Perjantain kärkikamppailu mitellään Tampereen Hakametsässä

LIIGA / Ennakko
Nähtäväksi jää, onnistuuko SaiPa ohittamaan Juha Metsolan.
Kuva © Jarno Hietanen
Espanjan jalkapalloliigan jättiläisten, Real Madridin ja Barcelonan, kohtaamisista innostunut Jori Lehterä kuvaili Tapparassa pelatessaan otteluja SaiPaa vastaan juhlallisesti tittelillä ”el Clásico”. Lehterän vielä viilettäessä sinioranssisessa nutussa Tapparan ja SaiPan keskinäiset ottelut eivät aina olleet huippujääkiekon riemujuhlaa, mutta tänä päivänä tilanne on toinen ja kaikki edellytykset laadukkaalle jääkiekko-ottelulle ovat olemassa.

Illan taisteluparia erottaa liigan sarjataulukossa vain yksi vaivainen piste. Tappara majaillee sijalla kolme ja SaiPa pitää paikkaa sijaa ylempänä. Myös aiemmin pelatussa joukkueiden tämän kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa tasoero oli hiuksenhieno tamperelaisten ryöstettyä pisteet Lappeenrannasta luvuin 4-2. Tuolloin Tappara rynnisti rinnalle ja ohi hieman onnekkaillakin maaleilla ja ottelusta jäi varmasti paljon hampaankoloon idän ihmeelle.

Kumpikin joukkue lähtee illan otteluun sopivasti ärsytetyssä mielentilassa, sillä SaiPa kärsi tiistaina kirvelevän jatkoaikatappion sarjakärjessä porskuttavalle Kärpille luvuin 4-5 kun taas Tappara pelasi samaan aikaan yhden huonoimmista peleistään aikoihin hävittyään Jokereille 4-1.

Odotettavissa räväkkä alku

Kotijoukkue Tappara on kahdessa edellisessä kotivoitossaan lyönyt vastustajansa kanveesiin heti ottelun avauserässä. Se varmasti yrittää samaa temppua myös SaiPaa vastaan, jolta niin ikään löytyy kokemusta tehokkaista avauseristä. Kirvesrintojen puolustuksen on syytä pitää silmällä erityisesti vierailijoiden tehokasta ykköskentällistä, jossa pelaavat oivassa syysvireessä oleva SaiPa-ikoni Ville KohoJesse Mankinen ja Janne Tavi, sekä heidän takanaan puolustajat Lauri Taipalus ja Ryan Glenn. Viimeksi mainittu on peräti toisena puolustajien pistepörssissä.

Viime kauden tapaan "sputnikit" pelaavat todella vahvaa syyskautta. Myös tällä kaudella yksi menestyksen tärkeimmistä kulmakivistä löytyy maskin takaa. Jussi Markkasen voittoprosentti on heti kärppävahti Jussi Rynnäksen jälkeen liigan kovin. Tosin viime ottelussa Miika Wiikman vaihdettiin Markkasen tilalle ensimmäisen erän jälkeen.

Myös Tapparasta löytyy kuumia pelaajia, joiden kanssa Pekka Tirkkosen suojattien on syytä olla varuillaan. Elämänsä kautta pelaava Olli Palola on parhaimmillaan ollut lähes pitelemätön ja miehellä onkin kasassa jo yhdeksän täysosumaa. Päävalmentaja Jukka Rautakorven mukaan Palola on "esimerkki harjoittelun merkityksestä". Luistelunopeuttaan roimasti parantanut mies onkin jo nyt ylittänyt yhden kauden piste-ennätyksensä liigassa.

Yksi merkittävä tekijä Palolan huippuvireessä on myös erinomaista kautta pelaava Jan-Mikael Järvinen, jota joukkuetoverit ovat kuvailleet ylivoimapelin "aivoiksi". Aivan kuten jutun alussa mainittu Lehterä viihtyy mielellään maalin takana sijaitsevassa "toimistossa" jaellen sieltä huippusyöttöjä laituriensa lapoihin, on Järvisessä havaittavissa samoja piirteitä. Nerokas keskushyökkääjä rakentelee näyttäviä kuvioita, joista on monta kertaa ollut tuloksena myös komea maali.

Pystyykö Tappara pysäyttämään SaiPan suorat hyökkäykset?

Siinä kysymys, johon perjantain ottelu pitkälti ratkeaa. Mikäli vierasjoukkue pääsee Tapparan puolustusalueelle rellestämään ja niin sanotusti kävelemään alueelle sisään, saavat sen liukkaat hyökkääjät varmasti tuhoa aikaiseksi Tappara-vahti Juha Metsolan hyvistä otteista huolimatta. SaiPan harmiksi tiistaina Pekka Saravon paluulla vahvistunut kirvesrintapuolustus varmasti on asiasta eri mieltä. Jos se onnistuu esiintymään isännän elkein oman maalinsa edustalla, voi itärajan tuntumasta saapuville vierailijoille povata tuskaista iltaa.

Tappara on 5.10. alkaneen kymmenen pelin jakson aikana hävinnyt vain kahdesti, joten sen laajentunut ratkaisijarintama varmasti osaa käyttää saamansa tilaisuudet hyödykseen. Ottelun lopputuloksen näemme kuitenkin vasta tämän perjantai-illan klassikko-ottelun päätyttyä.

Seuraa Heitä

Olli Palola #79 | Timrå

Laitahyökkääjä

Esimerkillisesti harjoitellut Palola nauttii nyt kovan työn hedelmiä. Vire on hyvä.

Janne Tavi #40 | Karlskoga

Laitahyökkääjä

Pelicansista kesällä siirtynyt Tavi on ollut jälleen yksi hinta/laadultaan mainio hankinta SaiPan rosteriin.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Tappara M S P
1.Olli Palola 2 3 5
2.Pekka Jormakka 3 1 4
3.Jan-Mikael Järvinen 0 3 3
4.Jukka Peltola 0 3 3
5.Nick Bailen 1 2 3
SaiPa M S P
1.Ryan Glenn 2 3 5
2.Lauri Taipalus 0 4 4
3.Ville Koho 1 3 4
4.Jesse Mankinen 3 1 4
5.Rony Ahonen 0 3 3

» Lähetä palautetta toimitukselle