Kaatoluvat käytetty

LIIGA / Raportti
Hagman pääsi kahdesti tuulettamaan osumaansa.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Suomen Riistakeskus myönsi Satakuntaan 37 ilveksenkaatolupaa. Se määrä riitti Isonmäen lauantaipelissä, kun Ässät voitti Ilveksen 3–2-lukemin.

Tämän kaukalossa nähdyn Ilveksen kaataminen ei käy vaivatta. Ilveksen kiekonhallintaan perustuva pelitapa on juuri tällä hetkellä myrkkyä lähes kaikille vastustajille. Kokonaisuudessaan Isonmäen iltaa sopii kutsua viihdyttäväksi ja vauhdikkaaksi jääkiekko-otteluksi.

− Kun vastassa oli tulikuuma Ilves, viisi pistettä on hyvä saavutus. Peli paranee koko ajan, hetkittäin meno oli laadukasta, totesi Ässien päävalmenta Pekka Virta.

Päästä päähän aaltoilleen ensimmäisen erän loppuminuuteilla Alexander Ruuttu nousi laidasta sisään Ässien alueelle ja laukoi kiekon ilman maskia etukulmaan ohi muuten vahvan ottelun pelanneen Rasmus Rinteen.

Kahden peräkkäisen Ilves-ottelun perusteella kotijoukkue on taittanut toisen erän heikon pelaamisen. Lauantai-illan kamppailussa toinen erä oli melko yksipuolinen näytös. Hyviä paikkoja siunaantui toisensa jälkeen, ja lopulta Ryan Flynnin istuessa jäähyllä Mika Niemi löysi takatolpalta Niklas Hagmanin, joka tasoitti ottelun.

Hagman oli jälleen kerran yksi ottelun hahmoista. Sekä tasoitus- että voittomaali kirjattiin teholaiturin sarakkeeseen. Ilves-maalilla Juha Järvenpää oli voimaton Ässien tehoketjun syötellessä tekopaikat takatolpalle vapaalle miehelle.

− Ei peli ollut katastrofi. Viimeiselle en voinut mitään, mutta pari aiempaa olivat melko lähellä torjuntaa, harmitteli Ilves-vahti.

Ilves ei luovuttanut missään vaiheessa. Järvenpää otti muutamia maukkaita torjuntoja, ja Jarkko Näppilä pääsi iskemään tasoitusmaalin paluukiekosta. Ottelun lopussa tilanteita syntyi Ässien päädyssä vähän kaikkien ketjujen painaessa päälle. Illan huikein suoritus nähtiinkin viitisentoista sekuntia ennen päätössummeria.

Ilves-paineen alla patapaidat eivät onnistuneet purussaan, ja Rinne sai venyä todella komeaan torjuntaan luistimella aivan alakulmasta. Tämän jälkeen Tuomas Huhtanen pääsi läpi lyömään kiekkoa tyhjään maaliin, mutta porilaisen epäonneksi summeri ehti soida.

− Alussa ei oikein koppi tarttunut, mutta onneksi sain kasattua itseni. Se lopun torjunta tuli ihan reaktiona, maiskutteli tyytyväinen ässävahti Radio Porin haastattelussa.

Molempien joukkueiden pelit jatkuvat tiistaina 29.lokakuuta. Ässät kohtaa kotiottelussaan Pelicansin, ja JYP saapuu Ilveksen vieraaksi Tampereelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle