Tampereella haussa suorituksen tasaisuus

LIIGA / Ennakko
Torjuuko Juha Metsola Tapparan takaisin voittokantaan?
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Liigan virallinen putkijoukkue löytyy tällä hetkellä Tampereelta. Monien yllätykseksi tuo joukkue ei ole viime kaudet tasapainoa etsinyt Ilves, vaan kahden edelliskauden hopeajoukkue Tappara.

Jussi Tapolan luotsaaman Tapparan syyskausi on ollut yhtä vuoristorataa. Kauden ensimmäisistä kymmenestä pelistä joukkue hävisi peräti seitsemän, mutta yltyi sitten hurjaan yhdeksän ottelun voittoputkeen. Nyt suunta on jälleen alaspäin ja takana on jo neljä perättäistä häviötä kotimaan jäillä. Viimeisimmän tappionsa joukkue kärsi keskiviikkona HIFK:lle tehottoman hyökkäyspelin päätteeksi.

Sanomattakin on siis selvää, että Tapparan suurin ongelma tällä hetkellä on epätasaisuus. Joukkueella on suuria vaikeuksia pelata ehjiä 60 minuuttisia eikä "kultaista keskitietä" tahdo löytyä millään. Putkesta toiseen seilaaminen ei ole mikään yllätys kun hyvän ja huonon peliesityksen välillä on liian suuri ero.

Tilanne on tapparalaisittain perin outo, sillä Jukka Rautakorven päävalmentajanakausina Tapparan tavaramerkiksi muodostui raudanluja rutiinisuorittaminen.

Umpisurkeaa ylivoimaa

Toinen merkittävä syy kirvesrintajoukkueen vuoristoratamaisille otteille on myös surkea ylivoima. Koko liigan tehottominta ylivoimaa esittänyt joukkue tarvitsee keskimäärin lähes 13 ja puoli minuuttia ylivoima-aikaa maalin tekemiseen.

Tilastoa on vaikea uskoa kun otetaan huomioon millaiset pelaajat Tapparan ylivoimaa pelaavat, mutta kun kyseisen ylivoiman näkee käytännössä, eivät surkeat tilastolukemat ole mikään ihme. Tappara hakkaa päätään seinään yllätyksettömällä ja kaavamaisella pakkopelillä, josta luovuus ja itseluottamus ovat kaukana.

Tapparan vastustajaksi illan ottelussa asettuva KalPa on sen sijaan ollut erikoistilanteissaan hitusen terävämpi ja tarvinnut keskimäärin noin yhdeksän ylivoimaminuuttia maalin tekemiseen.

Poistuuko vierasjoukkue jälleen kaukalosta voittajana?

KalPa on viime kausien aikana ollut Tapparalle hankala vastus sekä kotona että vieraissa. Myös kuluvalla kaudella joukkueiden keskinäiset ottelut ovat olleet pienistä marginaaleista kiinni, mikä antaa odottaa tasaista vääntöä myös perjantain ottelusta. Lisäksi joukkueet ovat viime aikoina tuskailleet lähes identtisten ongelmien kanssa.

Tapparan ailahtelevaisuus hakee vertaistaan, mutta myös KalPan riesana ovat viime otteluissa olleet epätasaiset otteet. Viimeisistä viidestä ottelustaan kuopiolaiset ovat keränneet viisi pistettä ja tehneet yhteensä kahdeksan pelitilannemaalia, joista viisi edellisessä ottelussaan liiganousija Sportia vastaan.

Maalinteon osalta KalPalla riittää siis vielä parantamisen varaa, vaikka tiistain kotiottelussa vaasalaisjoukkuetta vastaan maalinteko maistui. Joukkueen hahmoja 5−0-voitossa olivat etenkin tehot 2+1 summannut Kasperi Kapanen ja nollapelin pelannut Eero Kilpeläinen. Samat miehet ovat paljon vartijana myös ottelussa Tapparaa vastaan.

Hakametsän perjantai-illasta on siis jälleen tulossa kova taistelu elintärkeistä sarjapisteistä. Joukkueiden tämän kauden kohtaamisissa vierasjoukkue on poistunut kaukalosta voittajana, mikä vaikuttaa todennäköiseltä nytkin ellei illan isäntä Tappara tee merkittävää ryhtiliikettä ja paranna peliään tasolle, jolla se oli taannoisen voittoputken aikana.

Seuraa Heitä

Josh Green #12 |

Keskushyökkääjä

Tapparan väkivahva kanukkisentteri on syyskauden vaellellut varjojen mailla. Piristyykö viime kauden maaliruisku vihdoin?

Kasperi Kapanen #42 | St. Louis

Laitahyökkääjä

Maailman kovimman kiekkoliigan portteja alkusyksystä kolkutellut Kasperi Kapanen rokotti tiistaina Sportia tehoin 2+1. Jatkuuko maalivire myös Tapparaa vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle