Tarkkaa ja arkaa tiedossa Tampereella

LIIGA / Ennakko
Blues mittaa Tapparan tiistaimotivaation Hakametsässä. Kirvesrinnat ovat menneet viime kierrokset vuoristorataa ja tasaisen vauhdin taulukon mukaan nyt olisi vuorossa voitto - pistääkö Bluesin alakerta tarpeeksi hanttiin?

Kuntokäyrät

Isäntäjoukkue on siis tilittänyt vuorotellen kolmea tai nollaa pistettä kuuden viime ottelun ajan. Pisteet ovat tulleet HIFK:n kotiluolasta ja Ilvekseltä. Tiivis kolmen pelin viikkotahti vaivasi viime perjantaina, kun JYP kävi hakemassa helpon oloisen voiton Hakametsästä. Kyseistä vaisuutta lukuun ottamatta Tappara on ollut pelikentällä sen verran pirteä, että samalla tahdilla pudotuspelejä pelataan tänä vuonna myös Tampereella.

Sarjataulukon puolestavälistä löytyy Blues, joka on Tapparaa kolme sijaa ylempänä kahdeksantena. Espoolaisten löperö alkuvuosi näytti jo kääntyneen kohti parempaa, kun joukkue toissa viikolla venyi kolmen ottelun voittoputkeen, mutta nyt ryhmä ui taas syvissä vesissä. Kuokkaan tuli ennen tiistaita niin Pelicansilta, Ässiltä kuin JYPiltäkin. Bluesin päävalmentaja Lauri Marjamäki manaili tappioiden jälkeen pelaajiensa yliyrittämistä, joka johtaa jatkuvasti virheisiin.

Kuntopuntarit enteilevät pientä tasonmittausasetelmaakin: Onko Tapparalla enää pelillisiä rahkeita haastaa Blues runkosarjasijoituksen suhteen? Näyttääkö Blues, että ainakin villi kortti -kierrokselle paukut riittävät varmasti?


Pienten marginaalien peli.
Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Ratkaisun paikat

Tappara on kotietunsa ja Bluesin tappioputken turvin luonnollisesti jonkinnäköinen ennakkosuosikki. Espoolaiset pyrkivät viimeaikaisten erikoistilannevaikeuksiensa johdosta todennäköisesti pelaamaan varmaakin varmempaa vierasjääkiekkoa, eli pysymään poissa jäähyboksista ja näkemään koko pelin puolustusnäkökulmasta.

Koska tällainen ideologia kuuluu jossain määrin myös Tappara-luotsi Risto Dufvan korvien väliin, ottelusta luulisi tulevan varsin vähämaalinen. Se painottaisi maalivahtien ja ylivoimaterävyyden osuutta merkittävästi. Viidellä neljää vastaan Tappara on sarjan surkein ja Blueskin vasta kahdestoista, joten satunnaista hasardiosumaa enempää tuskin erikoistilanteissa nähdään.

Oman mausteensa ratkaisutekijöihin antaa vieraspelaajien viimeaikainen koohottaminen takaa-ajotilanteissa. Tappara on johtoasemassa juuri sellainen joukkue, jota vastaan on helppo alkaa yrittämään väkisin ja joka rankaisee virheistä, ja juuri sillä tavalla Blues on ollut taipuvainen pelaamaan. Valistunut arvaus on kuitenkin se, että pelien koventuessa tällaiset erot karsitaan pois joukkueissa, joita valmentavat Dufvan ja Marjamäen kaltaiset miehet. Vähämaalista kotivoittoa tai tasapeliä siis vedonlyöntilapulle.

Kokoonpanot

Popkornia syövät kirvesrinnoista joukkueen verkkosivujen mukaan tiistaina Tuomas Vänttinen, Juha Leimu ja Joonas Liimatainen. Pekka Saravon pitäisi olla jälleen kehissä mukana.

Bluesin sairaslista on tutun synkkä. Kokoonpanon ulkopuolella ovat Petri Koivisto, Joonas Valkonen, Petri Lammassaari, Matti Järvinen ja Mika Hannula. Patrick Galbraith, Dale Clarke ja Mika Hannula pelaavat epävarmojen sarjassa, nimet mainittu todennäköisessä palaamispäivän järjestyksessä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Tommi Huhtala 1 4 5
2.Joakim Eriksson 1 3 4
3.Ville Varakas 2 1 3
4.Kristian Kuusela 0 2 2
5.Juuso Ikonen 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle