Kahdeksas episodi: Tuhma-Olavin paluu ja quebeciläisten vastaisku

LIIGA / Ennakko
Olavi Vauhkonen palaa sinikeltaisten kokoonpanoon.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
TPS ja Lukko pelaavat keskiviikkona peräti kahdeksannen kerran vastakkain tällä kaudella. Molemmat joukkueet saavat tärkeään otteluun mieluisia vahvistuksia sairastuvalta.

Taistelu paikasta auringossa

TPS:n ja Lukon kohtaaminen on jo kahdeksas joukkueiden kesken kuluvalla kaudella. CHL:ssä Lukko oli Palloseuraa vahvempi, mutta Liigassa pisteet ovat menneet turkulaisille 9−5. Ryhmien viimeisimmistä yhteenotoista on vain hetki aikaa, sillä TPS ja Lukko pelasivat kahtena pelipäivänä perätysten tammikuun lopussa.

Mainituissa peleissä kummankin pistetili karttui yhteensä kolmella pisteellä, kun molemmat joukkueet onnistuivat hakemaan toisiltaan vierasvoitot lukemin 5−2. Keskiviikon mittelö on nyt elintärkeä, sillä TPS ja Lukko käyvät toisiaan vastaan tasapäistä taistoa suorasta puolivälieräpaikasta. Joukkueet ovat tasapisteissä, kun TPS on sarjataulukossa kuudentena ja Lukko seitsemäntenä.

TPS:llä on mahdollisuus päästä ensimmäistä kertaa tällä sesongilla kolmen ottelun voittoputkeen. Lukolla päättyi yhtä pitkä voitettujen pelien putki, kun se hävisi lauantaina Äijänsuolla JYPille. TPS:llä puolestaan on allaan maukas vierasreissu Tampereelle, kun Tappara kaatui voittomaalikisassa 2−1.

Yksi TPS:n avainpelaajista Tappara-voitossa oli maalivahti Oskari Setänen, joka on napsinut viime aikoina voittoja hyvällä tahdilla. Myös Lukolla on laittaa maalilleen hyvävireinen torjuja, sillä Ryan Zapolski on ollut kevätkaudellakin Liigan maalivahtien eliittiä.

Tähtien sota

Erityistä mielenkiintoa ottelussa herättävät loukkaantuneiden kirjoista palaavat pelaajat. TPS saa takaisin riveihinsä Éric Perrinin, joka pelaa ykkösketjussa Tomi Kallion ja Francis Parén kanssa. Perrinin ja Parén yhteistyön mahdollisesti toimiessa voitaneen puhua eräänlaisesta Quebecin yhteydestä, sillä molemmat ovat syntyneet kyseisessä provinssissa.

Perrinin pelaamisen lisäksi on hyvin todennäköistä, että myös Dave Spina palaa mustavalkoisten hyökkäykseen loukkaantumisensa jälkeen. Täten kotijoukkue saa roimasti lisää tulivoimaa runkosarjan lopun tärkeisiin peleihin.

Raumalta kiirineiden tietojen mukaan myös Lukko saa kokoonpanoonsa tervehtyneen pelimiehen. Koko kauden sivussa ollut ja Tuhma-Olaviksikin tituleerattu Olavi Vauhkonen kävi lainalla pelaamassa kaksi peliä Mestistä KeuPa HT:n paidassa. Kookkaan hyökkääjän pitäisi olla vierasjoukkueen pelaavassa ryhmityksessä TPS:ää vastaan.

Vauhkosen pelaamisessa saattaa olla pitkän tauon jälkeen vielä pientä hakemista, mutta edellisissä otteluissa loistoiskussa olleet Aaron Gagnon ja Ville Vahalahti pitänevät turkulaisten puolustuksen alati valppaana koko ottelun ajan. Molemmat joukkueet siis luisteluttavat Turun illassa jäälle liudan sarjan kirkkainta tähtiloistetta.

Arvio ottelusta: Vinski Virtanen

Molemmat joukkueet ovat ailahtelevien jaksojen jälkeen päässeet kelvolliseen vireeseen. TPS tavoittelee ensimmäistä kolmen ottelun voittoputkeaan, ja se on saavutettavissa, jos ja kun Perrin ja Spina vahvistavat kotijoukkueen hyökkäystä. Lukko on kuitenkin liekehtivine ykköshyökkääjineen vaikea lyötävä, joten ei olisi yllätys, mikäli ratkaisua ei saataisi vielä varsinaisella peliajalla.

Seuraa Heitä

Éric Perrin #11 |

Keskushyökkääjä

Vuodenvaihteessa loukkaantunut Perrin palaa TPS:n kokoonpanoon. Kokenut sentteri ottaa paikkansa ykkösketjun keskeltä. Kallion vierellä peli todistetusti toimii, mutta millaisen keskinäisen yhteyden Perrin ja Paré quebeciläisinä löytävät?

Olavi Vauhkonen #42 | Jokerit

Laitahyökkääjä

Loukkaantuminen pilasi koko syyskauden, mutta Tuhma-Olavin lempinimeä kantava Vauhkonen tehnee paluunsa liigajäille illan ottelussa. Mestis-lainalla Keuruulla syntyivät kahteen peliin tehot 1+1. Miten putki kulkee liigavauhdissa?

» Lähetä palautetta toimitukselle