Joko SaiPalla on pienpetoluvat kunnossa?

LIIGA / Ennakko
Aho ei ole tiistaina viemässä karkkia lappeenrantalaisilta.
Kuva © Jouko Kylmäoja, http://www.kylmaoja.net
Oulun Kärpät saapuu viimeisenä pinnistyksenä ennen joulupöytään siirtymistä pelaamaan vielä yhden ottelun Lappeenrannan Kisapuistoon. Pelin päivämäärä on siirtynyt CHL:n takia kertaalleen ja Kärpät on harventunut sitten viime kohtaamisen.

SaiPa ja Kärpät ovat kohdanneet tällä kaudella jo kolmesti. Yksi Liiga-ottelu ja kaksi CHL-peliä päättyivät kaikki oululaisten voittoon, ja vasta viimeisessä kohtaamisessa lappeenrantalaiset keksivät miten kiekon saa Iiro Tarkin ohi.

Jos vain Liiga-ottelut lasketaan, SaiPa on voittanut kuudesta edellisestä pelistä viisi. Suuri kiitos kuuluu jatkosopimuksensa jälkeen kovaan pelivireeseen äityneelle Jussi Markkaselle, joka on noissa otteluissa torjunut kolme nollapeliä. Myös SaiPan pelaaminen oman maalin edessä on ottanut askeleita eteenpäin, eikä Markkanen ole enää joutunut hoitamaan portsarin virkaa yksin.

Kärppien tilastot eivät yllä aivan samaan, mutta kuuteen Liiga-otteluun mahtuu silti neljä voittoa. Lauantaina kaatui Sport lukemin 3–1 ja torstaina HIFK 2–1. Kärpät hävisi 3–2 KalPalle, jonka SaiPa puolestaan voitti 2–0.

Kokoonpanollisesti SaiPa on päässyt melkein alkukauden miehitykseen, kun Ville Kohon vaivat ovat jääneet toistaiseksi taakse ja Jesse Mankinen nousi takaisin ykkösketjuun kapteenin ja Janne Tavin kolmanneksi pyöräksi. Dave Spina vaikuttaa palanneen pysyvät David McIntyren aisapariksi. Avainpelaajista sivussa on puolustaja Johan Larsson, jonka paluun odotetaan tapahtuvan aikaisintaan joulun jälkeen.

Kärppien Lappeenrantaan saapuva kokoonpano on aavistuksen verran kypsempi, sillä nuoret Jesse Puljujärvi ja edellisessä ottelussa maalannut Sebastian Aho jättävät ottelun väliin maajoukkueleirityksen takia. Nähtäväksi jää, miten SaiPan kauhuksi CHL-otteluiden myötä noussut Joonas-kaksikko Donskoi ja Kemppainen onnistuu ilman ketjukaveriaan.

Julius Junttila on varmasti sivussa, mutta lauantain kokoonpanosta puuttuivat myös Ari Vallin ja Patrick Davis, joiden poissaolon pituudesta ei ole tietoa.

SaiPa lähti edellisestä kotiottelustaan hyvissä tunnelmissa, kun TPS kaatui tehokkaan kolmannen erän siivittämänä 7–1. Moni lappeenrantalainen varmasti harmitteli, että maali-iloittelu jäi kokematta paikan päällä. Ilmestyykö SaiPalle elintärkeä kuudes kenttäpelaaja vahingosta viisastuneena katsomoon hyisenä tiistai-iltana, vai oliko Kärppien kohtaamisesta CHL:n puitteissa jo riittämiin oululaiskontaktia tälle kaudelle?

Seuraa Heitä

Ryan Glenn #4 | Peliitat

Puolustaja

SaiPa-nutun kärpännahkaan vaihtanut Glenn sai viime visiitillään kuulla kiivasta vihellyskonserttia. Pääseekö yleisö jälleen puolustajan ihon alle?

Dave Spina #12 |

Hyökkääjä

Spina löi itsensä suihkuun Tampereella ja viimeksi Oulussakin kiehutti. Tunteiden pitäisi pysyä kurissa, sillä tulistuminen voi tehdä hallaa muulle joukkueelle.

» Lähetä palautetta toimitukselle