Turkuhallissa lähdetään saunan kautta kesälomalle

LIIGA / Ennakko
Turussa tanssitaan tämän kauden viimeiset hitaat.
Kuva © Timo Savela
Paljon on tapahtunut viidessä vuodessa, kun vuoden 2010 finalistit TPS sekä HPK päättävät kautensa torstaina kohtaamalla toisensa merkityksettömässä runkosarjan päätösottelussa. Molempien kausi on ollut pettymys, mutta torstaina pelataankin paremmasta saunaillasta.

Jatkoajan Turun toimituksen Juho Hirvonen sekä Vinski Virtanen katsovat yhdessä hieman joukkueiden menneisyyteen ja samalla myös ennakoivat torstain ottelua. 

Miksi joukkueiden pelit päättyvät torstaina?

Hirvonen: HPK aloitti kauden vahvasti ja taisteli kärkipaikoista. Monet asiantuntijat ihmettelivätkin Kerhon vahvaa menoa, mutta vuodenvaihteessa alkoi alamäki. Loppujen lopuksi hämeenlinnalaisten loppusijoitus ei ollut edes suuri yllätys, mutta tapa, jolla Kerho valui kärkitaistosta aina loppumetreillä pudotuspelien ulkopuolelle, varmasti kaivelee Hämeenlinnassa vielä juhannuksena.

HPK ei pystynyt loppukautta kohden hyökkäämään samalla tavalla kuin se hyökkäsi alkukaudesta, ja lopulta myös Jesse Saarinen todettiin tavalliseksi kuolevaiseksi alkukauden vahvan lennon jälkeen. Kerhon pelaajien taso ailahteli varsinkin loppukaudella liian paljon ja keskittyminen tuntui välillä olevan hakoteillä.

Virtanen: TPS:n kausi on ollut yhtä turbulenssia. Joukkue on ollut mediassa jatkuvasti esillä erilaisten puhuttavien tapahtumien takia. Kai Suikkasen potkujen jälkeen TPS kiersi otsikosta toiseen milloin mistäkin syystä. Joukkue voitti kotonaan, mutta vierastappioiden putki tavallaan pakotti seurajohdon reagoimaan.

Miika Elomo ei lopulta osoittautunut sopivaksi korvaajaksi. Joukkueen peli meni hyvästä uudesta alusta huolimatta yhä enemmän sekaisin. Valmennusta ei kuitenkaan voi yksin syyttää, sillä Palloseuran joukkueen rakennus meni ratkaisevalla tavalla pieleen. Materiaali oli nimekäs, mutta perusta oli sittenkin koottu hataralle pohjalle.

Kummalle paremmat fiilikset "saunailtaan"?

Hirvonen: Ottelun lähtökohdat eivät todellakaan ole ihanteelliset. On hyvinkin mahdollista, että torstaina nähdään isät vastaan pojat -tyllinen hyvähenkinen ottelu, jossa säästellään paikkoja. Kukaan ei varmasti halua tässä vaiheessa kautta loukkaantua ja vaarantaa kesäharjoittelua.

Se on kuitenkin fakta, että saunaillan viettäminen sujuu huomattavasti mukavammissa merkeissä, mikäli kauden viimeinen ottelu päättyy voittoon. Turkulaiset pääsevät hieman paremmin latautuneina kamppailuun, sillä pudotuspelit karkasivat jo kauan sitten. Halu on myös kova näyttää kotiyleisölle vielä viimeisen kerran osaamistaan.

− Kyllä kotiyleisö ja fanit ansaitsevat hyvän viimeisen ottelun. Odotan meiltä taistelua ja lähdemme ottamaan voiton, TPS:n varakapteeni Ilkka Pikkarainen lupaili.

HPK-miehistöllä painaa varmasti vielä kymmenen parhaan joukon ulkopuolelle jääminen, ja siihen voi olla vaikea löytää lääkettä edes keväisen aurinkoisesta Turusta. 

Virtanen: Ottelu on totaalisen panokseton. Uskoisin myös, että kotiyleisön edessä TPS:llä on hivenen enemmän motivaatiota kuin Hämeenlinnassa Sportille lukemin 3—1 nöyrtyneellä HPK:lla. Kiteytettynä pelin voittaa joukkue, jota kiinnostaa enemmän.

Viime aikoina TPS on toki pelannut kohtalaisen pirteästi. Nuoren joukkueen taistelu on ollut vähintäänkin kiitettävää. Joukkue on kaatunut saappaat jalassa. Toisaalta Kerho pelasi kokonaisuudessaan turkulaisia paremman kauden, kun pudotuspelit karkasivat vasta loppusuoralla. Kaarteessa Kerho oli vielä mukana, joten hiki lienee yhä pinnassa ilman saunailtaakin.

Ketkä ovat kannatelleet joukkueitaan?

Hirvonen: TPS:n kokoonpano on vaihdellut kauden mittaan todella runsaasti, mutta yksi pelimies on varsinkin kevätpuoliskolla noussut yli muiden ja hän on tietysti Mikko Rantanen. Ensi kesän NHL-varaustilaisuuden kuumin suomalaisnimi nousi nuorten MM-kisojen jälkeen aivan uudelle pelilliselle tasolle ja on ollut siitä lähtien TPS:n paras pelaaja.

Nuoren herran pelaaminen selviää vasta torstaiaamuna. Rantanen oli keskiviikkona kuvauttamassa jalkansa, mutta turkulaisyleisö varmasti toivoo näkevänsä mahdollisesti vielä viimeisen kerran seuran juniorimyllyn oman lupauksen ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistä.

− Mikon suunnalta pitäisi olla melko positiivisia uutisia. Uskon hänen olevan pelikykyinen, TPS-valmentaja Fredrik Norrena uskalsi kertoa.

Virtanen: Rantanen ei ole ainoa kansaa sykähdyttänyt nuori pelaaja. HPK:lta nostaisin esiin Juuse Saroksen, joka on esittänyt varsin miehekkäitä otteita hämeenlinnalaisten maalilla läpi kauden. Heikommalla maalivahtipelillä HPK tuskin olisi ollut näin pitkään mukana pudotuspelitaistossa.

On tietysti mahdollista, että Kerhon maalilla nähdään TPS:ssä kauden aloittanut Kristian Järvinen. Saros on kuitenkin HPK:n tärkein yksittäinen pelaaja. Harva maalivahti pelaa toisen täyden kautensa Liiga-seuran ykkösmaalivahtina vasta 19-vuotiaana.

Näin käy

Hirvonen: Turkuhallissa on ollut surullinen tunnelma läpi kauden ja TPS-miehistö tekee varmasti voitavansa, että kannattajille jäisi edes pieni sokerinmurunen tästä kaudesta kielen päälle. HPK:n saumat voittoon tulevat jälleen kerran lepäämään pelaavan maalivahdin harteilla. Mikäli Saros torjuu tolppien välissä, on Kerholla mahdollisuus voittoon. Muussa tapauksessa saattaa kyyti olla kylmää ja kotimatka pitkä.

Virtanen: TPS tahtoo voittaa enemmän. Kauden viimeinen ottelu Turkuhallissa kotiyleisön edessä päättyy voitokkaasti, sillä Palloseura astelee Pallokerhoa motivoituneempana kaukaloon. Ottelussa nähdään yllättävän paljon maaleja. Lopulta TPS heittää vettä kiukaalle aavistuksen yli HPK:n sietokyvyn, minkä myötä vierailijat joutuvat vilvoittelemaan alalauteiden kautta.

Seuraa Heitä

Mikko Rantanen #96 | Colorado

Laitahyökkääjä

TPS:n surullisen kauden ilon ja ylpeyden aihe pelaa mahdollisesti viimeistä kertaa TPS-paidassa ennen siirtymistä rapakon taakse. Siitä kannattaa ottaa kaikki irti vielä kun se on mahdollista.

Juuse Saros #74 | Nashville

Maalivahti

Hämeenlinnalaisten veräjänvartijasta voi sanoa samat ylistyssanat kuin Rantasestakin. Sekä sen, että Saroksen otteita saadaan mahdollisesti ihailla viimeistä kertaa Liiga-tasolla ennen isompia ympyröitä.

» Lähetä palautetta toimitukselle