Sarjakärki Lukko TPS:n vieraaksi paikalliskamppailussa

LIIGA / Ennakko
Jatkaako Lukko pisteputkeaan TPS:n kustannuksella?
Kuva © Juha Koivula - http://juhakoivula.kuvat.fi/
Sarjataulukossa sijalle yhdeksän valahtanut TPS ja sarjakärki Rauman Lukko aloittavat viikkonsa Turussa keskiviikkoiltana. Kotijoukkue lähtee paikalliskamppailuun kaksi tappiota niskassaan, kun taas raumalaisryhmä on kerännyt vähintään pisteen viidestätoista viimeisestä ottelustaan. Kauden ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi Raumalla Lukon voittoon luvuin 3-2. Pystyykö TPS maksamaan kalavelkansa?

Kotijoukkue TPS:n viime viikko sujui mollivoittoisesti. Tiistaina turkulaiset hävisivät lähinnä heikon päätöserän takia Jyväskylässä rumin 6-2 lukemin. Lauantaina puolestaan Palloseuran seitsemän ottelun mittainen kotivoittojen putki katkesi tappiolla kovakuntoiselle HPK:lle. TPS:lle olisi ollut tarjolla jopa kolme pistettä, mutta päätöserän sulamisen myötä HPK nappasi voiton voittomaalikilpailun jälkeen.

TPS:n murheena on alkukaudesta ollut heikko erikoistilannepelaaminen. Varsinkin turkulaisten ylivoimapeli ei ole toiminut materiaalin edellyttämällä tasolla. Tähän ongelmaan onkin paneuduttu TPS-leirissä.

- Pari päivää olemme värkänneet tuon ylivoiman kanssa. Vaikka se näytti jo lähtevän hyvään kuosiin, taas viime pelissä oli ongelmia, TPS-valmentaja Kai Suikkanen sanaili ennen ottelua.

Koko kauden puolustajien loukkaantumisista kärsinyt TPS saa mieluisan vahvistuksen illan otteluun. Kaudella 2011-2012 TPS:aa edustanut Tomas Mojzis tekee paluun mustavalkopaitaan Lukkoa vastaan.

- Mojzis tuo joukkueeseemme leveyttä ja kaipaamaamme kiekollista osaamista. Ylivoimassa hän tulee ottamaan Petteri Nummelinille kaavaillun ruudun, Suikkanen paljasti.

Alkukauden kotikaupunkinsa joukkueessa HC Pardubicessa Tšekin Extraliigaa pelannut Mojzis oli myös itse tyytyväinen paluustaan Turkuun.

- Tarkoitukseni oli pelata Pardubicessa vain alkukausi. Ehkä siksi en saanutkaan siellä kunnon roolia, ja siksi olenkin nyt Turussa. Edellisen kerran täällä ollessani pelini toimi hyvin, toivottavasti pystyn jatkamaan siitä mihin viimeksi jäin, tšekkipuolustaja sanaili.

Vierailija Lukko pelasi viime viikolla kolme ottelua, joista saldoksi tuli yhteensä viisi pistettä. Raumalaisten tahti näytti jopa hieman hyytyneen, kun viikon kahdesta ensimmäisestä koitoksesta Pelicansia ja Tapparaa vastaan jäi saaliiksi yhteensä vain kaksi pistettä. Lauantaina raumalaiset kuitenkin saivat kasattua hienosti rivinsä Helsingin IFK:ta vastaan, ja tuloksena olikin komea 6-2 voitto.

Lukon tehokaksikon, Ville Vahalahden ja Aaron Gagnonin komea pistetehtailu on näyttänyt viime peleissä hieman hyytyneen. Joukkueesta on kuitenkin noussut esiin myös muita ratkaisijoita. Erityisesti Lukon "lihaketju", Olavi Vauhkonen - Jonne Virtanen - Teemu Nurmi on viime peleissä ollut hyvässä pelivireessä. Ketjun isokokoiset hyökkääjät pystyvät hyvällä ulottuvuudellaan voittamaan kaksinkamppailuja ja luomaan hyviä maalipaikkoja.

Turkuhalli on vuosien mittaan muodostunut todella vaikeaksi paikaksi Lukolle. Viimeisestä kymmenestä Turussa käydystä ottelusta Lukko on kyennyt nappaamaan vain yhden voiton. Lisäksi kun TPS on ollut tällä kaudella kotipeleissä hyvä, on raumalaisille tiedossa vaikea ilta.

Selkeästi paremman erikoistilannepelaamisensa turvin raumalaisia voidaan pitää ottelun hienoisena ennakkosuosikkina. Lisäksi TPS on kuluvalla kaudella usein vaikeuksissa isokokoisten hyökkääjien kanssa, joita Lukolta löytyy runsaasti. Mikäli kotijoukkue kuitenkin pystyy pysäyttämään Lukon ylivoiman sekä Virtasen johtaman ketjun, on kotivoitto hyvin lähellä. 

Seuraa Heitä

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Raumalaisten suosikkipelaajaksi muodostuva "Iso-Ola" on noussut ylimääräisestä hyökkääjästä kakkosylivoimaan. Viime ottelussa iski kaksi maalia, jatkuuko maaliverkkojen heiluttelu Turussa?

Tomas Mojzis #4 |

Puolustaja

Viime visiitillään 32 tehopistettä itselleen merkkauttanut tshekkipuolustaja debytoi keskiviikon paikalliskamppailussa. Pystyykö samankaltaiseen pistetehtailuun myös Lukkoa vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle