka ampui suoraan syötöstä alakulmaan.

Tämän jälkeen ottelussa nähtiin vielä lukuisia jäähyjä, mutta ei enää maaleja. Uusia sääntötulkintoja kuvasti hyvin tilanne, jossa Kerman yritti nostaa läheltä kiekkoa maalin yläkulmaan. Yritys palkittiin maalin sijasta kaksiminuuttisella, kun yli mennyt laukaus ei osunut maali- vaan päätyverkkoihin. Tuomarilinja sai Luulajan apuvalmentajan Roger Rönnbergin mietteliääksi.

- Oltiin me jäähyistä puhuttu joukkueen kanssa, mutta näyttää siltä että vaikka tekisi mitä, niin niiltä on nykyään mahdotonta välttyä. Jääkiekko on kuitenkin kamppailulaji ja vähän huolestuttaa se, että säilyykö se sellaisena. Tällä tavalla jos mennään, niin filmaamiset tulevat väkisinkin lisääntymään samalla tavalla kuin jalkapallossa.

Ottelussa vihellettiin epävirallisen kirjanpidon mukaan tuomari Jari Levosen toimesta yhteensä 24 kakkosta. Rönnberg peräänkuuluttaa keskustelua aiheesta vielä ennen kauden alkua, koska muutos vaikuttaa näinkin suurelta.

- Nyt näyttää siltä, että aina kun joku kaatuu kaukalossa, niin tuomareilla on kauhea paina pistää joku jäähylle. Tuollainen on myös pelaajien kannalta todella turhauttavaa. Toivon mukaan tuomarit pitävät vielä ennen kauden alkua palaveria valmentajien ja pelaajien kanssa, jotta näitä asioita voidaan käydä läpi.

Pelillisesti ottelun parasta antia oli Luulajan kolmikon Chabada-Niinimäki-Kerman esitys. Ketju oli hyvällä pelipäällä ja tulosta syntyi. Niinimäen saldo oli komeasti 2+1. Puolustuksesta erottui kaksikko Saravo-Skrbak, joka pelasi parina koko turnauksen ajan.

Kahdessa ensimmäisessä pelissä loistanut kiekollinen puolustaja Jaroslav Obsut oli sunnuntaina huilivuorossa. Samoin kentältä puuttui jälleen Mikael Renberg, jonka ainoaksi peliksi jäi valitettavasti perjantainen kohtaaminen Ässiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle