Ässät päin Ahon laitaa

LIIGA / Raportti
Sammalkankaan ja Pitkäsen ilta päättyi halipainiin.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Blues on vienyt tämän kauden keskinäiset kohtaamiset melko suvereenisti nimiinsä, vaikka jäljellä on toki vielä yksi peli Espoossa. Ässät ei luovuttanut huolimatta hieman mollivoittoisesta sarjatilanteesta, mutta hävisi lopulta 1–3-lukemin.

Toisin kuin Mikko Alatalon ja Harri Rinteen tuotannon kesäisessä laulussa, kotijoukkue yritti estää Bluesin matkantekoa. Voittajasta ei kuitenkaan jäänyt epäselvyyttä.

− Blues oli koko illan parempi vieden muun muassa kaksinkamppailut, analysoi Ässien päävalmentaja Pekka Virta.

− Tuskan rajamailla eletään.

Avauserässä kummallakin oli hetkensä. Kamil Krepsin johtama ketju oli heti pelin alussa suurissa vaikeuksissa Bluesin paineen alla, mutta vastapainoksi Eero Elo pääsi kokeilemaan maalintekoa kahdestaan Jani Niemisen kanssa. Blues-vahti ei kuitenkaan ollut yllätettävissä.

Noin neljän minuutin kohdalla Kim Hirschovits lämäsi paluukiekon maalin kattoon jättäen Rasmus Rinteen täysin voimattomaksi. Avausosuma jäi erän ainoaksi.

Hieman ennen ensimmäistä erätaukoa Tapio Sammalkangas ja Ilmari Pitkänen kyllästyivät toistensa läsnäoloon jäällä. Lyhyt tuokio johti kummankin ulosajoon, mikä olikin toinen kerta tämän kauden runkosarjan aikana. Viimeksi nujakoinnista Isossamäessä suihkuun joutuivat Ässien Jyri Marttinen ja TPS:n Tero Koskiranta.

− Meillä oli peli perjantainakin, ja vielä saivat siinä alussa yhden kärkipakkimme pois, harmitteli Virta.

Riistopeliä ja pelinhallintaa

Kotijoukkue Ässät tuli toiseen erään hieman ensimmäistä pirteämmin. Juuri ennen ottelun puoliväliä ruotsalaisvahvistus Christian Söderström pääsi ensin kokeilemaan puolittaisesta läpiajosta. Yritys oli vaisu ja ohjautui kulmaan, mutta sieltä nähtiin jalkapallosta tuttu keskitys, jonka Austin Smith iski voimalla sisään. Maali maistui koko ketjulle tuuletuksista päätellen.

Ässien paremman otteen myönsi myös Bluesin päävalmentaja Jyrki Aho.

− Toisessa erässä Ässät pelasi tyypilliseen tapaansa hyvää riistopeliä ja sai siitä tasoitusmaalinkin, totesi Aho.

Blues pelasi kuitenkin hyvää vieraspeliä, ja voittomaalin pääsi iskemään aika harvoin maaleja nakuttava Olli Malmivaara. Pelipäällä oli myös tehot 1+1 tehtaillut kultakypärä Tommi Huhtala.

− Johtoasemassa pelasimme järkevästi. Oikeanlainen ilme oli koko ajan ja maltoimme hyvin odottaa, että vielä se mahdollisuus kolmanteen maaliin tulee sieltä, kiitteli Aho joukkueensa pelaamista.

− Alussa emme olleet ihan tarpeeksi hereillä, ja sitten vähän voimatkin loppuivat, mietti puolestaan Bluesin A-nuorista takaisin Poriin siirtynyt Ville Ahlgren.

Porilaisnuorukainen on saanut yhä enemmän peliaikaa edustuksessakin, mutta tavoite on selkeänä myös nuorten joukkueessa.

− Siellä on tosi hyvä tilanne nyt, uskon meidän pääsevän tänä keväänä vielä pitkälle. Me edustuksen mukana pelanneet yritämme aina näyttää esimerkkiä muille, kertoi Ahlgren.

− Liigassa yritän nyt vakiinnuttaa paikkani, se on ehkä lähin tavoitteeni täällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle