Menettääkö kirkkainkin kirves kilpeä vastaan hohtonsa?

LIIGA / Ennakko
Tulikuuma Kristian Kuusela ei EHT:n aikana ehtinyt levätä.
Kuva © Jarno Hietanen
Liiga jatkuu myös Tampereen Tapparan osalta keskiviikkona, kun joukkueen vieraaksi saapuu Kuopiosta KalPa kilpineen ja Eero Kilpeläisineen.

Edelliset ottelut

Tappara on viihtynyt sarjakärkenä jo tovin. Viimeisestä viidestä liigaottelusta tamperelaiset ovat hävinneet vain yhden. Juuri ennen maaottelutaukoa Kärpät voitti Tapparan Oulussa lukemin 4-1.

KalPalla on takanaan kuuden ottelun voittoputki ennen maaottelutaukoa. Viimeisin voitto tuli kotona Kuopiossa JYPistä voittomaalikilpailun turvin. KalPa on sarjataulukossa sijalla yhdeksän, 11 pisteen päässä Tapparasta.

Ratkaisukohdat

Siinä missä melkein koko KalPan joukkue sai levätä, palautella ja treenata maajoukkuetauolla, oli Tapparan pelaajista suuri osa edustamassa Leijonat-paidoissa. Yhteensä kuusi kirvesrintaa taisteli kukin kolme peliä neljässä päivässä. Näistä mainittakoon tulikuuma Kristian Kuusela ja superjunnu Patrik Laine.

Tapparan luistinta ovat painaneet lisäksi CHL-ottelut, joista viimeisimmästä ei ole kuin noin 20 tuntia aikaa tämän ottelun alkaessa. Kirvelevä 5−0-tappio CHL:n hallitsevaa mestaria, Luleå Hockey:ta vastaan joko antaa lisäpuhtia Liigaan tai vastaavasti uuvutti joukkuetta lisää.

Tiettävästi KalPan ykkössentteri Jaakko Rissanen palaa kaukaloon sairaslomalta. Mikael Ruohomaa on ollut nyt johtavia senttereitä, joten nähtäväksi jää miten rooli muuttuu, kun Rissanen palaa kokoonpanoon.

Tilastopoiminnat

Eero Kilpeläinen sopii niin meriittiensä, kuin myös nimensä puolesta KalPan kilveksi. Tällä hetkellä Liigan toiseksi parhaan maalivahdin paikkaa pitävän Kilpeläisen torjuntaprosentti on 93,70, kun Tapparan ykkösmaalivahti Tomi Karhusen torjuntaprosentti on 92,43.

Seuraavassa tilastopoiminnassa joukkueiden on hyväkin olla jumbosijoilla. Tappara on nimittäin ottanut liigajoukkueista vähiten jäähyminuutteja kuluneella kaudella. KalPa heti toiseksi vähiten. Mitään suuria myllyjä ei siis kannata keskiviikon otteluun odottaa.

Seuraa Heitä

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Vieläkö kirvesrintojen tehomies ja kultakypärä Kuuselassa riittää puhtia ohittaa KalPa-maalilla viihtyvä Kilpeläinen?

Jaakko Rissanen #28 | KalPa

Keskushyökkääjä

KalPan ykkössentterin paluu kaukaloon. Joko herra on tarpeeksi terve tylsistyttämään kirvestä?

» Lähetä palautetta toimitukselle