Ässiltä vakuuttava voitto, Hirschovits jatkoi pisteputkeaan

LIIGA / Raportti
Teemu Vuorisalo tuuletti railakkaasti liigauransa avausmaalia.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Ässät jatkoi hyvää virettä kotiluolassaan, kun Blues kaatui 4−3-lukemin. Koko illan kiekkoyleisön suurennuslasin alla pelannut Kim Hirschovits jatkoi puolestaan omaa putkeaan nappaamalla tehopisteen jo 20. perättäisessä ottelussa.

Ässät ja Blues esittelivät perjantai-iltana ehkäpä yhden laadukkaimmista kiekko-otteluista, mitä Porissa on tällä kaudella nähty. Kotijoukkue haastoi kovavireisen Bluesin heti alusta alkaen.

Kotiyleisö sai riemun aihetta jo neljännellä minuutilla, kun Juha Kiilholma ohjasi Esa Lindellin laukauksen ohi Eetu Laurikaisen. Kauaa ei vieraileva joukkue kuitenkaan jäänyt tilannetta ihmettelemään, sillä tasoitus syntyi Kalle Kaijomaan lavasta vain muutama minuutti myöhemmin. Tasalukemiin päättynyt erä kuvasti hyvin avauserän tasaisuutta.

Nopeiden tasoitusmaalien teema jatkui myös ottelun toisessa erässä. Erittäin pirteän ottelun pelannut Ässien nelosketju pääsi pitkästä aikaa maalin makuun. Ville Ahlgren tarjoili maalin eteen maukkaan paikan ja Aleksi Saarela kiitti iskemällä kiekon napakasti yläkulmaan.

Blues tasoitti ottelun minuuttia myöhemmin. Stefano Giliati nousi röyhkeästi maalin eteen ja ässävahti Juuso Riksman joutui nöyrtymään tarkan rannelaukauksen edessä. Osumaan syöttöpisteen kirjauttanut Otso Rantakari lähestyy tulokaspuolustajien piste-ennätystä. 28 tehopisteeseen noussut Rantakari on enää kahden pisteen päässä Sami Vatasen kaudella 2009−2010 tekemästä ennätyksestä.

Ässien kultakypärä Mika Niemi kaatoi vielä kylmää vettä espoolaisten niskaan aivan toisen erän lopussa. Niemi napautti Lindellin laukauksesta kimmonneen irtokiekon Blues-maalin kattoon, kun pelikello näytti lukemia 39.59.

Ässien päävalmentaja Pekka Rautakallio kehui Niemen hyvää pelaamista ottelun jälkeen.

− Niemi on hyvä haistamaan nämä tilanteet. Mitä pitemmälle kausi menee, sitä paremmin hän pelaa ja erityisesti voittaa meille tärkeitä aloituksia. Maalia edeltänyt pelaaminen oli meiltä sovittu kuvio.

Uran ensimmäinen lensi perhosena verkkoon

Kolmannessä erässä kotijoukkue puolusti johtoaan tarkasti ja samalla joukkueen oman hyökkäyspelaamisen tempo laski aavistuksen. Tämä ei kuitenkaan estänyt Ässiä menemästä kahden maalin johtoon.

Ensimmäistä kauttaan Liigassa pelaava 20-vuotias puolustaja Teemu Vuorisalo sai hyvän syötön viivaan, otti muutaman terävän potkun ja iski tarkalla laukauksella liigauransa avausmaalin. Nuori puolustaja otti ottelun jälkeen tilanteen vaatimattomasti.

− Ei tullut ihan niin hyvää laukausta. Se lähti vähän sellaisena perhosena maalille, Vuorisalo kommentoi.

− Oli muuten hyvä maski tilanteessa, Kiilholma huudahti taustalta pilke silmäkulmassa.

Vuorisalo esitti maalinsa jälkeen komean tuuletuksen. Tilanne hieman nauratti puolustajaa itseään.

− En oikein tiennyt miten tuulettaa, niin heiluttelin vaan käsiä, Vuorisalo totesi nauraen.

Blues tuli vielä maalin päähän ottelun loppuminuuteilla. Kaijomaa iski illan toisellaan vielä hieman toivoa joukkueelleen. Kakkossyötön maaliin saalistanut Kim Hirschovits jatkoi täten satumaista pisteputkeaan. Liigan pistepörssiä johtava Hirschovits on nyt tehnyt tehopisteen 20 peräkkäisessä ottelussa.

Tämän lähemmäs espoolaiset eivät kuitenkaan päässeet ja Ässät nappasi neljännen perättäisen kotivoittonsa.

"Meiltä todella jämäkkä peli"

Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho ei kummemmin kommentoinut joukkueensa kapteenin pisteputkea, vaan keskittyi analysoimaan iltaa kokonaisuutena.

− Kova ja fyysinen peli tänään, kuten Porissa yleensäkin. Meidän olisi pitänyt pystyä olemaan hieman tylympiä ja kovempia. Niemen tekemä maali toisen erän viimeisellä sekunnilla oli todella paha, eikä sellaisia saisi kyllä päästää.

Ässävalmentaja Rautakallio oli syystäkin hyvällä tuulella.

− Meiltä todella jämäkkä peli. Tänään oli paljon positiivista tekemistä ja näin tämän illan hyvinkin valoisana. Vuorisalon liigauran avausmaali oli ehdottomasti yksi näistä positiivisista asioista.

» Lähetä palautetta toimitukselle