Kiinnostaako kympin sakki?

LIIGA / Ennakko
Lappeenrannan Kisapuistossa kohtaavat SaiPa ja Tappara ovat molemmat jumittuneet pudotuspeliviivan alle. Keskikastin lopullisen karkaamisen välttämiseksi joukkueet tarvitsevat kipeästi pisteitä ja mielellään voittoputkeakin.

Kuntokäyrät

Keskiviikon kotijoukkue SaiPa lähtee Tappara-otteluun välttelemään kauden pisimmän tappioputken syntyä. Sputnikeilla on allaan murheellinen
edellisviikko, johon sisältyi kolme pisteetöntä tappiota. Oulussa kärsitystä 5-2-häviöstä enemmän lienee kirpaisivat harmittavat yhden maalin
kotitappiot niin HPK:lle kuin viimeksi Jokereille lauantaina. Helsinkiläiset onnistuivat jättämään SaiPan ensi kertaa kuluvalla kaudella maaleitta 0-1-päättyneessä taistossa.

Tapparallakaan ei ole viime peleissä kulkenut. Edellinen kolmen pisteen voitto on jäänyt jo neljän ottelun taakse. Risto Dufvan suojatit lähtevät
Kaakonkulmalle allaan lauantaina kärsitty kotitappio liki pysäyttämättömälle Lahden Pelicansille. Tiukka koitos ratkesi vieraiden eduksi vasta viimeisillä minuuteilla.

Ennakkoasetelmat ovat sikäli mielenkiintoiset, että SaiPa ja Tappara ovat sarjassa peräkkäisillä sijoilla 11. ja 12. Tappara on kaksi pistettä
keltamustia edellä. Viimeiseen pudotuspelipaikkaan on matkaa SaiPalla kahdeksan ja kirvesrinnoilla kuusi pistettä.

Ratkaisun paikat

SaiPalla on ollut alkukaudella tapana hallita laukaisutilastoja sekä tuottaa vastustajan maalivahdille runsaasti torjuntoja. Läheskään aina nämä
seikat eivät ole pelkästään riittäneet pisteisiin asti. Lappeenrantalaisten pienoinen perisynti, tehottomuus maalipaikoissa, on alkanut nostaa
päätään. Positiivista tietenkin on se, että paikkoja syntyy edelleen riittävästi. Maalintekoharjoitusten määrää olisi kuitenkin lisättävä, jotta
ruuti alkaisi jälleen kuivahtaa.


Hymyä kaivataan takaisin Richard Lintnerin kasvoille.

Keskiviikkoillan isännän toinen murheenkryyni on ollut heikko alivoimapelaaminen. Vastustaja saa helposti rauhoitettua pelin ja pyörittäminen passiivisen alivoimaneliön ympärillä on ajoittain turhankin vaivatonta. Alivoimalla SaiPa luottaa enemmän laukausten blokkaukseen ja syöttölinjojen peittämiseen. Kiekollisesti taitavammat ylivoimakentät sahaavat kuitenkin usein neliön pirstaleiksi ja vaarallisia laukaisupaikkoja syntyy solkenaan.

Tapparan pelaajisto ei kuulu sarjan vaarallisimpiin, mutta kotijoukkueella ei ole pätkääkään varaa lähteä aliarvioimaan vastustajaansa. SaiPa on
pelannut alkukaudesta paljon liigan kovakuntoisia joukkueita vastaan, joten nyt on luvassa toisenlainen kamppailu. Isäntiä voidaan ennakkoon pitää lievinä ennakkosuosikkeina lähinnä kotietunsa turvin. Tapparan paikka on iskeä alusta saakka rohkeasti SaiPan epävarmaan alakertaan ja samalla vältellä vastustajan liukkaita hyökkääjiä pääsemästä kiekollisesti hallitsemaan.

Ylivoimatilastossa SaiPa on edelleen sarjan tehokkain. Alivoima puolestaan on kummallakin joukkueella heikkoa.

Kokoonpanot

SaiPalta ovat sivussa hyökkääjä Antti Aarnio ja puolustaja Jere Pulli. Tapparan poissaolijat ovat Jan Platil, Antti Erkinjuntti, Pekka Saravo ja
Lappeenrannassakin aikoinaan esiintyneet hyökkääjät Tuomas Vänttinen ja Jarkko Pyymäki.

Kotijoukkue luisteluttanee maalitolppien väliin hyvin Jokerit-ottelussa torjuneen Jere Myllyniemen. Tamperelaisten otteluissa päätorjuntavastuu on ollut Jani Niemisellä, joka on lähellä aloitusta keskiviikkonakin.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle