Tehdäänkö Turussa historiaa?

LIIGA / Ennakko
Teemu Lassilalla on tiistaina mahdollisuus rikkoa Liigan pisin nollaputki.
Kuva © Timo Savela
Huippuvireinen TPS saa tiistai-iltana kotiluolassaan vastaansa alakuloisesti esiintyneen SaiPan. Turkulaiset ovat olleet kotonaan pelottavan vahvoja. Palloseuran päävalmentaja Miika Elomo on saanut suojattinsa suorastaan liekkeihin, sillä omissa ei ole soinut kolmeen peräkkäiseen otteluun ja pistesarake on kasvanut.

Lappeenrantalaisten osalta tilanne on ennakkoon jopa tukala. Vierasvoittoja on tältä kaudelta kasassa kaksi ja viimeinen kolmen pisteen voitto on peräti yli puolentoista kuukauden takaa. Turkulaiset hyppäävät kaukaloon paremmassa iskussa kuin kertaakaan tällä kaudella. Sen lisäksi Turkuhalli on ollut jokaiselle joukkueelle vaikea paikka tällä kaudella ja sitä se on myös SaiPalle.

Lappeenrantalaisten pelaamista on leimannut hyökkäyspäässä mielikuvituksettomuus. Hyökkäykset ovat olleet ennalta-arvattavia. Turkulaisten päävalmentaja Miika Elomo on painottanut pelisysteemissään tarkkaa puolustamista, ja että omalla puolustusalueella vietetty aika olisi mahdollisimman lyhyt. Tämä tietää vaikeuksia SaiPan hyökkäykselle.

− Vähän alistuneen näköistä tuo pelaaminen oli. Päästettiin vastustaja liian helpolla oman maalin eteen ja toisaalta itse viihdyttiin liikaa kulmissa, kun kiekkoa piti toimittaa maalille, SaiPa-käskijä Pekka Tirkkonen kommentoi viime lauantaina pelatun HPK-tappion jälkeen. 

TPS-valmentaja Marko Kiprusoff odottaa vauhdikasta ottelua. SaiPa on esiintynyt tappioista huolimatta tälläkin kaudella työteliäänä ja hyvin liikkuvana joukkueena. 

− SaiPa luistelee kovaa, kommentoi uskolliseen tapaansa vähäsanainen Kiprusoff. 

Lappeenrantalaiset ovat pelanneet läpi kauden tasaisia maalin eron otteluita. Ratkaisua on haettu usein jatkoajalta tai voittomaalikilpailusta, mutta ratkaisijapelaajista on ollut pulaa. Esimerkiksi SaiPa-ikoni Ville Kohon alkukausi on ollut pettymys. Ykköshyökkääjät David McIntyre sekä Dave Spina ovat jääneet vaille taustatukea.

Olisiko sitten lappeenrantalaisten edustuksen mukaan nostetusta seuran A-juniorien pistekärki Ville Vainikaisesta ottamaan ratkaisijanviittaa. Nuorukainen on paukuttanut A-junioireiden SM-liigassa 24 ottelussa 16+15=31 tehopistettä. 

TPS:llä lentokeli

TPS on vihdoin vastannut kokoonpanonsa asettamiin odotuksiin ja pelaaminen on tällä hetkellä ihailtavan näköistä. Vierasvoittomörkökin on saatu karistettua jaloista ja kotona on kulkenut läpi kauden. Turkuhallissa kohtaa tällä hetkellä hymyileviä pelimiehiä ja se näkyy myös itse kaukalossa. Yksi hymyilevistä palloseuralaisista on Tero Koskiranta.

− Peli kulkee ja viime viikosta jäi hyvä fiilis, Koskiranta tunnelmoi ottelun alla.

Koskirannan lisäksi onnistumisia on tullut Elomon uudistaneelle ykköskentälle. Maanantaina jatkosopimuksen tehneestä Ilkka Pikkaraisesta on kuoriutunut viime peleissä maalinsylkijä ja Niclas Lucenius on päässyt vahvaan iskuun. Lisäksi Ryan Lasch on kultakypärän elkein nakutellut pisteitä tasaiseen tahtiin.

Tämä turkulaiskolmikko saattaa tuottaa suurimmat harmaat hiukset lappeenrantalaisten puolustukselle, jonka plusmiinustilastot ovat ikävästi pakkasen puolella. SaiPa-puolustajista vain Simon Backman sekä Sam Lofquist ovat plussan puolella. 

TPS-vahti Teemu Lassila oli kirjaimellisesti muuri maalin suullaan viime viikolla ja tiistaina miehellä onkin mahdollisuus rikkoa Liigan pisin nollaputki pitämällä ensimmäiset 45 minuuttia maalinsa puhtaana. Vanha ennätys kuuluu tällä hetkellä kauden 1997-98 TPS-virkaveljelleen Kimmo Lecklinille, joka piti maalinsa puhtaana yhteensä 259 minuuttia.

Seuraa Heitä

Ilkka Pikkarainen #84 |

Laitahyökkääjä

Sonkajärveläisen talonmiehen kasvoilta on erottunut vieno poikamainen hymy viime aikoina. Rannelaukaus lähtee sähäkästi ja aina kun mies on kentällä sattuu ja tapahtuu.

Simo-Pekka Riikola #38 |

Puolustaja

22-vuotias joensuulainen on rikkomassa kovaa vauhtia yhden kauden piste-ennätyksensä. Mies on ollut yksi lappeenrantalaisten alkukauden komeetoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle