Tikattu Sport haastaa SaiPan

LIIGA / Ennakko
SaiPa tuuletti viimeksi Vaasassa viisi kertaa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Maalivainunsa kadottanut SaiPa saa lauantaina kotihalliinsa vastaan liigatulokkaan Vaasasta. Kohtaamisesta on odotettavissa värikäs.

Lappeenrannan Kisapuiston syksyisestä lauantai-illasta ei mielenkiintoa puutu. Kotijoukkuetta saapuu testaamaan tuore liiganousija Vaasan Sport, joka edellisen kerran on käynyt tositarkoituksella samassa hallissa yli 20 vuotta takaperin. Vielä enemmän taustaa taistolle luovat kumpaisenkin joukkueen alkukaudet.

Nollaputkia tulee lähes järjestäen jokaiselle joukkueelle pitkässä sarjassa. Mikään ei mene perille ja vastustaja iskee omista paikoistaan suorastaan törkeällä prosentilla. Tämän lainalaisuuden sai viimeksi kokea SaiPa, jonka Lahden Pelicans murskasi Lappeenrannassa torstaina lukemin 0-5. SaiPa voitti laukaukset 79-35.

Sport oli tehdä saman tempun perjantai-iltana Lahdessa Pelicansille. Tuskaisaa maalitonta putkea taivaltanut vaasalaisryhmä sai viimein hanat auki ja pitkään näytti siltä, että Sport saa liigataipaleensa ensimmäiset vieraspisteensä Lahdesta. Joukkue kuitenkin itse tuhosi unelmansa jäähyihin, ja Pelicans korjasi koko potin niukasti 3-2.

Sport sai jo verkot tötterölle

Tällä hetkellä Sputnikit vaeltavat kahden ottelun maalittomassa putkessa. Raskas viikko alkoi jo tiistaina Kuopiossa 1-0-tappiolla isännille. SaiPa ei päässyt parhoille sektoreille KalPan tarkan puolustuspelin ansiosta, mutta torstaina Pelicansia vastaan huippupaikkoja olisi ollut yli puoleenkymmeneen osumaan. Valmennuksen helpotukseksi maalipaikkojen luominen ja niiden määrä antavat tiettyjä viitteitä.

Vaasan Sport koki vastikään kaksi kotiotteluaan perätysten ilman ainuttakaan tehtyä maalia. Tuska helpotti kuitenkin perjantaina Lahdessa. Pelicans sai lopulta niukan niskalenkin, ja tästä vaasalaiset voivat ottaa ison osan itselleen: liiallinen jäähyily sotki kuviot.

Heikko viimeistely, heikot erikoistilanteet, neljän ottelun tappioputki, vieraspelien tappiot, sarjan viimeinen sijoitus – liiganousija Sportin alkukausi on ollut miltei yhtä hankala mitä moni odotti. Ainoissa voittopeleissään kahdessa kotiottelussaan Sport on hurmioituneena pystynyt lyömään vastustajan kanveesiin, mutta muuten tappiot ovat syöneet itseluottamusta sekä hermoja niin valmennuksessa kuin pelaajistossa.

Maalivahti-show

SaiPa ja Sport kohtasivat jo alkukaudesta Vaasassa. Tuolloin keltamustat hakivat vaivattoman näköisesti kolme pistettä Kuparisaaresta. Sportin maalia vartioi tuolloin SaiPassa toissakaudella esiintynyt Hannu Toivonen, joka ei pystynyt parhaimpaansa entistä seuraansa vastaan.

Perjantaina Lahdessa vaasalaisten maalia vartioi niin ikään ex-SaiPa Ville Hostikka, joka pelasikin hyvän ottelun. Hostikan jatko maalilla lauantaina ei olisi ihme.

Vaasan kohtaamisessa SaiPan takalukkona toimi kakkosmaalivahti Andreas Bernard. Tilille kuittaantui voitto varmalla esityksellä. Lauantaina Bernard ei kuitenkaan mitä todennäköisimmin ole käytettävissä loukkaantumisen vuoksi. Jussi Markkanen on torjunut viime otteluissa, ja nuorten Santeri Lipiäinen on availlut luukkua. Jääkin todelliseksi arvoitukseksi ketkä valikoituvat tolppien väleihin lauantain näytelmässä.

Kummalla valmentajalla kovemmat keitot?

Liigan parhaaksi päävalmentajaksi viime kaudella äänestetty Pekka Tirkkonen osaa todistetusti työnsä. Viime kaudella SaiPa ei hävinnyt kertaakaan kolmea ottelua putkeen.
Kotijoukkue on heikosta viikosta huolimatta lauantaina ehdoton ennakkosuosikki. Miten hyvin Tirkkonen saa valmistettua joukkonsa?

Vaasan Sportin vastuuvalmentaja Tomek Valtonen on tulisielu. Valtosella ja Pelicansin päävalmentajalla Tomi Lämsällä oli jo perjantai-iltana ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa tiukkaa sanaharkkaa. Kaiken lisäksi Valtonen sai kokea vaihtoaitiossa ottelun aikana muutaman lahtelaiskannattajan ikävämpiä tapoja, eikä sanojensa mukaan ollut koskaan kokenut mitään yhtä järkyttävää.

Sportin kovan pelin syömähampaiden Matt Generousin sekä Valtosenkin kehut johtajuudesta keränneen tuoreen vahvistuksen Michael Brennanin mukanaolot ovat vielä kysymysmerkkejä. Kumpikin lensi suihkuun kuumassa Pelicans-kamppailussa. Muukin Sport-miehistö aiheutti lääkärilleen toimenpiteitä erinäisten tikkausten muodossa.

SaiPan kokoonpanoon odotetaan myös muutoksia kurssin kääntämiseksi.

Simon Backmanin juhlat

Kotijoukkueen puolella lauantai-illassa on myös juhlatunnelmaa, sillä pitkän linjan lappeenrantalaispuolustaja Simon Backman saa Sportia vastaan täyteen kunnioitettavat 500 liigaottelua. Pietarsaaressa syntynyt TPS-kasvatti siirtyi Saimaan rannalle jo kaudella 2008-2009, joten kuluva kausi on pienikokoiselle terrierimäiseksikin luonnehditulle luottopuolustajalle jo seitsemäs perättäinen SaiPa-nutussa. Backman ei ole vielä kuluneella sesongilla avannut pistetiliään.

» Lähetä palautetta toimitukselle