Liigan heikoin erikoistilannejoukkue hakee ensimmäistä vierasvoittoaan Turusta

LIIGA / Ennakko
Saako Sport Turussa syytä tuuletuksiin?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
TPS ja Sport kohtaavat tällä kaudella toisen kerran. Ensimmäinen keskinäinen päättyi Vaasassa TPS:n selkeään 1-6-vierasvoittoon. Nyt pisteistä mitellään Turussa.

Kauden ensimmäisessä TPS:n ja Sportin välisessä ottelussa nähtiin Ilkka Pikkaraisen kypärätemppu. Vaasalaiset luultavimmin huokaisevat helpotuksesta, sillä Pikkarainen on sivussa tiistain pelistä loukkaantumisen vuoksi.

TPS:n ylivoimapelaaminen ja kärkipelaajat olivat muutenkin aiemmassa Sport-ottelussa pitelemättömässä vireessä. Kuusi tehtyä maalia puhuvat puolestaan. Yksi sarjan tehokkaimmista ketjuista, jossa pelaavat Tomi Kallio, Eric Perrin ja Lauri Tukonen, on varmasti pantu muistiin vaasalaisleirissä erittäin vahvalla tussilla.

Jos TPS:n ylivoimapelaaminen on ollut suurimmaksi osaksi hyvää, samaa ei voi sanoa vierasjoukkueen vastaavasta. Sport on saanut kiekon maaliin vain liki neljän prosentin tehokkuudella, kun sillä on ollut enemmän miehiä jäällä kuin vastustajalla.

Alivoimapelaamisessa Palloseura on ollut sarjan keskikastia, mutta päihittää tälläkin osa-alueella isännöitävänsä. Koko sarjassa vain KooKoo on pelannut prosentuaalisesti heikompaa alivoimaa kuin Tomek Valtosen luotsaama miehistö.

Sport hakee vieraspisteitä

Kumpikin joukkue lähtee otteluun kahden ottelun tappioputkesta. TPS kärsi tappiot JYPille ja Lukolle, kun vastaavasti Sport hävisi HPK:lle ja KooKoolle. Kokonaisuudessaan TPS:n syksyn voi sanoa sujuneen kuitenkin pelillisesti pirteämmissä merkeissä.

Aiemmilla kausilla erityisen heikoksi vierasjoukkueeksi profiloitunut TPS on tällä kertaa takellellut kotonaan. Turkulaisnippu on sarjan 13. paras kotijoukkue, mutta se voinee lohduttautua sillä faktalla, että Sport ei ole kerännyt pistettäkään kauden neljästä ensimmäisestä vieraspelistään.

Molemmilla ryhmillä on ollut pieniä vaikeuksia otteluiden alkujen kanssa. HPK karkasi Sportia vastaan ensimmäisessä erässä kolmen maalin johtoon, ja otteluiden alut ovat muutenkin olleet pelillisesti melko heikkoja vaasalaisnäkökulmasta. TPS ei Sportin tavoin ole ollut hereillä otteluiden alussa, vaan omissa on kolissut useamman pelin alussa.

Paljon seurattavaa

Isäntien osalta on mielenkiintoista nähdä, miten päävalmentaja Ari-Pekka Selin peluuttaa puolustajia. Tomas Mojzis on viime peleissä istunut paljon penkillä peliesitystensä takia. Petteri Nummelinin pelikunto puolestaan on täysi arvoitus vielä kohtaamisen aattona.

TPS:n maalivahtivalinta on myös hyvin kiintoisa. Syyskuun puolivälissä tulleessa Sport-voitossa torjui Aleksandar Georgijev. Georgijev oli viime kaudella TPS:n ainoassa Sport-voitossa maalin suulla, kun Teemu Lassila sen sijaan hävisi kaikki pelaamansa ottelut kotkapaitoja vastaan. Sportin maalilla pelannee Mika Järvinen.

Joukkueiden kultakypäriä kantavat TPS:ltä Tukonen ja Sportilta Tuomas Vänttinen. Vänttisen ohella aiemmin mustavalkoisissa pelannut Charles Bertrand on todella mielenkiintoinen pelaaja, sillä ranskalainen on kehittynyt huimasti sitten Turussa pelaamansa kauden.

Seuraa Heitä

Tadas Kumeliauskas #17 |

Keskushyökkääjä

Liettualaissentteri on kaapinut aloituksia kovalla prosentilla. Peliesitykset ovat olleet ailahtelevia, mutta pelipäälle sattuessaan on ollut mainio lisä TPS-hyökkäykseen. Etsii monen muun kotijoukkueen hyökkääjän tavoin vielä sopivia ketjukavereita ympärilleen.

Charles Bertrand #9 | ERC Ingolstadt

Laitahyökkääjä

TPS:ssä pyörähtämässä käynyt Ranskan maajoukkuehyökkääjä on isossa vastuussa vaasalaisten tehoista. Palloseuran on syytä pitää kymmeneen peliin kuusi pistettä tehnyt hyökkääjä kurissa ja nuhteessa, etteivät pisteet lähde vierasjoukkueen matkaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle